Kuva: Bildbyrån
Tšekki ja Tanska kohtaavat päivän ensimmäisessä ottelussa klo 19:00 Suomen aikaa Bakussa. Kumpikin maa voi jo tässä kohtaa olla ylpeä saavutuksistaan EM-kisoissa. Lähtökohtiin nähden kummankin selviäminen välieriin asti on jonkinasteinen yllätys, mutta niin vain toinen maista haastaa Englannin tai Ukrainan EM-kisojen finaalipaikasta.
Historian valossa Tšekki on kaksikosta niskan päällä, sillä Tanska on onnistunut voittamaan joukkueiden 25 kohtaamisesta vain kaksi. Lisäksi tšekkien puolustus on ollut yksi koko kisojen pitävimmistä. Jaroslav Šilhavýn miehet ovat päästäneet neljässä ottelussa vain kaksi maalia. Tanskalla ei todellakaan tule olemaan helppo työ Tšekin puolustusmuurin murtamisessa.
Toisaalta Kasper Hjulmandin ryhmä on osoittanut, että se kykenee maalintekoon. Kahdessa edellisessä ottelussa on syntynyt yhteensä kahdeksan maalia. Matkan varrella jalkoihin ovat jääneet niin Wales, jonka Tanska voitti neljännesvälierissä 4-0, kuin Venäjäkin, joka sai kokea tanskalaiset paremmakseen lukemin 4-1.
Jo ennen voittojen tielle siirtymistä Tanska väläytteli potentiaaliaan hallitsemalla alkulohkon ottelua Belgiaa vastaan, ja painamalla Huuhkajat täysin puolustuskannalle avausottelun dramaattisista käänteistä huolimatta. Hjulmand on saanut ryhmänsä pelaamaan mahdollisesti kisojen viihdyttävintä ja tehokkainta jalkapalloa, ja on todella mielenkiintoista nähdä, miten aktiiviseen pelitapaan nojaava Tanska tulee haastamaan Tšekin kollektiivisen joukkuepuolustuksen.
Tanska lähtee otteluun pienoisena ennakkosuosikkina, mutta jo nyt odotukset ylittänyt Tšekki ei tule antamaan tuumaakaan periksi tavoitellessaan yhtä jalkapallohistorian suurimmista yllätyksistä. Vaikka joukkueet eivät lähtökohtaisesti ole Italian, Espanjan tai Englannin kaltaisia suurmaita, voi kyseessä olla puolivälierien viihdyttävin ja taktisesti mielenkiintoisin kamppailu.
Tšekki lähtee otteluun varmasti ajatuksenaan nollata Tanskan aktiivinen hyökkäyspeli, ja jos joukkue pystyy pitämään juutit ilman maaleja pitkälle toiselle puoliajalle, on se vahva ehdokas ottelun voittajaksi. Tanska taas varmasti nojaa samoihin pelillisiin elementteihin kuin Venäjää ja Walesia vastaan, ja haluaa ratkaista ottelun mahdollisimman aikaisin. Jos joukkue onnistuu avaamaan maalihanat jo aikaisessa vaiheessa, voi kyyti olla Tšekille kylmää.
Tšekki – Tanska 3.7. klo 19:00 Yle TV2 ja Yle Areena
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti