Velobet

Jalkapallon alle 21-vuotiaiden Euroopan mestaruuskilpailut päättyivät Englannin juhliin. Dramaattisen loppuottelun ainoasta maalista vastasi ensimmäisen puoliajan lisäajalla osunut Curtis Jones.

Englanti on alle 21-vuotiaiden Euroopan mestari. Lee Carlsleyn valmentama joukkue sai kuitenkin tehdä kaikkensa voiton eteen, sillä Espanja tarjosi turnauksen finaalissa valtavan haasteen. Punapaidat aloittivat ottelun hyvin ja pystyivät pakottamaan pelin painopisteen väkisin kohti Englannin päätyä. Etenkin vasempana laitahyökkääjänä pelannut Sergio Gomez oli alati vaarallinen aiheuttaen harmaita hiuksia brittien puolustukselle.

Englanti pääsi paremmin mukaan pelin edetessä ja pystyi luomaan hyviä aihioita avausjakson loppua kohden. Curtis Jones onnistui maalinteossa ensimmäisen nelivitosen lisäajalla Cole Palmerin esityön jälkeen.

Espanja kiristi otettaan toisella jaksolla – Ottelun parhaasta pelaajasta ei epäselvyyttä

Toisella puoliajalla Espanja nousi jälleen kuskin paikalle vieden pallonhallinnan selkeästi nimiinsä. Santiago Denian suojatit hyökkäsivät huomattavasti suoraviivaisemmin kuin avausjaksolla ja joukkueelle kirjattiin peräti 14 maalintekoyritystä. Englannin maalia vartioinut James Trafford oli kuitenkin loistavalla pelipäällä ottaen useita tärkeitä torjuntoja. Englanti puolusti uhrautuvasti ja selvisi paikoitellen onnenkin avulla Espanjan valtavasta hyökkäysvyörystä.

Espanjalle tarjoutui lopussa vielä loistava tilaisuus tasoittaa, kun joukkueelle tuomittiin rangaistuspotku. Trafford jatkoi kuitenkin loistavia otteitaan ja venytti itsensä Abel Ruizin vedon tielle. Aimar Oroz oli ensimmäisenä irtopallossa, mutta englantilaisvahdin näyttävä jalkatorjunta piti lukemat ennallaan. Sergio Camellon jatkoyritys karkasi pahemman kerran keittiön puolelle, joten Englanti pääsi juhlimaan Euroopan mestaruutta erittäin dramaattisten vaihden jälkeen.


Bayern Munich - Arsenal
Manchester City - Real Madrid