Kuva: Wallpaperflare.com

Mjällby AIF:n maalivahti Carljohan Eriksson on valittu Allsvenskanin parhaaksi maalivahdiksi. Myös Huuhkajien maalilla hiljattain debytoinut Eriksson pelasi mainion kauden joukkueensa sijoituttua Ruotsin pääsarjan yhdeksänneksi.

HJK:n kasvatti Carljohan Eriksson on noussut tärkeään rooliin joukkueessaan Mjällby AIF:ssä. Vuodesta 2018 lähtien Ruotsin kentillä pelanneen Eriksonin tie vei Jönköpingin kautta Mjällbyhyn, jossa suomalainen on pelannut ensi tammikuussa kolme vuotta.

Sölvesborgilaisjoukkueen tolppien välissä yhteensä 73 peliä pelanneen Erikssonin vartioima maali pysyi viime kaudella yhtäjaksoisesti puhtaana huimat 793. minuuttia putkeen. Allsvenskanin ennätys 808. minuuttia oli siis erittäin lähellä rikkoutua, kun Mjällby nousi sarjan häntäpäästä keskikastiin. Eriksson oli tiistaina yhtä hymyä vastaanottaessaan Ruotsin parhaalle maalivahdille jaettavan palkinnon.

– Tuntuu todella hienolta, tietysti. Tämä on suuri kunnia, kilpailu oli kova. Tästä voi olla ylpeä.

Mieheltä kysyttiin myös, kuinka paljon mielessä pyöri uuden ennätyksen jääminen niin lähelle.

– Aika vähän oikeastaan. Muut hoitivat ajattelun minun puolestani, suomalainen lohkaisi.

Aukeaako Erikssonille lisää näyttöpaikkoja Huuhkajissa?

Alle 16-vuotiaiden maajoukkueesta lähtien Suomen eri ikäkausimaajoukkueissa mukana ollut Eriksson pääsi syyskuussa tekemään debyyttinsä myös Huuhkajissa. Loistavasti sujuneen seurajoukkuekauden jälkeen on todennäköistä, että kutsuja Markku Kanervan ryhmään tulee jatkossakin.

Suomen maajoukkueen maalivahtitilanne on tällä hetkellä vahvimmillaan sitten Antti Niemen ja Jussi Jääskeläisen aikojen. Bayer Leverkusenin Lukas Hradecký on jo vuosia kuulunut Bundesliigan parhaimpien maalivahtien joukkoon. Jesse Joronen on esiintynyt vakuuttavasti puolestaan Italian Serie B:n Bresciassa, joka todennäköisesti tulee taistelemaan ensi kaudeksi noususta maan pääsarjaan.

Erikssonin valinta Ruotsin parhaaksi maalivahdiksi ei tule vakiinnuttamaan hänen asemaansa Huuhkajissa, mutta jos mies pystyy pitämään tasonsa korkealla tulevinakin kausina, ei hänenkään nimeään voida sulkea pois. Ykkösmaalivahdin asema on selvä, mutta Erikssonilla on täydet mahdollisuudet nousta korkeammalle Huuhkajien nokkimisjärjestyksessä.

Lähde: Iltalehti


Espanja - Englanti