Helmarit kohtaa heinäkuun kahdessa ratkaisevassa EM-karsintaottelussa Norjan ja Italian. Kahdella voitolla Suomi on varmasti EM-kisoissa.

Helmarit tavoittelee paikkaa vuoden 2025 jalkapallon EM-kisoissa, kun joukkue kohtaa heinäkuun puolessavälissä Norjan ja Italian.

Norjaa vastaan Suomi pelaa kotonaan Turun Veritas Stadionilla perjantaina 12. heinäkuuta. EM-karsinnat huipentuvat Bolzanossa otteluun Italian vieraana tiistaina 16. heinäkuuta.

Suomi on tällä hetkellä oman karsintalohkonsa neljäntenä neljällä pisteellä, vain pisteen perässä sekä Norjaa että Italiaa. Hollanti johtaa lohkoa seitsemällä pisteellä.

Mikäli Helmarit voittaa kummankin jäljellä olevan ottelunsa, etenee joukkue varmasti ensi kesänä Sveitsissä pelattaviin EM-kisoihin. Kansojen liigan A-liigan lohkovoittajat ja lohkokakkoset etenevät suoraan EM-kisoihin, kun taas kolmonen ja nelonen jatkavat EM-jatkokarsintaan. Vaikka Suomi ei siis onnistuisikaan nousemaan lohkon kahden parhaan joukkoon, ei mahdollisuus kisapaikkaan ole menetetty.

Helmarien päävalmentaja Marko Saloranta nimesi heinäkuun karsintaotteluihin 24 pelaajaa. Edellisistä karsintaotteluista sivussa olleet Anna Tamminen ja Emmi Alanen tekevät paluun maajoukkueeseen, kun taas Helmi Raijas liittyy Helmarien vahvuuteen ensimmäistä kertaa.

Helmarit EM-karsintaotteluissa heinäkuussa

Tinja-Riikka Korpela, Servette FC
Anna Tamminen, Hammarby IF
Milla-Maj Majasaari, RSC Anderlecht
Natalia Kuikka, Chicago Red Stars
Joanna Tynnilä, SK Brann
Eva Nyström, Hammarby IF
Emmi Siren, FC Nordsjaelland
Emma Koivisto, AC Milan
Nora Heroum, U.C. Sampdoria
Nea Lehtola, SK Brann
Helmi Raijas, HJK
Vilma Koivisto, Linköpings FC
Eveliina Summanen, Tottenham Hotspur FC
Oona Siren, Lillestrøm SK
Anni Hartikainen, FC Rosengård
Olga Ahtinen, Tottenham Hotspur FC
Ria Öling, FC Rosengård
Emmi Alanen, Kristianstads DFF
Linda Sällström, Vittsjö GIK
Jutta Rantala, Leicester City FC
Heidi Kollanen, Vittsjö GIK
Oona Sevenius, AC Milan
Lotta Lindström, London City Lionesses
Dana Leskinen, IFK Norrköping

Helmareiden EM-karsintaottelut heinäkuussa

Pe 12.7. klo 19:00: Suomi – Norja (Turku)
Ti 16.7. klo 20:00: Italia – Suomi (Bolzano)


Everton - Wolverhampton Wanderers
Manchester City - Nottingham Forest