Jalkapallon naisten EM-kisoja on takana viikko, ja alkulohkojen voimasuhteet alkavat muodostua. Menestyvien maajoukkueiden taustalla on kuitenkin luonnollisesti lukemattomia seurajoukkueita, joiden riveissä pelaajat kehittävät taitojaan läpi pitkän sarjakauden. Melko odotetusti EM-kisoissa on eniten pelaajia Englannin ja Saksan pääsarjoista, mutta myös pohjoismaiset sarjat ovat hyvin edustettuina.

Seurat, joista on eniten pelaajia EM-kisoissa

Tämän kesän EM-kisoissa on mukaan eniten pelaajia, melko odotetusti, Barcelonasta, mutta hieman yllättäen myös Juventuksesta. Kumpaakin seuraa edustaa kaikkiaan 15 EM-kisoissa mukana olevaa pelaajaa. Barcelona on pelannut neljän vuoden sisään kolmesti Mestarien liigan finaalissa ja on monen mielestä tällä hetkellä maailman paras seurajoukkue. Juventusta kansainvälinen menestys on puolestaan suurista panostuksista huolimatta kiertänyt.

Seuraavaksi eniten kisoissa pelaa saksalaisten Bayern Münchenin ja VfL Wolfsburgin pelaajia. Kummankin seuran pelaajia EM-kisoihin valittiin 13 kappaletta. Seuraavat kaksi sijaa on valloitettu lontoolaisseurojen toimesta, sillä lopputurnauksessa pelaa 12 sekä Arsenalin että Chelsean pelaajaa.

Pohjoismaisista seuroista eniten pelaajia EM-kisoihin on saanut ruotsalainen BK Häcken, jonka riveistä kisoihin valittiin yhteensä kahdeksan pelaajaa.

Seurat ja niiden pelaajamäärät EM-kisoissa 2022

  • Juventus, 15 pelaajaa
  • Barcelona, ​​15 pelaajaa
  • Bayern München, 13 pelaajaa
  • VfL Wolfsburg, 13 pelaajaa
  • Arsenal, 12 pelaajaa
  • Chelsea, 12 pelaajaa
  • Manchester City, 11 pelaajaa
  • Eintracht Frankfurt, 11 pelaajaa
  • Lyon, 10 pelaajaa
  • Paris Saint-Germain, 9 pelaajaa
  • Real Madrid, 9 pelaajaa
  • Manchester United, 8 pelaajaa
  • BK Häcken, 8 pelaajaa

Maat, joiden sarjoista on eniten pelaajia EM-kisoissa 2022

Yllätyksettömästi Englanti on maa, jonka sarjoista on eniten pelaajia mukana tämän kesän EM-kisoissa. Englannissa palkkansa ansaitsee yhteensä 67 EM-kisoihin valittua pelaajaa. Toiselta sijalta löytyy Saksa, jonka liigoissa palloilee 56 tämän kesän arvokisapelaajaa.

Seuraavilta sijoilta löytyvät Espanja, Italia ja Ranska. Espanjassa pelaa 38, Italiassa 37 ja Ranskassa 31 EM-kisojen pelaajista. Seuraavalla sijalla on jo naapurimaamme Ruotsi, jonka sarjoissa pelaa 27 EM-kisoihin valittua pelaajaa. Pohjoismaat ovat muutenkin edustettuna, sillä Norjassa pelaa 17, Islannissa kuusi, Tanskassa kolme ja Suomessa kaksi EM-kisoissa mukana olevaa pelaajaa.

Joidenkin maiden kohdalla pelaajamäärät toki selittyvät yksinomaan sillä, että sen maan maajoukkue on mukana EM-kisoissa. Esimerkiksi Belgia, Portugali, Pohjois-Irlanti, Islanti, Itävalta, Tanska ja Suomi ovat sellaisia maita, joiden sarjoista on valittuja pelaajia vain oman maan maajoukkueeseen.

Maat, joiden sarjoista on pelaajia EM-kisoissa 2022

  • Englanti, 67 pelaajaa
  • Saksa, 56 pelaajaa
  • Espanja, 38 pelaajaa
  • Italia, 37 pelaajaa
  • Ranska, 31 pelaajaa
  • Ruotsi, 27 pelaajaa
  • Portugali, 21 pelaajaa
  • Norja, 17 pelaajaa
  • Hollanti, 15 pelaajaa
  • Belgia, 13 pelaajaa
  • Pohjois-Irlanti, 13 pelaajaa
  • Sveitsi, 11 pelaajaa
  • Islanti, 6 pelaajaa
  • USA, 6 pelaajaa
  • Itävalta, 4 pelaajaa
  • Tanska, 3 pelaajaa
  • Suomi, 2 pelaajaa
  • Skotlanti, 1 pelaajaa


Everton - Wolverhampton Wanderers
Manchester City - Nottingham Forest