Suomi voitti Montenegron Uefa Nations Leaguen ottelussa Helsingissä 2-0. Huuhkajien molemmista maaleista vastasi Joel Pohjanpalo. Suomi on nyt napannut kahdesta ensimmäisestä Nations Leaguen ottelustaan neljä pistettä. Urakka jatkuu lauantaina Romanian vieraana.
Ensimmäinen jakso täyttä Suomen hallintaa
Peli alkoi melko kyttäilevänä. Reilun viiden minuutin jälkeen Montenegron kapteeni Fatos Bećiraj pääsi etenemään vaarallisen oloisesti vasemmalta laidalta, mutta Huuhkajien uusiutunut keskuspuolustus selvitti tilanteen hyvin. Kolmentoista minuutin jälkeen Glen Kamara pelattiin vapaaksi Montenegron rangaistusalueen rajalle. Kamaran syöttö boksiin kuitenkin epäonnistui.
Pari minuuttia myöhemmin Teemu Pukki oli päästä nokikkain Montenegron maalivahdin kanssa. Robin Lodin syöttö karkasi kuitenkin puoli metriä liian eteen. Kahdenkymmenenviiden minuutin kohdalla Lod ja Pukki olivat jälleen uhittelemassa Montenegron maalia, mutta jälleen viimeinen syöttö oli napsun liian kova.
Mitä pidemmälle peli eteni sitä selkeämmin hallinta alkoi siirtyä Suomelle. Puolen tunnin jälkeen pallo oli lopulta Montenegron maalissa. Pukki pelattiin vapaaksi Montenegron rangaistusalueella. Norwichin hyökkääjä käänsi pallon maalin eteen, jossa Joel Pohjanpalo sai siirtää sen tyhjään maaliin.
Seitsemän minuuttia myöhemmin Pohjanpalo iski uudestaan. Huuhkajat sai vapaapotkun Montenegron maalin vasemmalta puolelta. Lucas Lingman lähetti rangaistusalueelle upean pallon, jonka Pohjanpalo jatkoi ykkösellä Montenegron maalin yläkulmaan.
Huuhkajien lähestymistapa peliin heijasteli Suomen ennakkosuosikin asemaa. Keskikentän ja hyökkäyksen pelaajavalinnat olivat huomattavasti lauantaista Bosnia ja Hertsegovina -ottelua hyökkäävämmät, ja etenkin laitapelaajilla tuntui olevan vapaus nousta huomattavasti lauantaita herkemmin.
Hyökkäävämpi pelitapa näkyi tulostaulun lisäksi myös tilastoissa. Suomi vei ensimmäisen puoliajan pallonhallinnan 65-prosenttisesti.
Huuhkajat hyydytti Montenegron kirin kypsästi
Montenegro reagoi Suomen hallintaan vaihtamalla toiselle jaksolle sisään peräti kolme uutta pelaajaa. Muutos ei kuitenkaan juuri muuttanut pelin kuvaa. Heti jakson alussa Pukki oli karata nokikkain Danijel Petkovićin kanssa, mutta ei aivan saanut korkeaa läpisyöttöä haltuun.
Kymmenen minuutin kohdalla Kamara ja Pukki pelasivat hyvän syöttökombinaation, jonka seurauksena Kamara pääsi etenemään Montenegron rangaistusalueelle. Syöttö Pohjanpalolle jäi kuitenkin hieman taakse.
Huuhkajat jatkoi vyörytystään johtoasemastaan huolimatta. Viimeisistä ratkaisuista puuttui kuitenkin terävyys, eikä kaikkein vaarallisimmille maalipaikoille päästy. Hieman reilun tunnin pelin kohdalla Pukki pääsi kahdesti etenemään Montenegron boksiin. Ensimmäisellä kerralla pallo näytti osuneen Montenegron puolustajan käteen ja toisella Pukkia työnnettiin selästä melko rajusti. Rangaistuspotkua ei kuitenkaan tuomittu.
Markku Kanerva aloitti vaihtorulettinsa 67. minuutilla ottamalla Kamaran, Lodin ja Pukin pois ja vaihtamalla kentälle Rasmus Schüllerin, Onni Valakarin ja Marcus Forssin. Vaihdoissa oli mukana myös säästelyä, sillä seuraava peli väijyy tiivistahtisessa Nations Leaguessa jo neljän päivän päässä.
70. minuutin jälkeen Montenegro löi ensimmäisen vaarallisen maalipaikkansa. Žarko Tomašević pääsi puskemaan loistopaikasta, mutta pallo suuntautui suoraan Lukas Hradeckýn syliin. Hetkeä myöhemmin Huuhkajat sai vapaapotkun hyvästä paikasta läheltä Montenegron maalia. Lingmanin matala syöttö löysi Ilmari Niskasen, jonka vedon Petković kuitenkin torjui.
Vartti ennen varsinaisen peliajan loppua Pohjanpalo käynnisti hyvän vastahyökkäyksen, jonka päätteeksi Niskanen sai pelattua Schüllerin vapaaksi rangaistusalueen reunalle. Tämän keskitys kuitenkin pysähtyi Montenegron puolustukseen.
Kanerva vaihtoi vielä viimeisen kymmenen minuutin aikana Nikolai Alhon ja Sauli Väisäsen Albin Granlundin ja upean debyyttiottelun maajoukkuessa pelanneen Richard Jensenin tilalle. Montenegro sai vaihtojen jälkeen pientä tilaisuuden poikasta, mutta aidosti vaarallisia tilanteita ei Hradeckýn maalille päässyt syntymään.
Suomi – Montenegro 2-0
1-0 Joel Pohjanpalo 31’
2-0 Joel Pohjanpalo 38’
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti