Miesten Uefa Nations Leaguen seuraava kausi käynnistyy ensi syksynä. Tulevan kauden lohkot arvottiin torstaina Pariisissa.
Kansojen liigan B-lohkossa pelaava Huuhkajat kohtaa Nations Leaguen seuraavalla kaudella Englannin, Irlannin ja Kreikan. Arpaonnea voi pitää Suomen kannalta kaksijakoisena. Toisaalta Huuhkajille on lähimenneisyydestä hyviä kokemuksia sekä Irlantia että Kreikkaa vastaan, toisaalta nousu A-divisioonaan vaikeutui kertaheitolla, kun lohkoon arvottiin B-divisioonan selvästi kovin joukkue Englanti.
– Kyllähän se oli tiedossa, että B-liigassa on kovia maita. Kovin niistä tuli nyt meidän lohkoomme. Emme ole kohdanneet Englantia pitkään aikaan. Odotan sitä kohtaamista todella innolla, Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva kertoi Palloliitolle.
Irlannin Suomi kohtasi kauden 2020-2021 Nations Leaguessa. Molemmat ottelut päättyivät tuolloin Huuhkajien voittoon. Kreikkaa vastaan Suomi taas pelasi kahdesti EM-karsinnoissa vuonna 2019. Huuhkajat voitti joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen kotonaan 1-0. Toinen, Suomen kannalta merkityksetön, ottelu karsintojen viimeisellä kierroksella päättyi Kreikan 2-1 voittoon.
Miesten Nations Leaguessa on ensi kaudella ensimmäistä kertaa käytössä nousukarsinnat, jotka pelataan lohkovaiheen jälkeen maaliskuussa 2025. B-divisioonan lohkovoittajat nousevat automaattisesti A-divisioonaan ja lohkojumbot putoavat suoraan sarjaporrasta alemmaksi. Toiseksi sijoittuneet joukkueet puolestaan pelaavat nousukarsinnassa A-divisioonan lohkokolmosia vastaan. B-divisioonan lohkokolmoset puolestaan pelaavat vastaavasti putoamiskarsinnassa C-divisioonan lohkokakkosia vastaan.
Kauden 2024-2025 Nations League käynnistyy 5.-7. syyskuuta.
Uefa Nations Leaguen lohkot 2024/2025
A-divisioona
Lohko A1
Kroatia
Portugali
Puola
Skotlanti
Lohko A2
Italia
Belgia
Ranska
Israel
Lohko A3
Hollanti
Unkari
Saksa
Bosnia ja Hertsegovina
Lohko A4
Espanja
Tanska
Sveitsi
Serbia
B-divisioona
Lohko B1
Tšekki
Ukraina
Albania
Georgia
Lohko B2
Englanti
Suomi
Irlanti
Kreikka
Lohko B3
Itävalta
Norja
Slovenia
Kazakstan
Lohko B4
Wales
Islanti
Montenegro
Turkki
C-divisioona
Lohko C1
Ruotsi
Azerbaidžan
Slovakia
Viro
Lohko C2
Romania
Kosovo
Kypros
Liettua/Gibraltar*
Lohko C3
Luxemburg
Bulgaria
Pohjois-Irlanti
Valko-Venäjä
Lohko C4
Armenia
Färsaaret
Pohjois-Makedonia
Latvia
D-divisioona
Lohko D1
Liettua/Gibraltar*
San Marino
Liechtenstein
Lohko D2
Moldova
Malta
Andorra
*Liettua ja Gibraltar pelaavat C-divisioonaan noususta maaliskuussa. Pudotuspelikohtaamisen hävinnyt joukkue pelaa D-divisioonan lohkossa D1.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti