Kuva: Bildbyrån
Sveitsi eteni jalkapallon EM-kisojen puolivälieriin kaatamalla Ranskan rangaistuspotkukisan jälkeen 4-3. Tulos oli mahdollisesti kisojen suurin yllätys tähän asti, sillä Ranska oli EM-kisojen suurin mestarisuosikki. Hallitseva maailmanmestari puolusti kuitenkin löysästi johtoaan ottelun lopussa ja päästi Sveitsin tasoihin. Lopulta sveitsiläiset veivät voiton pilkkukisan päätteeksi.
Deschampsin uhkapeli ei kannattanut
Sveitsin avauskokoonpano oli täysin odotettu, mutta Didier Deschamps veti hatustaan melkoisen kaniinin. Laitapuolustajien loukkaantumisista kärsinyt Ranska aloitti kolmen topparin linjalla, mitä joukkue ei ollut Deschampsin aikana tehnyt vielä kertaakaan arvokisoissa.
Ranska vei ottelun alkua ja vyörytti hyökkäyksiä kohti Sveitsin maalia. Vaarallisille maalipaikoille joukkue ei kuitenkaan päässyt. Samalla kymppialueille jäi melko paljon tilaa Ranskan puolustusalueella, mitä Sveitsi pyrki vastahyökkäyksissään hyödyntämään.
Näitä alueita Sveitsi myös iski. Haris Seferović otti pallon vastaan kymppialueella ja pelasi sen laitaan Steven Zuberille. Tämä lähetti keskityksen maalille, jonne Seferović oli jo noussut jatkamaan hyökkäystä. Hyökkääjä voitti pääpallon ja lähetti hienon puskun Ranskan maalin alakulmaan. Maalisyöttö oli Zuberille jo kisojen neljäs.
Ranskan paras maalipaikka puoliajan ensimmäisellä puolikkaalla tuli yllättäen wing-backiksi joutuneen Adrien Rabiot’n kautta. Juventus-peluri nousi vahvasti vasemmalta laidalta ja lähetti hyvän keskityksen kohti maalille noussutta Karim Benzemaa. Sveitsin maalilla Yann Sommer kuitenkin pääsi juuri ja juuri keskityksen väliin.
Ranska yritti päästä puoliajan lopussa pelin päälle paremmin, mutta ei juuri onnistunut ottamaan otetta pelistä. Sen sijaan Sveitsi kontrolloi ottelua puolustamalla hyvin ja pitämällä palloa rauhallisesti.
Kolmen topparin ryhmitys ei ottanut Ranskalla toimiakseen. Laidalla pelannut Rabiot oli usein väärässä paikassa ja ajautui kentän sisäkaistoille. Samalla tähän mennessä mahtavan turnauksen pelannut Paul Pogba ei päässyt peliin kiinni uudessa ryhmityksessä.
Dechamps vaihtoikin puoliajan jälkipuoliskolla neljän puolustajan linjaan, minkä jälkeen Ranskan pelaaminen hieman suoraviivaistui ja selkeytyi. Tauolle siirryttiin silti Sveitsin täysin ansaitussa johdossa, sillä Ranska oli koko ensimmäisen puoliajan todella aneeminen ja haluton.
Toinen puoliaika oli jalkapallojumalien lahja katsojille
Ottelun toinen puoliaika sai sähäkän alun, kun Benjamin Pavard rikkoi Zuberia Ranskan kuudentoista-alueen sisällä ja Sveitsille tuomittiin rangaistuspotku. Hugo Lloris kuitenkin venytti aivan mahtavasti maalinsa alakulmaan ja pysäytti Ricardo Rodriguezin rankkarin.
Seuraavasta hyökkäyksestä Ranska oli jo iskeä. Benzema ja Kylian Mbappé toivat pallon upeasti Sveitsin alueelle. Lopulta pallo päätyi Pogballe, joka löysi hienosti Mbappén Sveitsin boksin sisältä. Hyökkääjän laukaus viuhui kuitenkin joitakin senttejä Sveitsin maalin ohi.
Seuraavasta hyökkäyksestä pallo olikin sitten jo maalissa. Ranska katkaisi Sveitsin pitkän pallon korkealla Sveitsin kenttäpuoliskolla. Antoine Griezmann pelasi pallon Mbappélle, joka löysi Sveitsin boksin sisältä Benzeman. Real Madridin hyökkääjä otti pallon upeasti mukaansa ja ohitti varmasti Sommerin Sveitsin maalilla.
Vain minuutti myöhemmin ja Ranska tuli taas. Pogban pallonriistoa seurasi Griezmannin ja Mbappén uskomattoman ihana yhteispeli Sveitsin kuudentoista-alueen rajalla, minkä myötä Griezmann pääsi nokikkain Sommerin kanssa. Ensimmäisen yrityksen sveitsiläisvahti vielä torjui, mutta irtopallossa oli ensimmäisenä Benzema, joka siirsi Ranskan ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon.
Deschampsin neronleimaus vaihtaa tauolla Kingsley Coman heikon ensimmäisen puoliajan pelanneen Clément Lenglet’n tilalle ja muuttaa sitä kautta Ranskan ryhmitystä aktiivisemmaksi ja pelaajille tutummaksi osoittautui kohtalokkaaksi Sveitsin kannalta. Samalla Ranskan pelaajat tekivät todellisen ryhtiliikkeen ja tulivat toiselle jaksolle aivan erilaisella kehonkielellä. Muutoksen myötä myös joukkueen kapellimestarina häärännyt Pogba saatiin aivan uudella tavalla pelin keskiöön, mikä jo yksistään muutti pelin luonnetta merkittävästi.
Vartti ennen varsinaisen peliajan loppua Pogba oli sammuttaa Sveitsin valot pysyvästi. Keskikenttäpelaaja oli itse rakentamassa Ranskan hyökkäystä ja sai lopulta pallon takaisin itselleen aivan Sveitsin kuudentoista-alueen ulkopuolella. Kisojen mahdollisesti kaunein laukaus painui aivan Sveitsi-maalin yläkulmaan, eikä Sommerilla ollut mitään mahdollisuuksia.
Viisi minuuttia myöhemmin Seferović kuitenkin päätti, että Sveitsi on vielä mukana taistossa puolivälieräpaikasta. Vaihdosta kentälle tullut Kevin Mbabu lähetti oikealta laidaltaan niin täydellisen keskityksen, ettei Ranskan toppareilla ollut mitään mahdollisuutta päästä palloon ennen sveitsiläishyökkääjää ja peli oli 3-2.
Juuri kun 90 minuuttia oli tulossa täyteen, Sveitsi teki mahdottomasta mahdollisen. Ottelun sankariksi jo kertaalleen noussut Pogba menetti pallon keskikentällä, minkä jälkeen Granit Xhaka vapautti Mario Gavranovićin Ranskan alueen kymppialueelle. Vaihtopelaaja ohitti vauhdilla Presnel Kimpemben ja painoi vastustamattoman laukauksen ohi Llorisin.
Lisäajan viimeisellä minuutilla Coman meinasi päästä vielä siirtämään Ranskan puolivälieriin. Laituri otti rinnalla haltuun vaikean syötön Moussa Sissokolta, teki itselleen tilaa pienellä liikkeellä ja latasi volleysta hienon laukauksen Sveitsi-maalin ylärimaan.
Huima jalkapalloilta sai arvoisensa päätöksen rangaistuslaukauskisasta
Aivan jatkoajan alussa vuoden 2018 MM-kisoissa neljännesvälierissä turnauksen komeimman maalin tehnyt Pavard oli jälleen viedä Ranskan puolivälieriin. Coman nousi upeasti oikealta laidalta, leikkasi sisään Sveitsin boksiin ja nosti keskityksen kohti Pavardia, jonka volleyn Sommer kuitenkin onnistui hienosti torjumaan.
Toisen jakson alussa Ranska puolestaan tuli jälleen hienosti Sveitsin puolustusalueelle, tällä kertaa N’Golo Kanten mahtavan kuljetuksen seurauksena. Chelsean keskikenttäpelaaja vapautti laidalle Comanin, joka vei Sveitsin puolustajaa kuin pässiä narussa ja löysi syötöllään Mbappén boksin rajalta. PSG:n tähden laukaus suuntautui kuitenkin ohi maalin.
Hieman myöhemmin Pogban silkkinen volley-syöttö löysi Marcus Thuramin laidalta. Laituri nousi hyvin Sveitsin alueella ja petasi hyvän maalipaikan Olivier Giroud’lle. Hyökkääjän laukaus kuitenkin kimpoili omien pelaajien kautta ohi.
Vielä noin minuutti ennen ottelun loppua Giroud pääsi haastamaan Sommeria kertaalleen. Ranskalaishyökkääjä nousi keskityspallossa korkeimmalle ja onnistui suuntaamaan puskunsa kohti maalin yläkulmaa. Sommer kuitenkin veti pidemmän korren.
Pilkkukisassa kummankin joukkueen pilkut olivat ensiluokkaisen hyviä. Ensimmäisellä kierroksella sekä Gavranovic että Pogba latasivat omat pilkkunsa aivan maalin yläkulmaan. Kaikkineen yhdeksästä ensimmäisestä laukauksesta jokainen upposi vastustamattomasti verkkoon.
Epäonnen soturiksi ajautui suurin odotuksin kisoihin lähtenyt, mutta heikon turnauksen pelannut Mbappé. Ranskan tähtihyökkääjä lähetti terävän, mutta Sommerille täydellisellä korkeudella lentäneen laukauksen, jonka sveitsiläismaalivahti hienosti torjui.
Sveitsi kaatoi otteluun ylivoimaisena ennakkosuosikkina lähteneen Ranskan, jolle kisat olivat lopulta äärettömän suuri pettymys.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti