Suomi kohtaa Portugalin futsalin EM-kisojen puolivälierissä tänään klo 18:00 Suomen aikaa. Suomen pelaajien mielestä Portugali on tällä hetkellä maailman paras joukkue, mutta silti kaadettavissa Suomen omilla vahvuuksilla.

Suomen miesten futsalmaajoukkueella on tänä iltana edessään kovin mahdollinen haaste. Futsalin EM-kisojen puolivälierissä asettuu vastaan hallitseva maailmanmestari ja Euroopan mestari Portugali. Juhana Jyrkiäinen ei kiertele vastauksessaan Portugalin tasosta kysyttäessä.

– Se on maailman paras joukkue tällä hetkellä.

EM-kisoissa on jäljellä enää kahdeksan maata, joten jokainen potentiaalisista vastustajista kuuluu Euroopan parhaimmistoon. Jopa tässä joukossa Portugali on kuitenkin omantasoisensa haaste.

– Se on hallitseva Euroopan mestari ja hallitseva maailmanmestari ja rankingin ykkönen, eli ei sen kovempaa vastustajaa voi tulla, Suomen avausmaalin Sloveniaa vastaan tehnyt pivot kertoo.

Portugali on käytännössä hallinnut futsalin kansainvälisiä kenttiä viimeiset vuodet. Edellisissä EM-kisoissa joukkue marssi mestaruuteen häviämättä otteluaan. Saman tempun se toisti pari vuotta myöhemmin MM-kisoissa. Tässä turnauksessa joukkue on jälleen voittanut kaikki ottelunsa.

Panu Aution mukaan Portugalin pelaajissa yhdistyy taito ja tietynlainen henkinen härkämäisyys.

– Tosi kokonaisvaltainen ja laadukas futsaljoukkue, jossa on äärimmäisen hyviä pelaajia, joilla on tietynlainen katupelaajan mentaliteetti. Ne osaa hyvin kusettaa vastustajaa kentällä ja mukautuu pelin yllättäviin tilanteisiin.

Pelaajista Suomen kapteeni nostaa esiin etenkin MM-finaalin ratkaisseen Pany Varelan.

– Varela oli jo MM-kisoissa paras pelaaja ja oli siellä ratkaiseva pelaaja.

Huipputasolla ei kuitenkaan nykypäivänä pärjää pelkällä yksilötaidolla. Koko joukkueen on sitouduttava yhteiseen tekemiseen ja kurinalaiseen joukkuepelaamiseen. Tämä näkyy myös Portugalin kohdalla.

– He ovat yksi maailman parhaiten valmennetuista joukkueista. Hyvä yhdistelmä luonnetta ja katupelaajien mentaliteettia ja hyvin organisoitua kollektiivia, Autio kertaa illan vastustajan vahvuuksia.

Vaikka joukkue on voittanut jo kaiken mahdollisen, ja osa kokeneista pelaajista, Ricardinhon johdolla, siirtyneet sivuun maajoukkuepeleistä, on Portugali edelleen huippujoukkue. Suomen päävalmentaja Mićo Martić itse asiassa uskoo, että hallitseva tuplamestari on nyt parempi kuin koskaan.

– Portugalin joukkue on edelleen kokenut ja parempi kuin koskaan. He ovat maailmanmestareita, ja meille on kunnia pelata heitä vastaan.

– Toivon, että he ovat jo väsyneitä mestaruuksien voittamiseen, Martić nauraa.

”Jalat syyhyten odotetaan, että päästään ottamaan aika ja tila pois”

Suomi ei kuitenkaan lähde kumartelemaan ennakolta ylivoimaista vastustajaa vastaan. Futsalmaajoukkue eteni jatkoon lohkosta, jossa se oli ennakolta kaikkein heikoin joukkue. Yllätysten tekemistä on tarkoitus jatkaa myös Portugalia vastaan.

Lohkovaiheen ratkaisevassa ottelussa Suomi kaatoi Slovenian vähämaalisessa pelissä 2–1. Suomi ei olekaan joukkue, joka voi lähteä mukaan maalintekokilpailuun maailman parhaita maita vastaan. Ratkaisun avaimet löytyvät sen sijaan toisesta päästä kenttää.

– Tiivis puolustus meidän osaltamme. Tiesimme, että Slovenialla on enemmän taitoa ja paremmat hyökkääjät, mutta meillä on jotain, mitä kellään muulla ei ole. Tämä on todella hyvä joukkue, joka on aina valmis uhrautumaan toistensa eteen. Puolustamme erittäin hyvin, ja joskus onnistumme myös hyökkäyksissämme, Martić kertoi Suomen vahvuuksista Slovenia-ottelun jälkeen.

Samalla menestysreseptillä Suomi lähtee kaatamaan myös Portugalia. Kroatialainen päävalmentaja ei nöyristele sen edessä, että menestysjoukkueiden pitäisi pelata iloista ja hyökkäysvoittoista futsalia. Martić on sen sijaan sitä mieltä, että on viisautta valita voitollinen pelitapa näyttävyyden sijasta.

– Jokaisen joukkueen täytyy ymmärtää, millä eväin ne voivat pärjätä. Me emme ehkä pysty monimutkaisiin asioihin, joten keskitymme yksinkertaisiin asioihin. Uskon, että se myös todistaa, että olemme fiksuja. Me valitsemme sen, mikä toimii. Emme halua pelata nättiä, haluamme voittaa.

Autio on samaa mieltä. Kapteenin mielestä koko joukkue on ylpeä siitä, millaista futsalia Suomi pelaa. Joukkue tietää, että pystyy omalla tyylillään horjuttamaan ketä tahansa. Jopa Portugalia.

– Olemme ylpeitä siitä, millainen pelitapa Suomelle ollaan luotu. Tiedetään, että pystytään sillä tekemään olo tukalaksi kelle tahansa vastustajalle.

Illan ottelu tulee olemaan Suomen futsalhistorian kovin haaste. On lähes varmaa, että Portugali tulee pitämään ottelussa enemmän palloa ja ohjaamaan sitä kautta pelin virtausta. Autio kuitenkin uskoo, että Suomi voi omalla pelillään horjuttaa Portugalin tekemistä siinä missä kenen tahansa muunkin.

– Portugali on tottunut pitkiin pallonhallintavaiheisiin. Heillä on tosi hyvin organisoitu pallonhallinta ja he pystyy ketä tahansa vastaan ottamaan pallonhallinnan itselleen ja luomaan rauhallisuutta ja itseluottamusta omaan peliin.

– Mutta toisaalta, me ollaan maailman parhaiten prässäävä joukkue, joka pystyy organisoidusti horjuttamaan kenen tahansa pallollista vaihetta, Suomen kapteeni jatkaa.

Ottelu tulee olemaan vaikea, mutta Suomi luottaa sataprosenttisesti omaan tekemiseensä, eikä maailman parhaan joukkueen kohtaaminen pelota. Päinvastoin. Futsalmiehet ovat vain innoissaan siitä, että pääsevät näyttämään kyntensä koko Euroopalle.

– Jalat syyhyten täällä odotetaan, että päästään ottamaan niiltä tila ja aika pois, hyväntuulinen Autio hymyilee.


Everton - Wolverhampton Wanderers
Manchester City - Nottingham Forest