Helmarit pelasi upean ottelun lohkon voittajasuosikkia Norjaa vastaan, mutta oli lopulta yhden huippupelaaja verran huonompi.
Helmarit sai otteluun pahimman mahdollisen alun, sillä ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Norja siirtyi johtoon vain kahden minuutin pelin jälkeen. Maailman parhaimpiin pelaajiin kuuluva Caroline Graham Hansen saatiin eristettyä yksi yhtä vastaan -tilanteeseen laidalle, ja norjalaistähti voitti kaksinkamppailussa tylysti Joanna Tynnilän. Matala keskitys kimposi Eva Nyströmin jalan kautta omaan maaliin ja pakotti Helmarit heti takaa-ajoasemaan.
Maalin jälkeen Suomi pääsi kuitenkin peliin suhteellisen hyvin mukaan. Vartin pelin jälkeen Nyström löysi upealla pitkällä syötöllä Linda Sällströmin, joka jatkoi taidokkaasti kohti Norjan maalia. Cecilie Fiskerstrand kuitenkin venyi todella hyvään torjuntaan. Hetkeä myöhemmin Tynnilä pääsi keskittämään vaaralliselta alueelta, mutta jälleen Fiskerstrand sai kätensä väliin.
Avausjakson puolivälissä Norja oli todella lähellä lisätä johtoaan. Ensin Ingrid Engen voitti oman kaksinkamppailunsa ja puski pallon tolppaan. Tilannetta seuranneessa kulmapotukassa Anna Koivunen arvioi pallon lentoradan heikosti ja Vilde Bøe Risa kilautti pallon suoraan tolppaan. Hetkeä myöhemmin Helmarit menetti pallon vaarallisella alueella, mutta Koivunen onnistui katkomaan Norjan matalan keskityksen.
Puolen tunnin pelin jälkeen Koivunen nousi esiin vielä isommin. Pallo pomppi Ada Hegerbergille aivan vapaaseen maalintekopaikkaan, mutta aggressiivisesti vastaan tullut suomalaisvahti teki tähtihyökkääjän aikeet tyhjiksi upealla torjunnalla.
Ja täysin pelitapahtumien vastaisesti se oli Helmarit, joka iski pallon seuraavaksi maaliin. Eveliina Summanen ja Oona Siren pelasivat hienon kombinaatiopelin, joka vapautti Oona Seveniuksen hyvään maalintekopaikkaan. Rosengårdin hyökkääjä nosti pallon taitavasti Norjan maalin yläkulmaan ja toi Suomen tasoihin.
Nopea kombinaatiopeli oli tuoda Helmareille myös toisen maalin, kun Emma Koivisto saatiin pelattua oikealla laidalle vapaaksi. Matala keskitys ei kuitenkaan aivan tavoittanut maalin edustalle noussutta Seveniusta. Helmarien loistava vaihe jatkui vielä aivan puoliajan loppuminuuteilla, kun Ria Öling pelattiin hyvään maalintekopaikkaan. Laukaus karkasi kuitenkin selvästi maalin ohi.
Norja hallitsi puoliajan ensimmäistä puoliskoa, mutta viimeiset 20 minuuttia mentiin todella selvässä Suomen komennossa. Helmarit siirtyi tauolla tasatilanteessa, mutta selvästi paremmalla pallonhallintaprosentilla ja maaliodottamalla.
Norja reagoi heti toisen puoliajan alussa tuplavaihdolla. Päävalmentaja Gemma Grainger ei selvästikään ollut tyytyväinen siihen, miten Norja oli päästänyt Helmarit niskan päälle ensimmäisen jakson lopussa.
Ensimmäisen maalipaikan sai kuitenkin Suomi, kun Katariina Kosola laukoi tulisesti rangaistuslaukauksen ulkopuolelta. Fiskerstrand kuitenkin torjui vakuuttavasti. Hetkeä myöhemmin Summanen onnistui taiteilemaan jalkansa vapaaksi samalla etäisyydellä, mutta tällä kertaa tolppa pelasti Norjan takaiskulta.
Helmarien sitoutunut puolustuspeli ja aktiivinen prässi laittoivat Norjan pelinrakentelun todella ahtaalle. Reilun tunnin pelin jälkeen Suomi pääsi jälleen iskemään vauhdilla vastaan. Sällströmin matala keskitys karkasi kuitenkin hieman pitkäksi sekä Seveniukselle että Kosolalle. Hetkeä myöhemmin Sevenius pelattiin Norjan boksissa hyvään vetopaikkaan, mutta laukaus blokattiin kulmaksi.
Suomen hyvän vaiheen jälkeen ottelussa tuli selvästi seesteisempi vaihe. Pitkään loukkaantuneena ollut Helmarien Jutta Rantala pääsi kentälle 72. minuutilla, pelaten ensimmäiset minuuttinsa yhdeksään kuukauteen. Muu Helmarien joukkue alkoi kuitenkin näyttää selviä väsymisen merkkejä, mikä avasi Norjalle mahdollisuuksia. Guro Reiten oli taituroida upean soolomaalin, mutta Koivunen torjui maalin hienosti. Hetkeä myöhemmin pallo valui täysin vapaaksi Helmarien maalin eteen jääneelle Graham Hansenille, mutta jotenkin Barcelonan pelaaja sai nostettua vetonsa avopaikasta maalin yli.
Kuusi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Graham Hansen kuitenkin onnistui. Keskikenttäpelaaja kieputteli ja kieputteli Helmarien puolustajia Suomen rangaistusalueella ja sai lopulta pelattua jalkansa vapaaksi. Keskitykseltä näyttänyt nosto kuitenkin epäonnistui ja leijaili tolpan kautta suoraan Suomen maaliin.
Helmarien EM-kisat jatkuvat lohkovaiheen päätöskierroksella Sveitsiä vastaan. Ottelu pelataan ensi torstaina klo 22:00 Suomen aikaa. Voitolla tuosta ottelusta Helmarit on varmasti pudotuspeleissä, huolimatta siitä, miten Sveitsi ja Islanti myöhemmin sunnuntai-iltana pelaavat.
Norja – Suomi 2-1 (1-1)
3′ Eva Nyström 1-0 OM
32′ Oona Svenius 1-1
84′ Graham Hansen 2-1
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti