ComeOn

UEFA eli Euroopan Jalkapalloliitto on päättänyt perustuu naisille oman Nations Leaguen. Tämä EM-karsintoihinkin keskeisesti liittyvä konsepti käynnistyy ensimmäistä kertaa vuoden 2023 syksyllä.

Naisten Nations League on naisjalkapallon evoluution uusi askel.

Uudistetun kilpailujärjestelmän myötä sekä EM- että MM-kisoihin mukaan pääseminen tulee muuttumaan. Jatkossa naisten EM-karsintojen rinnalla pelataan miesten tavoin Uefa Nations Leaguea neljän joukkueen lohkoissa, joista voi niin ikään päästä menestyessään mukaan EM-kisoihin.

Palloliiton kehityspäällikkö Heidi Pihlaja kertoi innostuneena mietteitään uudistuksesta.

– Nations Leaguen tulo myös naisten huippujalkapallon puolelle on odotettu ja iloinen asia. Nations League tuo lisää kilpailullisia, kovatasoisia otteluita sekä lisää kaupallisia mahdollisuuksia entisestään kehittää naisten A-maajoukkueen kiinnostavuutta ja näkyvyyttä, Pihlaja kommentoi Palloliiton tiedotteessa.

Naisten Nations Leaguen 35 joukkuetta jaetaan A-, B- ja C-liigoihin UEFA:n rankingin perusteella. Jokainen liiga jaetaan vielä erikseen neljän joukkueen lohkoihin, lukuun ottamatta yhtä C-liigan lohkoa, johon mahtuu vain kolme joukkuetta. Oman lohkon maat kohdataan kerran sekä kotona että vieraissa. Nations Leaguen neljä parasta joukkuetta pääsee kohtaamaan toisensa finaaleissa.

B- ja C-liigojen lohkovoittajat nousevat A-liigaan, minkä lisäksi heikoiten pärjänneet joukkueet voivat pudota alempiin liigoihin.

Syksyllä pelattavan Nations Leaguen jälkeen pelataan vielä EM-karsinnat vuoden 2024 keväällä. EM-karsinnoissa joukkueet jaetaan liigoihin ja lohkoihin samalla tavalla kuin Nations Leaguessa.

Kisaisäntämaan lisäksi A-lohkon kahdeksan parasta joukkuetta pääsee suoraan kisoihin, kun taas lohkoissaan kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet maat joutuvat kohtaamaan vielä B- ja C-lohkon parhaiten menestyneitä joukkueita jatkokarsinnoissa.  Tästä sakista jatkoon pääsee vielä seitsemän maata.

Alla oleva esimerkkikuva valottaa tilannetta.

Esimerkkikuva

Esimerkkikuva: Ⓒ UEFA

Mitä paremmin siis Nations League -pelit menevät, sitä parempaan koriin joukkueet pääsevät EM-karsinnassa. A-liigasta esimerkiksi on huomattavasti helpompi päästä jatkoon kuin C-liigasta, sillä puolet joukkueista pääsee varmasti ja toinen puoliskokin pääsee ottelemaan jatkosta aluksi matalampitasoisen C-liigan menestyjiä vastaan.

Seuraava naisten jalkapallon EM-lopputurnaus pelataan vuonna 2025.