Jalkapallon alle 19-vuotiaiden EM-kisat pyörähtävät tänään käyntiin kahdella ottelulla. Ensimmäisessä pelissä toisistaan mittaa ottavat Puola ja Portugali. Myöhemmin illalla nähdään isäntäjoukkue Maltan ja Italian välinen kamppailu.

Maltalla järjestettävät alle 19-vuotiaiden EM-kilpailut pelataan 3.7-16.7 välisenä aikana. Mukana on Euroopan kahdeksan parasta joukkuetta, jotka ovat jaettu kahteen lohkoon. A-lohkossa pelaavat Italia, Malta, Puola ja Portugali. B-lohkon muodostavat puolestaan Kreikka, Islanti, Norja ja Espanja.

Turnausjoukkueiden pelaajisto koostuu aikaisintaan vuonna 2004 syntyneistä pelaajista. Peter Lundbergin valmentama Suomen joukkue jäi tällä kertaa ilman kisapaikkaa tien noustua pystyyn karsinnoissa. Englanti ja Espanja ovat kisahistorian menestyneimmät maat molempien voitettua turnauksen yhdeksän kertaa. Ranska on juhlinut turnauksen voittoa kahdeksan kertaa.

Espanja voidaan laskea tälläkin kertaa suurimpien ennakkosuosikkien joukkoon, sillä Englanti ja Ranska jäivät lopputurnauksesta rannalle.

Näin pelataan – Mukana kaksi debytanttia

Kisat pelataan kolmella eri paikkakunnalla, jotka ovat Xewkija, Paola ja Ta’Qali. Maltan keskiosassa sijaitsevalla Ta’Qalilla otteluita pelataan Centenary Stadiumilla sekä National Stadiumilla, joka toimii myös 16.7 pelattavan finaalin näyttämönä.

Kummankin lohkon kaksi parasta joukkuetta etenevät 13.7 käynnistyvään välierävaiheeseen. Lohkon voittaja kohtaa toisen lohkon toiseksi sijoittuneen joukkueen. Välierävaiheen stadionit päätetään, kun alkulohkovaihe on pelattu päätökseensä.

A-lohkossa pelaava Malta on turnauksessa mukana ensimmäistä kertaa ja joukkue joutuu yltämään parhaaseensa tavoitellakseen jatkopaikkaa. Portugali on kenties lohkon suurin ennakkosuosikki. Joukkue on voittanut turnauksen historiansa aikana kertaalleen vuonna 2018. Vuotta myöhemmin maa ylsi finaaliin, josta tuloksena oli kuitenkin tappio.

Puola eteni karsinnoista jatkoon oman ryhmänsä voittajana. Lopputurnauksessa maa ei ole kuitenkaan koskaan yltänyt alkulohkoa pidemmälle. Italia on Portugalin ohella lohkon toinen suosikki jatkoonmenijäksi. Sinipaidat ylsivät viime vuonna välieriin, mutta tällä kertaa odotukset ovat korkeammalla.

B-lohko Espanjan heiniä? – Toisesta jatkopaikasta kova kamppailu

Jälkimmäisessä lohkossa pelaava Islanti tekee lopputurnausdebyyttinsä ja jatkopaikka vaatisi pientä ihmettä. Kreikka on historiansa aikana yltänyt kahdesti finaaliin (2007, 2012), mutta voitto antaa toistaiseksi odottaa itseään. Jatkopaikka on realistinen tavoite, josta maa joutuu kamppailemaan tiukasti Norjan kanssa. Pål Arne Johansenin valmentama ryhmä on mukana kuudetta kertaa, mutta tie ole koskaan kantanut alkulohkoa pidemmälle.

B-lohko on kaikkien ennakko-odotusten perusteella Espanjan heiniä. 11-kertainen Euroopan mestari pelasi vakuuttavat karsinnat ja lähtee kisoihin loistavassa iskussa.


Everton - Wolverhampton Wanderers
Manchester City - Nottingham Forest