Pikkuhuuhkajat, eli Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue pelasi perjantaina karsintalohkon toiseksi viimeisen ottelunsa, jossa vastaan asettui Sveitsi. Tasainen kamppailu päättyi lopulta 1-1 lukemiin, minkä myötä kaikki on auki ennen karsintojen viimeistä kierrosta.
Mika Lehkosuon valmentamat Pikkuhuuhkajat lähtivät kutkuttavista asetelmista EM-karsintojen toiseksi viimeiseen otteluun Sveitsiä vastaan. Sveitsi oli ennen ottelua lohkon kärjessä pisteen erolla Suomeen. Lohkon voittaja jatkaa suoraan EM-kisoihin, kun taas toiseksi tullut etenee jatkokarsintoihin. Tämän myötä panokset olivat huipussaan ja Sveitsin Luzernissa sijaitsevalla Swissporarenalla vallitsi jännittynyt tunnelma.
Kotijoukkue aloitti pelin väkevästi ja oli lähellä karata johtoon jo ensimmäisten minuuttien aikana. Viime hetkellä hätiin ehtinyt Dario Naamo pelasti kuitenkin Suomen takaiskulta uhrautuvalla liukutaklauksellaan.
Suomi oli ottelun alussa ottavana osapuolena ja tuskaili oman pelinrakentelunsa kanssa. Pikkuhuuhkajat saivat kuitenkin juonesta vähitellen kiinni kamppailun edetessä. Casper Terholle avautui loistava tilaisuus vajaan varttitunnin kohdalla. Union Saint-Gilloisen laitahyökkääjän pusku karkasi kuitenkin keittiön puolelle. Hetkeä myöhemmin Kalle Wallius sai pallon oivalliselle maalintekosektorille, mutta peliväline karkasi lapikkaasta juuri ratkaisevalla hetkellä.
Suomen maalia tuttuun tapaan varjellut Lucas Bergström joutui venymään parhaimpaansa puolen tunnin kohdalla, kun Sveitsi avasi Suomen puolustuksen kauniilla syöttökombiaatiolla. Loistava torjunta piti lukemat tässä vaiheessa vielä maalittomina.
Suomen paras tilaisuus avausjaksolla avautui Naatan Skytälle, joka pääsi kokeilemaan onneaan reilusta parista kymmenestä metristä. Isäntien maalivahti Pascal Loretz esitti kuitenkin näyttävän torjunnan, minkä myötä tauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.
Suomi aloitti toisen jakson räväkästi – Voitto karkasi kalkkiviivoilla
Pikkuhuuhkajat saivat luotua hyviä aihioita heti toisen puolikkaan alkajaisiksi. Terho pääsi tälläämään hyvältä tontilta 50. minuutin kohdalla, muttei saanut riittävästi voimaa yritykseensä. Pian tämän jälkeen oli Otso Liimatan vuoro yrittää, mutta riittävä tarkkuus viimeistelyssä loisti edelleen poissaolollaan.
Hyvän alun jälkeen Suomi passivoitui hieman päästäen kotijoukkueen jälleen kuskin paikalle. Sveitsi määritti pelin virtausta ja loi vaarallisia hyökkäyksiä liukuhihnalta.
Kesken kotijoukkueen painostuksen Suomi kuitenkin iski. Liimatta teki upean esityön ja pelasi pallon Terholle, joka kääntyi akrobaattisesti ja ampui pallon voimalla Sveitsin maalin ylänurkkaan.
Johtomaalin jälkeen Pikkuhuuhkajat siirtyivät jälleen puolustuskannalle Sveitsin hallitessa kenttätapahtumia. Kotijoukkue viljeli lukemattomia keskityksiä Suomen maalille ja taktiikka tuotti tulosta lisäajan kolmannella minuutilla, kun Luca Jaquez tasoitti pelin. Suomen päävalmentaja Lehkosuo oli saanut hetkeä aiemmin toisen keltaisen korttinsa kritisoituaan tuomarityöskentelyä.
Ottelu päättyi 1-1 lukemiin, joten Pikkuhuuhkajat eivät onnistuneet käyttämään tilaisuuttaan nousta lohkon kärkipaikalle. Romania kiilasi ensimmäiselle sijalle voitettuaan Montenegron omassa ottelussaan. Suomen taistelu kuitenkin jatkuu ja karsintavaihe päättyy tiistaina otteluun Montenegroa vastaan.
Sveitsi – Suomi 1-1 (0-0)
72’ 0-1 Casper Terho
90+3 1-1 Luca Jaquez
Jätä kommentti