Tällä sivulla esitellään EM-karsintojen lohkot ja sarjataulukot vuoden 2024 jalkapallon EM-kisoihin. Yhteensä 53 joukkuetta on arvottu kymmeneen eri lohkoon, joissa jokaisessa pelaa viisi tai kuusi joukkuetta. Jokaisen lohkon kaksi parasta pääsee suoraan Saksassa pelattaviin EM-kisoihin. Alla olevista sarjataulukoista näet joukkueiden tämänhetkiset sijoitukset ja voit samalla seurata oman joukkueesi tietä kohti kesän 2024 EM-kisoja.
EM-karsinnoissa joukkueet saavat voitosta kolme pistettä ja tasapelistä yhden pisteen. Tappiosta ei saa pistettäkään. Jos useampi kuin yksi joukkue päätyy karsintojen lopuksi tasapisteisiin, joukkueiden keskinäiset kohtaamiset ratkaisevat sen, kuka nousee sarjataulukossa korkeimmalle.
JALKAPALLON EM-KARSINTOJEN LOHKOT
LOHKO A





LOHKO B





LOHKO C





LOHKO D





LOHKO E





LOHKO F





LOHKO G





LOHKO H






LOHKO I






LOHKO J






🔎 EM-karsintojen lohkot 2024 – näin lohkovaihe toimii
EM-karsintojen lohkot vuoden 2024 EM-kisoihin pelataan 23. maaliskuuta ja 21. marraskuuta 2023 välisenä aikana, ja se on ensimmäinen vaihe, jonka jokaisen joukkueen on läpäistävä päästäkseen Saksassa järjestettäviin EM-kisoihin. EM-karsintojen lohkovaiheeseen kuuluu kymmenen lohkoa, joissa kussakin on viisi ja kuusi joukkuetta.
Karsintojen aikana kaikki joukkueet pelaavat muita oman lohkonsa joukkueita vastaan koti- ja vierasotteluissa, joten jokaiselle joukkueelle tulee lohkovaiheessa joko kahdeksan tai kymmenen ottelua. Voitto antaa kolme elintärkeää pistettä, kun taas tasapeli tarjoaa molemmille joukkueille yhden pisteen. Päästäkseen EM-kisoihin joukkueen on oltava oman lohkonsa kahden parhaan joukkueen joukossa.
🔢 Mitä tapahtuu jos joukkueet ovat tasapisteissä?
EM-karsintojen lohkovaiheessa on mahdollista, että kaksi tai useampi joukkue päätyy tasapisteisiin. Tällöin joukkueiden välinen paremmuus määritetään seuraavien kriteerien perusteella:
- Pisteet keskinäisissä otteluissa
- Maaliero keskinäisissä otteluissa
- Tehdyt maalit keskinäisissä otteluissa
- Jos tämän jälkeen osa joukkueista on tasatilanteessa, sovelletaan kohtia 1-3 vain näiden joukkueiden kesken
- Maaliero kaikissa EM-karsintojen lohkovaiheen otteluissa
- Tehdyt maalit kaikissa EM-karsintojen lohkovaiheen otteluissa
- Tehdyt vierasmaalit kaikissa EM-karsintojen lohkovaiheen otteluissa
- Voitot EM-karsintojen lohkovaiheen otteluissa
- Kurinpitopisteet EM-karsintojen lohkovaiheen otteluissa (Keltainen kortti = 1 piste, epäsuora punainen = 3 pistettä, suora punainen = 3 pistettä)
- Sijoitus Uefa Nations Leaguen rankingissa
⚽ EM-karsintojen lohkot
Alla esittelemme kaikki ne EM-karsintojen lohkot, joissa joukkueet pelaavat vuoden 2024 jalkapallon EM-kisojen karsintojen aikana. Näin saat paremman käsityksen siitä, mitä lohkoja on mielenkiintoisinta pitää silmällä. EM-karsintojen lohkot arvottiin 9. lokakuuta 2022, ja B-lohko sekä C-lohko näyttävät ennakkoon kenties kaikkein kovimmilta. B-lohkossa ovat mukana Euroopan kärkimaihin kuuluvat Ranska ja Hollanti sekä Irlanti, Kreikka ja Gibraltar. C-lohkossa puolestaan nähdään vuoden 2021 EM-finaalin uusinta, kun Englanti ja Italia kohtaavat. Lisäksi lohkosta löytyy arvokisojen kestoosallistuja Ukraina, viime EM-kisoissa mukana ollut Pohjois-Makedonia ja Malta. Myös Ruotsin F-lohko on todella kova, sillä siinä pelaavat Ruotsin lisäksi Belgia, Itävalta, Viro ja Azerbaidžan.
Suomi arvottiin kenties koko EM-karsintojen tasaisimpaan lohkoon, sillä Huuhkajien kanssa EM-kisapaikasta kamppailevat Tanska, Slovenia, Pohjois-Irlanti, Kazakstan ja San Marino.
EM-karsintojen A-lohko
Espanja
Skotlanti
Norja
Georgia
Kypros
Tässä meillä on jännittävä lohko seurattavaksi. Kyproksella ei ole paljon sananvaltaa tässä lohkossa, vaikka se onkin kelvollinen jalkapallomaa. Mutta jos katsoo lohkon neljää muuta maata, tietää kyproslaisille tulevan vaikean taipaleen. Espanja on varmasti suosikki, mutta se saa kovat haastajat uutta tulemista tekevästä Norjasta ja nousussa olevasta Skotlannista. Pakkaa sekoittaa lisäksi Georgia, joka pelasi hienosti MM-karsinnoissa Espanjaa vastaan ja joka haluaisi varmasti jatkaa samalla tavalla. Georgialla on myös yksi maailman mielenkiintoisimmista pelaajista Napolin kultapojan Khvicha Kvaratskhelian muodossa. Kultapojista. Ja tähtipelaajista puheen ollen, Norja rakentaa uuden sukupolven maajoukkuettaan Martin Ödegaardin ja Erling Haalandin ympärille. Kaksikko saattoi olla kaudela 2022-2023 jopa Valioliigan kaksi parasta pelaajaa, ja heidän on päästävä samoihin korkeuksiin EM-karsinnoissa auttaakseen Norjan EM-kisoihin. Norjalla on nuori ja jännittävä joukkue, joka saattaa olla parhaimmillaan vasta neljän vuoden päästä eikä nyt, mutta potentiaalia löytyy. Espanjalla on kova pala purtavana myös kovaa pelaavan Skotlannin kanssa.
EM-karsintojen B-lohko
Hollanti
Ranska
Irlanti
Kreikka
Gibraltar
Hups. MM-kakkonen (Ranska) vastaan MM-kisojen viides ( Hollanti) samassa EM-karsintalohkossa. Miksi? Tietenkin Hollannin viime vuosien heikkojen tulosten vuoksi, joiden takia se on pudonnut alempaan arvontakoriin. Mutta vuonna 2023 kyseessä on kaksi melko tasavertaista maajoukkuetta, jotka joutuvat taistelemaan kovaa lohkon ensimmäisestä sijasta. Onneksi kyseessä on EM-karsinnat, eikä MM-karsinnat, mikä tarkoittaa, että sekä lohkon ensimmäinen että toinen etenevät EM-kisoihin. Mutta lohkossa on myös kolme muuta joukkuetta, eikä moni ole matkustanut Dubliniin ja vienyt kolmea pistettä kotiin helpolla tavalla, ja sama pätee myös Ateenaan. Gibraltarille on tässä lohkossa valitettavasti tarjolla vain pisteautomaatin rooli. Mutta Euroopan uusin jalkapallomaa voi sentään nauttia karsintakokemuksestaan.
EM-karsintojen lohko C
Italia
Englanti
Ukraina
Pohjois-Makedonia
Malta
Vuoden 2021 EM-finaalin uusintaottelu pelataan Stadio Diego Armando Maradonalla Napolissa 23. maaliskuuta. Tämä johtuu siitä, että Englanti ja Italia arvottiin samaan karsintalohkoon vuoden 2024 EM-kisoihin. Kyseessä on hurja kukkotappelu tietysti, mutta kaksi muutakin joukkuetta on huomioitava. Ukraina selviytyi EM-kisojen puolivälieriin kaksi vuotta sitten, minkä jälkeen ukrainalaisten elämän on ollut äärimmäisen vaikeaa ottaen huomioon Venäjän hyökkäyksen maahan. Siitä huolimatta maajoukkueen kuntokäyrä on osoittanut ylöspäin. Ukraina on epäilemättä mukana kamppailemassa EM-kisojen kahdesta paikasta. Pohjois-Makedonia taas on maa, joka pudotti Italian pois vuoden 2022 MM-kisoista, joten sillä on hyvää kokemusta maalinteosta suuria maita (eikä vähiten Italiaa) vastaan. Kyseessä ei muutenkaan ole mikään heittopussi, vaan joukkue, joka osallistui EM-kisoihin vuonna 2021. Malta on myös kasvanut jalkapallomaana, mutta tässä lohkossa heille ei valitettavasti ole paljon pisteitä luvassa. Maltalaisille kyseessä on silti yksi jännittävimmistä EM-karsinnoista moneen vuoteen, kun vastassa ovat Englanti ja Italia. Malta ei ole koskaan päässyt arvokisoihin, ja saarella monet paikalliset ovat kannustaneet joko Italiaa tai Englantia.
EM-karsintojen lohko D
Kroatia
Wales
Armenia
Turkki
Latvia
MM-pronssimitalisti Kroatia on suosikki tässä EM-karsintalohkossa. Kroatialaiset ovat osoittaneet, että sukupolvenvaihdos on onnistunut toistaiseksi suhteellisen hyvin, eikä lohkovoitto EM-karsinnoissa yllättäisi ketään. Wales on viime aikoina esittänyt hienoja otteita ja haluaa varmasti jatkaa samaan malliin, mutta urakka on huomattavasti vaikeampi ilman uransa lopettanutta supertähti Gareth Balea. Kysymys kuuluukin, mihin Wales pystyy ilman Balea ja mitä uusia nimiä nousee esiin. Latvia on tämän ryhmän epäilty heittopussi, jalkapallomaa, joka on valitettavasti mennyt viime aikoina pikemminkin taaksepäin kuin eteenpäin. Armenia ja Turkki eivät ole samalla tasolla kuin mitä niiltä on parhaimmillaan nähty, mutta kummallakin maalla on hirvittävä määrä käyttämätöntä potentiaalia. Etenkin Turkki on joukkue, jolla olisi materiaalia, mutta joka tuntuu aina kaatuvan sisäisiin sekoiluihin. Jos Turkki saa itsensä kasattua, se voi jopa mennä tästä karsintalohkosta läpi voittamattomana.
EM-karsintojen lohko E
Puola
Tšekki
Albania
Färsaaret
Moldova
Pahoittelen jo etukäteen, mutta EM-karsintalohko E ei ole mitenkään mielenkiintoinen. Puola ja Tšekki etenivät vuoden 2022 MM-kisojen karsintojen pudotuspeleihin, ja näyttävät jatkavat karsintalohkon kärkisijoilla myös näissä karsinnoissa. Tšekillä on tuttu ja kiveen haakttu pelitapa, ja päävalmentajana jatkaa Jaroslav Silhavy. Joukkueessa ei ole huippuyksilöitä, mutta joukkuepeli on sitäkin paremmassa jamassa. Puola on värvännyt portugalilaisen päävalmentajan Fernando Santosin, mikä on tietysti omalla tavallaan mielenkiintoista. Puolustusorientoitunut valmentaja saattaa pystyä viemään sukupolvenvaihdoksessa olevaa Puolaa eteenpäin. Tai sitten hän saattaa pitää vanhanaikaisen rakenteen ja rakentaa kaiken Robert Lewandowskin ympärille. Tässä lohkossa Albanian kohdalla kannattaa pitää varoitussormea pystyssä. Albanialaisilla on pelaajia Euroopan huippuliigoissa eri tavalla kuin ennen ja jos he saavat maajoukkueen yhtenäiseksi, he haastavat EM-kisapaikasta Saksassa. Färsaaret voittavat Moldovan ja lisäksi joukkueella on riittävän hyvä systeemi pelaamaan tasaisesti kolmea muuta lohkon maata vastaan, mutta se ei riitä kisoihin.
EM-karsintojen lohko F
Belgia
Itävalta
Ruotsi
Azerbaidžan
Viro
Jännittävä, epävarma ja Ruotsin kannalta epämiellyttävä lohko. Ruotsi aloittaa ottelulla Belgiaa vastaan. Belgialaiset ovat vaihtaneet valmentajaa Domenico Tedescoon. Lisäksi Belgialla on maailmanluokan pelaajia kaikilla pelipaikoilla, ja he ovat lohkon ylivoimaisesti suurimpia suosikkeja. Lohkossa on mukana myös Itävalta, jota valmentaa nykyään Ralf Rangnick, jota pidetään yleisesti esimerkiksi Jürgen Kloppin suosiman gegenpressi luojana ja nykyisen saksalaisvalmentajia sukupolven oppi-isänä. Itävalta pystyy siis tarjoamaan yllätyksiä, vaikka kaikki tietävätkin, että kyseessä on huippuvaarallinen joukkue. Ruotsi tulee varmasti pelaamaan samaa tiiviiseen joukkuepuolustukseen perustuvaa 4-4-2 jalkapalloa kuin aiemminkin Janne Anderssonin alaisuudessa. Joukkue pelasi upeat EM-kisat vuonna 2021, mutta toisaalta jäi ulos MM-kisoissa ja pelasi todella heikon Kansojen liigan kauden. Saako Andersson enää nostettua Ruotsia huippuiskuun? Azerbaidžan ja Viro ovat maita, jotka jokaisen kolmesta kovasta on voitettava, jos ne haluavat pitää kisahaaveensa elossa. Niin tasainen tulee tämä lohko olemaan.
EM-karsintojen lohko G
Unkari
Serbia
Montenegro
Bulgaria
Liettua
Jotenkin vanha ”itäblokki” tuntuu kokoontuneen yhteen EM-karsintojen G-lohkossa. Unkari ja Liettua joutuvat matkustamaan Balkanin alueelle kauniisiin maihin Serbiaan, Montenegroon ja Bulgariaan. Serbialle ja Montenegrolle on ehkä erityisen erikoista kohdata toisensa. Kaksikymmentä vuotta sitten ne pelasivat vielä karsintapelejä yhdessä Serbia ja Montenegron nimellä, mutta nyt ne ovat kaksi erillistä maata. Itse lohkosta tulee tiukka ja tasainen ja etukäteen on vaikea sanoa, kuka nappaa piikkipaikan. Serbia ja Unkari ovat osoittaneet hyviä otteita viimeisten 2-4 vuoden aikana ja niitä voi pitää suosikkeina. Bulgaria ja Montenegro taas ovat hieman taantumassa aiempiin sukupolviin verrattuna.
EM-karsintojen lohko H
Tanska
Suomi
Slovenia
Kazakstan
Pohjois-Irlanti
San Marino
Kuten monet sosiaalisessa mediassa halusivat sanoa heti arvonnan jälkeen: ”Onnittelut Tanskalle paikasta EM-kisoissa”. Tanskalaiset ovat ansainneet suorituksillaan paikan karsintojen korkeimmasta arvontakorista ja pääsevät siten nauttimaan ajoittain helpommista lohkoista. Tämä lohko on Tanskalle optimaalinen, vaikka alemmista arvontakoreista ei lohkoon tullutkaan San Marinon lisäksi yhtään heikkoa maata. Tanska ei kuitenkaan saanut kaverikseen yhtään Euroopan huippuihin kuuluvaa maata, ja lähtee ylivoimaisena ennakkosuosikkina lohkoonsa.
Huuhkajat puolestaan lähtee ensimmäistä kertaa historiassaan omaan karsintalohkoonsa suosikkina menemään kisoihin. Suomen hyvät otteet Markku Kanervan aikakaudella ovat nostaneet joukkueen arvontojen kakkoskoriin, mikä tarkoittaa, että Huuhkajat on ennakolta suosikki nappaamaan toisen kisapaikan. Mutta jos Tanskan kannalta lohkoarvonta oli helpotus, Suomen kannalta se oli hyvinkin nihkeä. Monessa muussa lohkossa on selkeät ennakkosuosikit, joiden takana tulee joukko heikompia maita, mutta Huuhkajien lohkossa on käytännössä kolme tasaista maata, joilta jokaiselta voi odottaa lohkon kakkospaikan nappaamista. Suomen päävastustaja on ennakkoon Slovenia, mutta myös Pohjois-Irlanti voi haastaa kisapaikasta. Lisäksi Kazakstan pystyy sekoittamaan pakkaa, ennen kaikkea kotikentällään Astanassa. San Marino on joukkue, jolle ei saa antaa pisteitä, tai muutoin kisapaikka karkaa ulottumattomiin.
EM-karsintojen lohko I
Sveitsi
Israel
Romania
Kosovo
Valko-Venäjä
Andorra
Melko mielenkiintoinen karsintalohko seurattavaksi. Sveitsin pitäisi olla erittäin tyytyväinen arpaonneensa. Kaksi tämän lohkon kuudesta joukkueesta on vailla mahdollisuuksia: Valko-Venäjä ja Andorra. Heillä ei ole tarpeeksi laatua haastamaan paikasta EM-kisoissa, mutta neljällä muulla joukkueella ilman muuta on. Klassisen tasainen EM-karsintalohko. Sveitsi on epäilemättä suosikki, ja sen pitäisi varmistaa yksi kahdesta paikasta, mutta takana on sitten melkoinen hornankattila. Israel on mielenkiintoinen maa, jonka pitäisi itse asiassa osoittaa, että se vihdoin ansaitsee ensimmäisen EM-kisapaikkansa. Romanian pitäisi saada uusi kultainen sukupolvensa U21 EM-kisoista näihin karsintoihin ja Kosovo jatkaa mielenkiintoisten nimien rekrytointia muualta Euroopasta maajoukkuetoimintaansa.
EM-karsintojen lohko J
Portugali
Bosnia ja Hertsegovina
Islanti
Luxemburg
Slovakia
Liechtenstein
Ihana lohko monella tapaa. Roberto Martinezin johtamalla Portugalilla on nyt tilaisuuksia pelata hyökkäävämpää jalkapalloa, ja se on tietysti suosikki tässä karsintalohkossa. Takana uhkaa Bosnia ja Hertsegovina jännittävällä, mutta kokemattomalla, joukkueella. Bosnialaisten pitäisi ehkä tähdätä MM-kisoihin 2026 tai EM-kisoihin 2028. EM-kisat 2024 ovat vain bonusta, sillä joukkue on monien muiden tavoin käymässä läpi sukupolvenvaihdosta. Kyseessä ovat Edin Dzekon viimeiset karsinnat (todennäköisesti), mikä saa bosnialaiset uskomaan kisapaikkaan. Entä Islanti? On syytä sanoa paljon samaa kuin Bosnia ja Hertsegovinan kohdalla. Islannilla on yksi pelaajasukupolvi lähdössä ja toinen tulossa. Arnor Sigurdssonilla ja Isak Bergmann Johanssonilla on hyvin aikaa nousta maajoukkueen kataviksi voimiksi, ja Islantia odottaa valoisa tulevaisuus monien nuorten pelaajien kanssa. Mutta se aika on vasta edessäpäin. Slovakia on keskitasoa ja ei todennäköisesti kuulu kumpaankaan ääripäähän tässä lohkossa, kun taas Liechtenstein ja Luxemburg ovat liian heikkoja haastamaan.
🗳️ Miten EM-karsintojen lohkot muodostetaan?
EM-karsintojen lohkoarvonta suoritettiin 9. lokakuuta 2022, ja sitä ennen joukkueet jaettiin kuuteen arvontakoriin syksyn Kansojen liigan sijoitusten perusteella. Joukkueet asetettiin paremmuusjärjestykseen sekä sen mukaan, missä divisioonassa ne pelasivat, että sen mukaan, mikä oli niiden sijoitus siinä. A-divisioonassa pelaavat joukkueet sijoitettiin sijoille 1-16. Neljä lohkovoittajaa sijoittuivat sijoille 1-4, lohkokakkoset sijoille 5-8 ja niin edelleen. B-divisioonassa pelaavat joukkueet sijoittuivat sijoille 17-32. Omassa B-divisioonan lohkossaan kakkoseksi tullut Suomi nousi hyvien otteiden ansiosta ensimmäistä kertaa koskaan kakkoskoriin ja lähti arvontaan 21. sijoitettuna.
EM-karsintojen arvontakorit
Joukkueet, jotka voittivat oman lohkonsa Kansojen liigan A-divisioonassa, ja pelaavat siten Kansojen liigan pudotuspeleissä, sijoitettiin omaan arvontakoriinsa. Kuusi seuraavaksi parasta joukkuetta sijoitettiin arvontakoriin 1. Koreihin 2-5 kuuluu kymmenen joukkuetta, paremmuusjärjestyksessä, ja koriin 6 jäljelle jääneet kolme maata.
Kansojen liigan spesiaalikorin ja korin 1 joukkueet arvotaan ensin kuhunkin lohkoon, jolloin saadaan ykkössijoitettu jokaiseen kymmeneen lohkoon. Sitten lohkoja täydennetään yhdellä joukkueella per arvontakori koreista 2-5. Kansojen liigan lohkovoittajille taataan paikka lohkoihin A-D, joissa kussakin on viisi joukkuetta, koska joukkueet pelaavat pudotuspelinsä kesäkuussa 2023 pelattavien karsintaotteluiden kanssa samaan aikaan. Korin 6 maat arvotaan sitten karsintalohkoihin H-J, joissa kussakin on kuusi joukkuetta.
Nämä olivat EM-karsintojen 2024 arvontakorit:
Kori 1: Hollanti, Kroatia, Espanja, Italia, Tanska, Portugali, Belgia, Unkari, Sveitsi, Puola
Kori 2: Ranska, Itävalta, Tšekki, Englanti, Wales, Israel, Bosnia ja Hertsegovina, Serbia, Skotlanti, Suomi
Kori 3: Ukraina, Albania, Norja, Slovenia, Irlanti, Islanti, Montenegro, Romania, Ruotsi, Armenia
Kori 4: Georgia, Kreikka, Turkki, Kazakstan, Luxemburg, Azerbaidžan, Kosovo, Bulgaria, Färsaaret, Pohjois-Makedonia
Kori 5: Slovakia, Pohjois-Irlanti, Kypros, Valko-Venäjä, Liettua, Gibraltar, Viro, Latvia, Moldova, Malta
Kori 6: Andorra, San Marino, Liechtenstein
Poikkeukset ja säännöt lohkoarvonnassa
Sen lisäksi, että samasta korista tulevia joukkueita ei voi sijoittaa samaan lohkoon, Uefan on otettava huomioon joukko muita sääntöjä lohkoja arvottaessa. Jos joukkue arvotaan sellaiseen lohkoon, joka ei sovi yhteen minkä tahansa seuraavan säännön kanssa, joukkue sijoitetaan sen sijaan seuraavaan lohkoon.
Joitakin joukkueita ei esimerkiksi poliittisista syistä saa asettaa vastakkain. Seuraavassa luetellaan kaikki joukkueet, joita ei tästä syystä voida arpoa toisiaan vastaan:
- Armenia ja Azerbaidžan
- Valko-Venäjä ja Ukraina
- Gibraltar ja Espanja
- Kosovo ja Bosnia ja Hertsegovina
- Kosovo ja Serbia
Samaan ryhmään ei myöskään saa sisällyttää useampaa kuin yhtä talvi-ilmaston maata. Tämä tehdään siksi, että joukkueiden ei tarvitsisi järjestää kotiotteluita kylmempinä kausina maaliskuussa ja marraskuussa. Suomi on yksi näistä talvi-ilmastoon kuuluvista maista.
- Valko-Venäjä
- Viro
- Färsaaret*
- Suomi
- Islanti*
- Latvia
- Liettua
- Norja
*Nämä maat eivät voi isännöidä ollenkaan kotiotteluita maalis- ja marraskuussa, muille maille annetaan otteluohjelma, jossa on mahdollisimman vähän kotiotteluita maalis- ja marraskuussa.
On myös sääntöjä, joilla varmistetaan, että joukkueiden ei tarvitse matkustaa liian kauas karsintojen aikana. Näitä sääntöjä sovelletaan Azerbaidžaniin, Islantiin ja Kazakstaniin, jotka ovat kaukana muista Euroopan maista. Jokainen näistä joukkueista voi joutua samaan lohkoon vain yhden sellaisen maan kanssa, johon nähden matkustusetäisyys luokitellaan erityisen pitkäksi.
- Azerbaidžan: Gibraltarin, Islannin ja Portugalin kanssa.
- Islanti: Kyproksen, Georgian ja Israelin kanssa (Myös Armenian ja Islannin välillä todettiin liiallinen matkustusetäisyys, mutta joukkueet olivat samassa arvontakorissa).
- Kazakstan: Andorra, Englanti, Ranska, Gibraltar, Islanti, Malta, Pohjois-Irlanti, Portugali, Irlanti, Islanti, Skotlanti, Espanja, Wales ja Wales (Myös Färsaaret määriteltiin pitkän matkustusvälin maaksa Kazakstanin kanssa, mutta joukkueet olivat samassa arvontakorissa).
⚽ Miten jalkapallon EM-karsinnat pelataan?
Saksassa pelattavien EM-kisojen karsintoihin osallistuu yhteensä 53 joukkuetta, jotka on arvottu kymmeneen lohkoon, joissa kaikissa on viis tai kuusi joukkuetta. Joukkueet kohtaavat toisensa vuoden 2023 aikana pelattavissa otteluissa. Jokaisen lohkon kaksi parasta joukkuetta etenevät EM-kisoihin.
🇫🇮 Milloin Suomi pelaa ottelunsa?
Otteluohjelmastamme löydät kaikki Suomen ottelut EM-karsinnoissa. Huuhkajilla on vuoden 2023 aikana yhteensä kymmenen karsintaottelua.
🏆 Mitkä joukkueet pääsevät EM-kisoihin 2024?
Kunkin karsintalohkon kaksi parasta joukkuetta palkitaan paikalla EM-kisoihin, minkä lisäksi kisoihin pääsee kolme Nations Leaguen kautta EM-jatkokarsintaan edennyttä joukkuetta. Isäntämaa Saksa on varmasti mukana EM-kisoissa.