Betsson

Kuva: Bildbyrån

EM-kisojen C-lohko käynnistää suomalaisittain kiimaisen jalkapallopäivän. Kun pudotuspelipaikat on tässä lohkossa ratkottu, käynnistää kenties Suomen jalkapallohistorian merkityksellisin ottelun, kun Huuhkajat pelaavat pääsystä EM-lopputurnauksen pudotuspeleihin.

Hollanti on jo varmistanut paikkansa neljännesvälierissä. Keskinäisten ottelujen tulosten turvin joukkue on myös varmistanut lohkovoittonsa, sillä Oranje on voittanut niin Itävallan kuin Ukrainankin. Panosta Hollannilla ei siis pelissä Pohjois-Makedoniaa vastaan ole, mutta joukkue tuskin haluaa päättää alkulohkoaan täydellisellä ohipelillä. Kierrätystä pelaajiston osalta lienee kuitenkin luvassa.

Pohjois-Makedonian jatkohaaveet ovat puolestaan jo haudutut, sillä joukkue ei enää keskinäisten ottelujen tulosten myötä voi nousta Itävallan tai Ukrainan edelle lohkokolmoseksi. Joukkue kuitenkin tulee varmasti antamaan kaikkensa Hollantia vastaan, sillä miesten arvokisojen ensikertalainen haluaa varmasti tarjota faneilleen edes yhden voiton kiitoksena siitä tuesta, mitä se on näiltä saanut.

Itävalta ja Ukraina käyvät sen sijaan todella kiihkeään kamppailuun lohkon toisesta suorasta jatkopaikasta. Kumpikin joukkue jatkaisi voitolla varmasti pudotuspeleihin, kun taas hävinnyt joukkue joutuu jännittämään, riittääkö kolme pistettä ja negatiivinen maaliero jatkoon lohkon kolmossijalta.

Tasapeli suosisi Ukrainaa, sillä se pitäisi maan lohkokakkosena tehtyjen maalien määrän perusteella. Epätoivoista voittotaistelua tuskin tullaan tosin Itävallaltakaan näkemään, jos peli vielä ottelun lopussa on tasan. Nousu neljään pisteeseen nimittäin riittäisi sillekin paikkaan neljännesvälierissä.

C-lohkon päätöskierroksen kamppailut:

Ukraina – Itävalta 21.6. klo 19:00 Yle TV2

Pohjois-Makedonia – Hollanti 21.6. klo 19:00 Yle Areena


        LeoVegas