Englanti nappasi Suomesta ansaitun 1-3 voiton Olympiastadionilla sunnuntai-iltana. Huuhkajat pelasi selvästi parhaan pelinsä tämän syksyn Nations Leaguessa ja pesi osittain kasvojaan heikon Irlanti-esityksen jälkeen. Suomi kuitenkin jatkaa lohkojumbona nollalla pisteellä.
Ottelun ensimmäisen maalipaikan rakensi selvänä altavastaajana peliin lähtenyt Huuhkajat. Glen Kamara ryösti pallon Angel Gomesilta korkealla Englannin kenttäpuoliskolla ja syötti sen Fredrik Jensenille, joka vapautti Benjamin Källmanin pystyjuoksuun Englannin topparien väliin. Cracovian hyökkääjä ei kuitenkaan onnistunut viimeistelyssään.
Kymmenen minuuttia myöhemmin Englanti pelasi nopealla syöttökombinaatiolla Suomen puolustuksen epätasapainoon. Seurauksena Jack Grealish jäi aivan liian vapaaksi Nikolai Alhon selustaan ja viimeisteli ottelun avausmaalin Gomesin läpisyötön siivittämänä.
Ensimmäisen jakson loppupuoliskolla Huuhkajat sai hyvän vaiheen ja onnistui horjuttamaan Englantia hyvällä prässipelaamisella ja nopeilla tilanteenvaihdoilla. Sekä Jensenille että Källmanille saatiin vielä pelattua kelvolliset maalintekopaikat, mutta kummankin suomalaishyökkääjän ruuti oli märkää.
Englanti odotetusti hallitsi peliä, mutta Huuhkajat pystyi etenkin Topi Keskisen henkilökohtaisen osaamisen kautta aiheuttamaan ennakkosuosikille lieviä ongelmia. Ensimmäisen puoliajan jälkeen Suomella oli enemmän laukauksia kuin peliä johtaneelle Englannilla, joka osui käytännössä ainoasta paikastaan.
Heti toisen puoliajan alussa löysästi pelannut Jude Bellingham menetti jälleen pallon vaarallisessa paikassa ja Keskinen ampaisi nopeaan vastaiskuun. Aberdeenin laituri löysi syötöllään Källmanin, joka ei kuitenkaan saanut kunnollista laukausta aikaan.
Kymmenen minuuttia myöhemmin Keskinen oli jälleen pahanteossa. Suomi käynnisti vastahyökkäyksen Jere Urosen kautta ja Keskinen pääsi kääntämään taitavan cut-back syötön suoraan Jensenin jalkaan. Augsburgin pelaajan viimeistely oli kuitenkin hävettävän heikko.
Tämän jälkeen peli alkoi kuitenkin kääntyä Englannille. Ensin Bellingham osoitti omaa taituruuttaan karkaamalla suomalaispuolustajilta, mutta Lukas Hradecký onnistui vielä pysäyttämään Real Madridin tähden matalan keskityksen. Hetkeä myöhemmin Robert Ivanonovin henkilökohtainen virhe avasi Englannille uuden maalipaikan, mutta Hradecký pelasti Huuhkajat jälleen.
Varttin ennen täyttä aikaa Englanti kuitenkin ratkaisi pelin, kun Trent Alexander-Arnold ampui täydellisen vapaapotkun Huuhkajien maalin yläkulmaan.
Vaihtopelaaja Ollie Watkins tarjoili vielä 84. minuutilla Declan Ricelle tyhjän maalin, jota Arsenalin pelaaja ei jättänyt käyttämättä, mutta nollapeliä Englanti ei päässyt juhlimaan, sillä Arttu Hoskonen puski kolme minuuttia ennen täyttä aikaa kulmapotkusta maajoukkueuransa ensimmäisen maalin.
Ottelun voittajasta ei ollut lopulta mitään selvyyttä. Huuhkajat pelasi kenties parhaan pelinsä tämän syksyisessä Nations Leaguessa, ja etenkin Keskisen henkilökohtaiset otteet jättivät paljon positiviista. Suomi myös loi maaliodottamaa melkein yhtä paljon Englannin kanssa, mikä on varsin kelvollinen suoritus kesällä EM-finaaliin edennyttä joukkuetta vastaan.
Englanti otti kuitenkin täysin ansaitun voiton ja Suomi jatkaa edelleen oman lohkonsa jumbona nollalla pisteellä. Nations League jatkuu marraskuussa kahden ottelun voimin. Huuhkajat ei voi enää nousta lohkon kahden parhaan joukkoon, ja pelaa enää siitä, putoaako se suoraan alempaan sarjaan vai onnistuuko joukkue nousemaan putoamiskarsintaan oikeuttavalle kolmannelle sijalle.
Suomi – Englanti 1-3 (0-1)
18′ Jack Grealish 0-1
74′ Trent Alexander-Arnold 0-2
84′ Declan Rice 0-3
87′ Arttu Hoskonen 1-3
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti