EM-kisapaikkaa vuoden 2025 EM-kisoissa tavoitteleva Helmarit kohtaa EM-karsinnoissa kahdesti Hollannin. Toinen otteluista pelataan Tammelan stadionilla 4. kesäkuuuta.
Helmarien EM-karsintalohkon on kahden kierroksen jälkeen kutkuttavassa tilanteessa. Kaikille neljällä joukkueella on kasassa kolme pistettä, kun vielä neljä ottelukierrosta on pelaamatta.
Suomelle on kuitenkin edessään kova haaste, kun se kohtaa touko-kesäkuun vaihteessa kahdesti lohkon ykkössuosikin Hollannin. Joukkueet pelaavat vastakkain ensin Rotterdamissa 31. toukokuuta ja sitten Tampereella 4. kesäkuuta.
– Hollanti on meille kova mittari. He ovat FIFA-rankingissa sijalla kahdeksan. Odotin ennakkoon, että Hollanti ottaa paljon pisteitä ja muut taistelevat kakkossijasta, mutta kaikki on nyt auki, kun lohkosta pelattu yksi kolmasosa. Tilanne on todella mielenkiintoinen, jokaisen pisteen merkitys on äärettömän suuri, Helmarien päävalmentaja Marko Saloranta sanoi Palloliiton tiedotteessa.
Saloranta nimesi joukkueeseen kolme uutta pelaajaa huhtikuussa pelattuihin EM-karsintojen avausotteluihin verrattuna, kun maalivahti Anna Koivunen ja kenttäpelaajat Emmi Siren sekä Nea Lehtola liittyvät ryhmän mukaan. Sen sijaan Anna Tamminen, Elli Pikkujämsä ja Emma Peuhkurinen joutuvat jättämään Hollanti-ottelut väliin.
A-liigan lohkojen voittajat sekä lohkokakkoset etenevät suoraan vuoden 2025 kesällä Sveitsissä pelattaviin naisten EM-kisoihin. Lohkojen kolmansiksi ja neljänsiksi jääneet jatkavat EM-jatkokarsintaan alempien liigojen parhaiden joukkueiden kanssa.
Tammelan stadionilla pelattavaan Helmarien kotiotteluun on myyty jo tässä kohtaa yli 6000 lippua. Lippuja on kuitenkin vielä jäljellä – niitä myy Palloliiton yhteistykumppani Lippu.fi. Ottelut voit katsoa myös Ylen kanavilta.
Helmarien joukkue EM-karsintojen Hollanti-otteluissa
Tinja-Riikka Korpela, AS Roma
Anna Koivunen, Brommapojkarna
Milla-Maj Majasaari, RSC Anderlecht
Natalia Kuikka, Chicago Red Stars
Joanna Tynnilä, SK Brann
Eva Nyström, Hammarby IF
Emmi Siren, FC Nordsjaelland
Emma Koivisto, Liverpool FC
Nora Heroum, U.C. Sampdoria
Tiia Peltonen, Fortuna Hjørring
Nea Lehtola, Brøndby IF
Katariina Kosola, BK Häcken
Vilma Koivisto, Linköpings FC
Eveliina Summanen, Tottenham Hotspur FC
Oona Siren, Lillestrøm SK
Anni Hartikainen, FC Rosengård
Olga Ahtinen, Tottenham Hotspur FC
Ria Öling, FC Rosengård
Sanni Franssi, Real Sociedad
Linda Sällström, Vittsjö GIK
Jutta Rantala, Leicester City FC
Heidi Kollanen, Vittsjö GIK
Oona Sevenius, Como
Lotta Lindström, London City Lionesses
Helmareiden ottelut touko-kesäkuussa
Pe 31.5. klo 21:45: Hollanti–Suomi, Sparta Stadion (Rotterdam)
Ti 4.6. klo 19:00: Suomi–Hollanti, Tammelan Stadion (Tampere)
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti