Velobet

EM-kisoihin tähtäävä Pikkuhuuhkajat kohtaa maaliskuun kahdessa tärkeässä vieraspelissä Albanian ja Montenegron.

Oman karsintalohkonsa neljäntenä oleva Pikkuhuuhkajat pelaa maaliskuussa kaksi äärimmäisen tärkeää EM-karsintaottelua, kun joukkue kohtaa ensin Albanian ja sitten Montenegron vieraissa. Albania-ottelu pelataan perjantaina 22. maaliskuuta klo 18:00. Montenegro taas on vastassa tiistaina 26. maaliskuuta klo 16:00 alkaen. Molemmat ottelut pyritään lähettämään suorana Yle Areenan kautta.

Lohkoa johtava Sveitsi on Suomea viisi ja lohkon toisena oleva Romania neljä pistettä edellä. Albania on lohkon kolmantena kolme pistettä Suoma edellä. Pikkuhuuhkajat on kuitenkin pelannut kaikkia edellään olevia joukkueita ottelun vähemmän. Voitot sekä Albaniasta että Montenegrosta olisivatkin elintärkeitä, jotta Pikkuhuuhkajat pysyisi iskuetäisyydellä EM-kisoihin oikeuttavista sijoista, kun EM-karsinnat jatkuvat syksyllä.

– Kuusi peliä jäljellä, ja ensimmäisenä lähdetään vaikeisiin vieraspeleihin Albaniaa ja Montenegroa vastaan. Heitä vastaan me lähdemme parantamaan vieraspelisaldoamme. Ilman muuta pitää näistä otteluista pystyä saamaan riittävästi pisteitä, jotta pysymme junassa mukana ja saamme syksyä varten sellaiset asetelmat, että pääsemme kamppailemaan kisapaikasta, Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Mika Lehkosuo sanoi Palloliiton tiedotteessa.

Slovakiassa kesällä 2025 pelattaviin U21 EM-kisoihin etenee jokainen kahdeksasta lohkovoittajasta sekä seitsemän parasta lohkokakkosta.

Pikkuhuuhkajien joukkue maaliskuun EM-karsintaotteluihin

Suluissa pelaajan aiemmat seurat Suomessa.

Lucas Bergström (mv), IF Brommapojkarna (TPS, Pargas IF)
Elmo Henriksson (mv), HJK (IFK Mariehamn, KyIF)
Roope Paunio (mv), SJK (FC Honka)
Tomas Galvez, Manchester City FC
Luka Hyryläinen, TSG Hoffenheim (HJK)
Rony Jansson, Kalmar FF (HJK, GrIFK)
Topi Keskinen, HJK (MP, SavU)
Ville Koski, NK Istra (FC Honka, TuPS, PKKU)
Juho Lehtiranta, AC Oulu (KTP, PEPO, PeKa, HJK)
Otso Liimatta, FC Famalicão (AC Oulu, OLS, Tervarit)
Arttu Lötjönen, UC Sampdoria (FC Jazz, TOVE)
Adam Marhiev, FK RFS (HJK, FF Jaro)
Kai Meriluoto, FKS Stal Mielec (HJK, Ilves, KyIF)
Tony Miettinen, Odds BK (KuPS, AC Oulu, SiPS)
Jussi Niska, FC Inter (RoPS, FC Santa Claus)
Niklas Pyyhtiä, Ternana Calcio (FC Honka, TPS, TuNL)
Henri Salomaa, Calcio Lecco (HJK)
Naatan Skyttä, Toulouse FC (Ilves, HJS)
Juho Talvitie, Lommel SK (Ilves)
Jimi Tauriainen, Chelsea FC (HJK, FC WILD)
Casper Terho, Royale Union Saint-Gilloise (HJK, MPS, Valtti, PK-35, FC Kontu)
Santeri Väänänen, Rosenborg BK (HJK, PPV)
Leo Walta, IK Sirius (HJK, PPS)
Miska Ylitolva, HJK (KTP, RoPS, FC Santa Claus, Tervarit)

Suomen ottelut maaliskuussa

Perjantaina 22.3. klo 18:00: Albania – Suomi
Tiistaina 26.3. klo 16:00: Montenegro – Suomi


Bayern Munich - Arsenal
Manchester City - Real Madrid