Pikkuhuuhkajat arvottiin samaan karsintalohkoon Romanian, Sveitsin, Albanian, Montenegron ja Armenian kanssa. EM-karsinnat vuoden 2025 EM-kisoihin alkavat maaliskuussa.

Karsintalohkot vuoden 2025 U21 EM-kisoihin arvottiin torstaina Sveitsin Nyonissa. Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Mika Lehkosuo pitää Suomen arpaonnea varsin kelvollisena, vaikka myöntääkin, että tietyistä arvontakoreista oli toiveissa nykyistä helpompia vastustajia.

– Ykköskorin suhteen meillä kävi hyvä tuuri, ja saimme toivomamme vastustajan. En vähättele Romaniaa, mutta vältimme kaikki isoimmat maat. Kakkoskorin arvontatuloksesta on vaikea sanoa vielä mitään – Sveitsi on hyvä vastustaja, mutta korissa oli monia muitakin kovia maita, Lehkosuo kertoo Palloliiton verkkosivuilla.

– Neloskorista lohkoomme olisi voinut tulla esimerkiksi Turkki tai Unkari, joten Albanian kanssa kävi ihan hyvä arpa. Viidennestä ja kuudennesta korista olisimme voineet saada huomattavasti helpommat vastustajat. Etenkään vieraspeleistä Montenegroa ja Armeniaa vastaan tulee haastavia.

Vuoden 2025 U21 EM-kisat järjestetään Slovakiassa. Isäntämaan lisäksi lopputurnaukseen selviää 15 maata. Nyt arvotuista karsintalohkoista EM-kisoihin etenee suoraan jokainen lohkovoittaja sekä kolme parasta lohkokakkosta. Kolme viimeistä kisapaikkaa ratkaistaan EM-jatkokarsinnassa, johon selviävät loput lohkokakkoset.

EM-karsinnat alkavat tämän vuoden maaliskuussa, mutta Pikkuhuuhkajien osalta ensimmäiset karsintaottelut saattavat olla vuorossa vasta ensi syksynä. Tarkasta otteluohjelmasta tiedotetaan myöhemmin.

Karsintalohkot vuoden 2025 U21 EM-kisoihin

Lohko A: Italia, Irlanti, Norja, Turkki, Latvia, San Marino
Lohko B: Espanja, Belgia, Skotlanti, Unkari, Kazakstan, Malta
Lohko C: Hollanti, Ruotsi, Georgia, Pohjois-Makedonia, Moldova, Gibraltar
Lohko D: Saksa, Puola, Israel, Bulgaria, Kosovo, Viro
Lohko E: Romania, Sveitsi, Suomi, Albania, Montenegro, Armenia
Lohko F: Englanti, Ukraina, Serbia, Pohjois-Irlanti, Azerbaidzhan, Luxemburg
Lohko G: Portugali, Kroatia, Kreikka, Valko-Venäjä, Färsaaret, Andorra
Lohko H: Ranska, Itävalta, Slovenia, Bosnia ja Hertsegovina, Kypros
Lohko I: Tanska, Tšekki, Islanti, Wales Liettua

U21 EM-kisojen 2025 karsintojen otteluohjelma

20.–28. maaliskuuta 2023
12.-20. kesäkuuta 2023
4.-12. syyskuuta 2023
9.-17. lokakuuta 2023
13.-21. marraskuuta 2023
18.-26. maaliskuuta 2023
2.-10. syyskuuta 2024
7.-15. lokakuuta 2024

Jatkokarsinnat:

11.–19. marraskuuta 2024


Bayern Munich - Real Madrid
Borussia Dortmund - PSG