Mika Lehkosuon valmentama Pikkuhuuhkajat aloittivat EM-karsinnat vuoden 2025 EM-kisoihin Sveitsiä vastaan Turussa. Sveitsi nappasi kolme pistettä 1-2 voitolla.
Turkulainen kotiyleisö sai otteluun lentävän lähdön, kun Otso Liimatta ja Niklas Pyyhtiä pelasivat näyttävän seinäpelin, jonka päätteeksi Liimatta pääsi iskemään Pikkuhuuhkajat johtoon jo neljän peliminuutin jälkeen.
Avausmaalin jälkeen Sveitsi otti pelin kontrolliinsa ja oli selvästi Suomea edellä pallollisena. Pikkuhuuhkajat kuitenkin puolusti tunnollisesti, eikä aidosti vaarallisia maalipaikkoja juuri nähty. Kerran Sveitsi onnistui toimittamaan pallon Lucas Bergströmin vartioiman maalin ylärimaan, mutta tilannetta edelsi käsivirhe, eikä maali ollut lähellä. Suomen paras tilanne siunaantui Tony Miettiselle, joka pääsi jatkamaan kulmapotkusta vaarallisesti.
Toisen jakson alussa Suomella oli unelmatilaisuus tuplata johtonsa, kun Pyyhtiä pelasi Agon Sadikun läpiajoon. Rosenborgin sopimuspelaajan viimeistely-yritys oli kuitenkin heikko. Hetkeä myöhemmin Pyyhtiä pääsi itse kokeilemaan Tomas Galvezin esityöstä, mutta veto painui niukasti maalin ohi.
Kymmenen minuuttia jakson alun jälkeen Bergström osoitti tasoaan torjumalla Lars Villigerin puskun upeasti. Jatkotilanteesta Ville Koski esti jo varmalta näyttäneen maalin.
Tunnin pelin jälkeen Sveitsi tuli kuitenkin tasoihin. Nikolas Muci osoitti atleettista taituruutta ja viimeisteli akrobaattisesti rangaistusalueen rajalta. Vain neljä minuuttia myöhemmin vierasjoukkue siirtyi johtoon, kun Villiger unohtui Suomen puolustukselta yksin maalin eteen.
Päävalmentaja Mika Lehkosuo yritti muuttaa pelin painopistettä tekemällä useita hyökkäyspainotteisia vaihtoja, mutta Sveitsi onnistui pelin jäädyttämisessä, eikä Pikkuhuuhkajat saanut todellista kiriä aikaan.
EM-karsinnat jatkuvat Pikkuhuuhkajien osalta lokakuussa, kun joukkue kohtaa Albanian Turun Veritas Stadionilla perjantaina 13.10.
Suomi – Sveitsi 1-2 (1-0)
4’ Otso Liimatta 1-0
62’ Nikolas Muci 1-1
66’ Lars Villiger 1-2
Suomen kokoonpano
Lucas Bergström (mv)
Kalle Wallius (Miska Ylitolva, 82’)
Ville koski
Tony Miettinen (Miika Koskela, 90’)
Tomas Galvez
Adam Marhiev (Jere Kallinen, 77’)
Santeri Väänänen
Casper Terho (Juho Talvitie, 82’)
Niklas Pyyhtiä (Kai Meriluoto, 77’)
Otso Liimatta
Agon Sadiku
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti