Betsson

Kuva: Bildbyrån

Vaikka Suomi hävisi oman lohkovaiheen päätöskamppailunsa Belgialle, eivät joukkueen haaveet pudotuspeleistä kuivuneet täysin kasaan. Muiden otteluiden tulokset tarkoittivat sitä, että Suomi tarvitsi E-lohkon päätöskamppailuista Ruotsin voiton tai tasapelin Puolaa vastaan, ja Slovakian voiton Espanjasta tai Espanjan voiton vähintään kolmella maalilla.

Ruotsi ja Espanja hoitivat roolinsa

Ruotsi avasi maalihanat Puolaa vastaan heti ottelun ensimmäisellä minuutilla, ja piti täten Suomen jatkohaaveet elossa ainakin omassa ottelussaan. Reilun vartin pelin jälkeen Puola iski kulmapotkusta, mutta ei päässyt ylärimaa lähemmäs. Suomen kannalta tilanne pysyi edelleen oikeana.

Samaan aikaan Sevillassa Espanja sai mahdollisuuden iskeä rangaistuspotkusta avausmaalin Slovakiaa vastaan. Martin Dúbravka Slovakian maalilla venyi kuitenkin huipputorjuntaan ja piti lukemat nollissa. Huuhkajien kannalta ottelusta tarvittiin joko Slovakian voittoa tai Espanjan vähintään kolmen maalin voittoa, joten epäonnistunut pilkku ei ollut sen enempää hyvä kuin huono Suomen kannalta.

Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin Slovakian maalivahti muuttui kuitenkin sankarista antagonistiksi, kun hän nyrkkeily ylärimasta yläilmoihin kimmonneen pallon suoraan omaan maaliinsa. Espanjan kuparinen rikkoontui, ja Suomen kannalta alkoi näyttää huomattavasti todennäköisemmältä, että Espanja veisi ottelun usean maalin erolla. Slovakian hyökkäyspelaaminen oli maaliin asti ollut olematonta.

Espanja jatkoikin Huuhkajien auttamista vielä minuuttia ennen taukovihellystä. Gerard Moreno sai pallon kulmapotkun jälkitilanteesta Slovakia boksin sisällä. Hyökkääjä ei päässyt laukomaan itse, mutta nosti pallon maalille, jossa Aymeric Laporte oli puskemassa maajoukkueuransa avausmaalia.

Toisessa ottelussa tapahtui myös aivan avausjakson lopussa. Puolan peli alkoi rullata, mutta Robin Olsen Ruotsin maalilla jatkoi huikeita otteitaan ja piti maalin koskemattomana. Kun ensimmäiset puolikkaat oli otteluissa pelattu, tilanteet näyttivät Huuhkajien kannalta erittäin otollisilta.

Toisen puoliskon alussa Huuhkajien kannattajat saivat lisää nannaa, kun Pablo Sarabia lisäsi Espanjan johdon jo kolmeen maaliin Jordi Alban hienon syötön seurauksena. Lähes samanaikaisesti myös Ruotsi lisäsi johtoaan. Vaihdosta sisään tullut Dejan Kulusevski toi pallon vahvasti Puolan puolustusalueelle ja löysi Emil Forsbergin, joka iski jo ottelun toisen maalinsa.

Näillä tuloksilla Suomen jatkohaaveet pysyisivät elossa vielä alkulohkon viimeisiin otteluihin.

Hetkeä myöhemmin Puola kuitenkin lisäsi jännityskierroksia. Robert Lewandowski toi joukkueen maalin päähän ja piti ottelun vielä elossa.

Sevillassa tapahtui samaan aikaan, sillä Espanja iski ensin neljännen ja sitten jo viidennen osumansa. Näin Slovakian jääminen pudotuspelien ulkopuolelle alkoi näyttää jo varmalta, ja Huuhkajat nousisivat lohkokolmosten vertailussa ainakin Slovakian edelle.

Puola kuitenkin nousi vielä aiheuttamaan hikikarpaloita Huuhkajat-fanien ohimoille. Lewandowski toi joukkueen jo tasoihin aivan ottelun lopussa ja kohotti puolalaisten toiveita jatkopaikasta. Puolan voitto tarkoittaisi Suomen putoamista pudotuspeleistä.

Ruotsi ei kuitenkin aikonut antaa itänaapurinsa kärsiä sen takia. Neljännellä lisäminuutilla Kulusevski vapautti Viktor Claessonin läpiajoon, eikä Claesson erehtynyt, vaan siirsi Ruotsin vielä kertaalleen johtoon.

Suomen mahdollisuudet nyt Ranskan ja Saksa – Unkari ottelun varassa

Tulokset E-lohkon päätöskamppailuista tarkoittavat sitä, että Huuhkajien jatkohaaveet ovat edelleen elossa. Suomi tarvitsee F-lohkon viimeisistä otteluista Ranskan vähintään neljän maalin voiton Portugalista ja sen, ettei Unkari voita Saksaa. Vaihtoehtoisesti Suomelle riittää se, että Ranska voittaa Portugalin ja Unkari voittaa Saksan vähintään neljällä maalilla.


        LeoVegas