Huuhkajien pelaavaan kokoonpanoon näyttävästi sisään tullut Leo Väisänen on ollut pidemmän aikaa siirtohuhujen kohteena. Mies ei ole tehnyt jatkosopimusta nykyisen seuransa Elfsborgin kanssa ja hänen uskotaan vaihtavan pian maisemaa.
Suomen jalkapallomaajoukkueen sukupolvenvaihdoksen yksi näkyvimmistä pelaajista Leo Väisänen on ottanut lyhyessä ajassa valtavia harppauksia urallaan. Suomessa miehen nimi oli pari vuotta sitten vain harvojen tiedossa, mutta tällä hetkellä hän on yksi selkeimmistä valinnoista Huuhkajien puolustuslinjaan.
Topparin loistavat otteet Ruotsin liigan Elfsborgissa ovat nostaneet hänen osakkeitaan valtavasti. Tästä todisteena muun muassa Joona Toivion edelle nouseminen maajoukkueen nokkimisjärjestyksessä. Miestä on viety jo hyvän aikaa muihin maisemiin ja ruotsalaismediassa on pidetty varmana, että suomalainen jatkaa ensi kaudella jossain muualla. Väisänen kertoo Tulosruudulle, että osasi odottaa vastuuta päättyneellä kaudella myös Markku Kanervan alaisuudessa.
– Varsinkin, kun pelattiin kolmen topparin linjalla ja oli kolme keskuspuolustajan paikkaa avauksessa.
Mies kuitenkin myöntää, ettei osannut odottaa nousevansa näin nopeasti suureen asemaan maajoukkueessa.
– Jossain vaiheessa katsoin taaksepäin, että hitto, mä olen pelannut avauksessa viimeisissä neljässä pelissä. Kun tuli lisää pelejä, tuli sellainen olo, että nyt on aika täyttää saappaat ja ottaa se paikka kunnolla.
Väisänen oli Huuhkajien mukana kesän EM-kilpailuissa, mutta vielä silloin päävalmentaja Kanerva luotti kokeneempiin pelimiehiin Suomen puolustuksessa.
– Siellä ärsytti, että ei tullut vastuuta. Se antoi lisää motivaatiota jokapäiväiseen arkeen. Se oli oikeastaan urani kannalta ehkä hyväkin, että ei tullut vastuuta. Sain sellaisen nälän ja intohimon takaisin.
EM-kisojen jälkeen Väisänen onkin nopeasti vakiinnuttanut paikkansa Huuhkajien avauskokoonpanossa. Viimeaikaisten otteiden perusteella vastuuta on luvassa myös jatkossa.
Jätä kommentti