Suomi haki jalkapallon naisten EM-kisojen 2025 järjestämistä yhdessä Ruotsin, Tanskan ja Norjan kanssa. Yhteishakemus hävisi kuitenkin Uefan päätösvaltaa kantavan komitean äänestyksessä Sveitsille, joka sai kisat järjestettäväkseen tiukaksi menneen äänestyksen jälkeen.
Jalkapallon naisten EM-kisat 2025 järjestetään Sveitsissä. Uefan toimeenpaneva komitea äänesti kisojen emäntämaasta tiistaina Lissabonissa.
Myös Suomi haki EM-kisojen järjestämistä yhdessä Ruotsin, Tanskan ja Norjan kanssa, mutta hävisi äänestyksen Sveitsille.
Pohjoismaisen yhteishakemuksen kärkenä oli tiivis lajikulttuuri naisjalkapallon ympärillä. Palloliiton puheenjohtajan Ari Lahden mukaan naisjalkapallon asema on Pohjoismaissa selvästi edellä muita hakijamaita.
Sveitsin hakemuksen vahvuuksia taas olivat vakaa ja turvallinen ympäristö, infrastruktuuri ja modernit stadionit sekä lyhyet etäisyydet.
Kisojen järjestäjämaan äänestys venyi kolmannelle äänestyskierrokselle asti. Pohjoismaiden yhteishakemus sai ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä yhdessä Sveitsin ja Puolan kanssa ja toisella kierroksella toiseksi eniten ääniä. Kolmannella kierroksella Sveitsi kiilasi kuitenkin selvästi edelle.
Ensimmäinen äänestyskierros:
Pohjoismaat: 4
Puola: 4
Sveitsi: 4
Ranska: 1
Toinen äänestyskierros:
Sveitsi: 6
Pohjoismaat: 4
Puola: 3
Kolmas äänestyskierros:
Sveitsi: 9
Pohjoismaat: 4
Missä jalkapallon EM-kisat 2025 järjestetään?
Sveitsi järjestää vuoden 2025 jalkapallon naisten EM-kisat. Kisoja hakivat myös Ranska, Puola ja yhteishakemuksella Suomi, Ruotsi, Tanska ja Norja.
Milloin jalkapallon naisten EM-kisat 2025 pelataan?
EM-kisojen virallisia päivämääriä ei ole vielä julkistettu, mutta on oletettavaa, että turnaus pelataan kesä-heinäkuussa.
Miten vuoden 2025 jalkapallon EM-kisojen karsinnat pelataan?
Jalkapallon naisten EM-kisoihin 2025 pääsee yhteensä 16 joukkuetta. Vuoden 2024 aikana pelattavat EM-karsinnat pelataan ensimmäistä kertaa uudella formaatilla, joka muistuttaa monin tavoin Uefa Nations Leaguea.
Joukkueet jaetaan kolmeen eri sarjaan (A-, B- ja C-sarja) edellisen vuoden Nations Leaguen menestyksen perusteella. Jokaisen sarjan sisällä muodostetaan neljä tai viisi karsintalohkoa, joissa jokaisessa pelaa kolme tai neljä joukkuetta. Joukkueet kohtaavat muut oman lohkonsa joukkueet kahdesti, kerran kotona ja kerran vieraissa.
A-sarjasta, jossa pelataan neljässä neljän joukkueen lohkossa, EM-kisoihin pääsee jokainen lohkovoittaja ja jokainen lohkokakkonen. Loput A-sarjan joukkueet jatkavat EM-jatkokarsintaan, johon selviävät myös B- ja C-sarjojen parhaiten menestyneet joukkueet.
A-sarja (16 maata, neljä neljän joukkueen lohkoa)
Lohkovoittajat ja lohkokakkoset pääsevät suoraan EM-kisoihin. Lohkojen kolmanneksi ja neljänneksi tulleet jatkavat EM-jatkokarsintaan.
B-sarja (16 maata, neljä neljän joukkueen lohkoa)
Lohkovoittajat, lohkokakkoset ja lohkokolmoset jatkavat EM-jatkokarsintaan.
C-sarja (19 maata, viisi kolmen tai neljän joukkueen lohkoa)
Lohkovoittajat ja kolme parasta lohkokakkosta jatkavat EM-jatkokarsintaan.
EM-jatkokarsinnat
Yhteensä siis 28 joukkuetta jatkaa EM-jatkokarsintoihin, jotka pelataan kahdessa eri osassa. Ensimmäisessä vaiheessa A-sarjasta tulleet joukkueet yhdistetään C-sarjan 12 joukkueen kanssa yhteen pudotuspelipuuhun, kun taas B-sarjan kautta jatkokarsintaan edenneet 12 joukkuetta pelaavat kaavion toisella puolella.
Joukkueet kohtaavat siis 14 otteluparissa, joiden voittajat jatkavat jatkokarsintojen toiselle kierrokselle. Toisella kierroksella joukkueista muodostetaan seitsemän otteluparia, joiden voittajat etenevät kesällä 2025 pelattaviin EM-kisoihin. Kummankin kierroksen otteluparit pelataan kaksiosaisina.
Urheilutoimittaja
anders@sportnyhet.com
Jätä kommentti