Suomen U21-maajoukkue nappasi maaliskuun EM-karsintaotteluista neljä pistettä, joiden myötä paikka EM-kisoissa on edelleen omissa käsissä.
Mika Lehkosuon valmentama Pikkuhuuhkajat aloitti maaliskuun EM-karsintaottelunsa vieraspelillä Albaniaa vastaan viime viikon perjantaina. Lohkokolmosen ja lohkonelosen välinen ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Kummallakin joukkueelle oli heti alkuminuuteilla omat maalipaikkansa, mutta sekä Simon Simoni että Lucas Bergström torjuivat hyvin.
Tasaisen ensimmäisen jakson jälkeen Albania alkoi ottaa hienoista otetta pelistä, mutta kotijoukkueen ruuti oli märkää, eivätkä viimeistely-yritykset tuottaneet tulosta. Aivan ottelun lopussa Pikkuhuuhkajat loi vielä yhden loistavan maalipaikan Miska Ylitolvan ja Casper Terhon yhteistyönä, mutta Terhon laukaus suuntautui etukulmasta ohi. Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin.
Neljä päivää myöhemmin Pikkuhuuhkajat kohtasi Montenegron Podgoricassa. Tällä kertaa peli oli alusta asti Suomen selvää hallintaa. Tiiviisti puolustanut Montenegro onnistui kuitenkin ottelun alussa ohjaamaan Pikkuhuuhkajat muotonsa ulkopuolelle ja pitämään pallon pois pahimmilta vaara-alueilta.
Ensimmäisen jakson puolivälissä alkoi tapahtua. Ensin Terho pääsi puskemaan hyvästä paikasta, mutta vailla tulosta. Hetkeä myöhemmin Montenegro sai vastahyökkäyksestä ensimmäisen paikkansa, jonka Bergström kuitenkin torjui hyvin. Tämän jälkeen Otso Liimatta karkasi läpiajoon, mutta Nikola Ivezic Montenegron maalilla veti pidemmän korren.
Puolen tunnin pelin jälkeen Pikkuhuuhkajat siirtyi kuitenkin johtoon. Terhon kulmapotku löysi etutolpalta Ville Kosken, joka puski Suomen kannalta helpottavan avausmaalin.
Ensimmäinen jakso päättyi Suomen hallinnassa, mutta toiselle puoliajalle Montenegro tuli kovaa. Bergström kuitenkin torjui hyvin. Myös Ivezicin refleksejä päästiin testaamaan, mutta Montenegron maalivahti pelasi upeaa ottelua pitäen joukkueensa maalin säteellä.
Noin tunnin pelin jälkeen Montenegro tuli tasoihin, kun Viktor Dukanovicin laukaus kimposi Rony Janssonin jalasta omaan maaliin.
Pikkuhuuhkajat jahtasi nälkäisesti johto-osumaa, mutta huippuvireinen Ivezic näytti pitävän tasalukemat taululla, kun hän nollasi jälleen yhden Naatan Skytän huippupaikan. 87. minuutilla Suomen painostus kuitenkin palkittiin. Kai Meriluoto jatkoi pallon boksissa Terholla, joka sai hienolla ensimmäisellä kosketuksella itselleen tilaa ja onnistui ohittamaan Ivezicin.
Suomi on nyt EM-karsintalohkon kolmantena 10 pisteellä. Edellä ovat Sveitsi 14 ja Romania 13 pisteellä. Pikkuhuuhkajat kohtaa karsintojen aikana vielä kertaalleen Armenian, Romanian, Sveitsin ja Montenegron, eli kisapaikka on täysin omissa käsissä.
Vuoden 2025 U21 EM-kisoihin etenee yhdeksän lohkovoittajaa sekä kolme parasta lohkokakkosta. Loput kuusi lohkokakkosta jatkavat EM-jatkokarsintaan.
– Tietysti kuusi pistettä oli jaossa, eli maksimeihin ei päästy. Neljä pistettä kuitenkin riitti pitämään asetelmamme samanlaisina syksyä kohti. Seuraavaksi pelataan Armeniaa vastaan vieraissa – ottelu on voitettava, jos muut joukkueet eivät ala pelaamaan ristiin. Sitten tulee Romania-kotipeli, joka on ratkaiseva peli meidän kantiltamme tässä lohkossa. Ne kaksi syyskuun peliä voittamalla olisimme lohkokakkosena. Siinä on syyskuun kahdelle pelille mahtavat panokset, Lehkosuo sanoi Palloliiton haastattelussa.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti