Suomen tammikuun maaotteluleiri Portugalin Algarvessa sujui mollivoittoisissa merkeissä. Maanantaina joukkue hävisi Ruotsille ja torstaina tuloksena oli 0–1 tappio selvänä altavastaajana otteluun lähtenyttä Viroa vastaan. Leirin tärkein päämäärä oli kuitenkin kokeilla uusia pelaajia maajoukkueessa, mikä toteutuikin hyvin. Ruotsia vastaan debyyttinsä teki seitsemän uutta Huuhkajaa, kun torstaina ensi kertaa A-maajoukkuepaidassa nähtiin kuusi eri pelaajaa.

Markku Kanerva valmennustiimeineen lähti Viroa vastaan täysin uusitulla kokoonpanolla maanantain Ruotsi-otteluun verrattuna. Avauskokoonpanossa ei ollut yhtään samaa pelaajaa kuin maanantaina. Yhdestätoista pelaajasta jopa kuusi – Viljami Sinisalo, Robin Tihi, Jaakko Oksanen, Matti Peltola, Ville Koski ja Noah Pallas – pelasivat ensimmäisen ottelunsa A-maajoukkueessa.

Ottelu lähti liikkeelle Suomen hallitessa palloa. Vaarallisia tilanteita ei hallinnasta huolimatta onnistuttu luomaan, kuten ei lopulta onnistuttu koko ottelun aikana. Kummallakaan maalivahdilla ei ollut ottelun loputtua yhtään torjuntaa.

Ensimmäisen jakson edetessä Viro pääsi paremmin peliin mukaan ja ottelun tempo laski. Peliä kuitenkin jatkettiin Suomen hienoisessa kontrollissa ensimmäisen jakson loppuun saakka.

Myös toisella jaksolla pallo pysyi enimmäkseen Huuhkajien hallussa, mutta tehottomuus vaivasi joukkuetta pahasti. Viro sen sijaan käytti ainoan maalipaikkansa hyväkseen, kun pallo jäi kulmapotkun jälkeen pyörimään Suomen rangaistusalueelle ja Martin Miller pääsi laukomaan pelivälineen Suomen puolustuksen kautta ohi Sinisalon.

Tuloksellisesti Huuhkajien leiri sujui todella vaisusti, mutta Kanervan mukaan maaotteluleiri tarjosi kuitenkin sitä informaatiota, jota sieltä lähdettiin hakemaankin.

– Tarkoituksemme oli antaa pelaajille näyttösaumoja. Kuusi debytanttia tänään kehissä. Kaiken kaikkiaan 13 debytanttia tällä leirillä. Saadaan varmasti hyvää palautetta pelaajista yksilötasolla. Haimme tietyllä tavalla tulostakin, mutta ei sillä poikkeuksella, että alkaisimme vaihtelemaan pelaajia liian aikaisin. Saimme kuitenkin informaatiota pelaajista. Aina kyse on maaotteluista ja nyt tuli kaksi tappiota. Positiivista on kuitenkin se, että saimme nostettua pelin tasoa ja peli oli aika hyvin kontrollissamme, päävalmentaja kertoi ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa.

Suomi-Viro 0–1 (0-0)

84′ Martin Miller 0-1

Suomen avauskokoonpano Viroa vastaan

1 Viljami Sinisalo
2 Diogo Tomas
7 Santeri Hostikka >> 46′ Kai Meriluoto
9 Saku Ylätupa >> 71′ Agon Sadiku
11 Rasmus Schüller (C) >> 71′ Santeri Väänänen
15 Robin Tihi
16 Jaakko Oksanen >> 90′ Pyry Soiri
18 Matti Peltola >> 71′ Lucas Lingman
19 Anthony Olusanya
21 Ville Koski
22 Noah Pallas


Everton - Wolverhampton Wanderers
Manchester City - Nottingham Forest