Huuhkajat otti äärimmäisen tärkeän voiton Montenegrosta Podgoricassa maanantai-iltana. Rajussa rankkasateessa käytyä ottelua leimasivat sekä märkä kenttä, joka ei juuri mahdollistanut pallon liikuttelua nurmea pitkin, sekä kotijoukkueen pelaajien kurittomuus ja tunteiden kuumeneminen.

Suomalaiset pitivät kuitenkin tunteensa kurissa vaikeista olosuhteista huolimatta, ja voittivat ottelun lopulta 0-2. Voitolla Huuhkajat nousi Uefa Nations Leaguen lohkonsa toiseksi. Toisen sijan myötä Suomi säilytti paikkansa B-sarjassa. Tappiolla tai tasapelissä Huuhkajat olisi löytänyt itsensä pykälää alemmasta sarjasta ensi kaudella.

Lohkon kakkossija voi olla myös sikäli arvokas saavutus, että se mahdollistaa pääsyn myös Kansojen liigan pudotuspeleihin, jos jokin B-sarjan lohkovoittajista etenee EM-kisoihin suoraan EM-karsintojen perusteella. Myös nousu ylempään arvontakoriin EM-karsinnoissa on kakkossijan myötä mahdollinen.

Tapahtumarikas ensimmäinen puoliaika

Suomi aloitti uudella muodostelmalla. Viime aikoina useimmiten viiden puolustajan linjaa käyttänyt joukkue ryhmittyi eräänlaiseen 4-3-3/4-5-1 -hybridiin, joka mahdollisti vasemmalla laidalla maajoukkuedebyyttinsä tehneen Oliver Antmanin täysimittaisen hyödyntämisen.

Antman olikin ensimmäisenä lähellä maalintekoa, kun hän pääsi murtautumaan kauniin syöttökombinaation myötä Montenegron vitosen alueen tuntumaan. Montenegron maalivahti Milan Mijatović kuitenkin torjui hienosti jalallaan.

Reilun kymmenen minuutin jälkeen Montenegro hyökkäsi terävästi vastaan, ja Stevan Jovetić pääsi jatkamaan suoraan ilmasta kohti Suomen maalin yläkulmaa. Lukas Hradecký venyi kuitenkin upeaan torjuntaan.

Vartin pelin jälkeen ottelu sai käänteen, kun Žarko Tomašević liukui Teemu Pukin kantapäille ja hankki itselleen jo toisen keltaisen, minkä myötä Huuhkajat pääsi miehen ylivoimalle. Montenegron pelaajat kävivät muutenkin todella kuumina, sillä joukkue oli 18. minuutin kohdalla kerännyt jo viisi varoitusta.

Todella vaikea keli kuitenkin vaikeutti ylivoimalla pelaavan Suomen pelaamista. Koko päivän jatkunut rankkasade oli kastellut kentän niin märäksi, ettei pallo juuri liikkunut maata pitkin, mikä tasoitti joukkueiden voimasuhteita. 25. minuutin kohdalla Huuhkajat katkaisi Montenegron vastahyökkäyksen korkealla ja Antman pääsi laukomaan vaarallisesti kahdestakymmenestä metristä. Mijatović oli kuitenkin jälleen tilanteen tasalla.

Puolen tunnin jälkeen Montenegro oli joutunut käyttämään jo kolme vaihtoa, mikä luonnollisesti satoi Suomen laariin. Kotijoukkueen pelaajat kävivät myös todella kuumina, eikä toinen punainen näyttänyt ollenkaan mahdottomalta tapahtumalta.

Kymmenen minuuttia ennen taukoa Huuhkajat käynnisti hyökkäyksen jälleen Lucas Lingmanin kautta. Pallo saatiin pelattua Pukille Montenegron rangaistusalueen sisään, mutta Huuhkajien historian paras maalintekijä ei saanut vaikeissa olosuhteissa kunnon laukausta aikaiseksi.

Märkä kenttä aiheutti jatkuvasti ongelmia pallon äkillisen pysähtymisen takia, ja Huuhkajat joutui pelaamaan hieman louhikkoisempaa peliä kuin olisi halunnut. Suomi hallitsi pelin virtausta, mutta keskityspalloissa joukkue ei onnistunut hyödyntämään ylivoimaansa.

Helpottavat maalit heti toisen jakson alkuun

Markku Kanerva vaihtoi toisella jaksolle kentälle Joel Pohjanpalon Lingmanin tilalle. Pohjanpalon kentälle ottaminen oli odotettu ratkaisu olosuhteissa, joissa pääpelaaminen korostuu. Lingmanin pois ottaminen jäi kuitenkin mietityttämään, sillä HJK:n keskikenttäpelaaja oli ensimmäisellä jaksolle Suomen pallollisesti paras pelaaja.

Huuhkajat lähti jaksolle aggressiivisesti. Ensimmäisen reilun minuutin aikana Pukki pääsi jo kahdesti vapaaksi Montenegron boksin sisällä, mutta ei onnistunut saamaan kunnollista vetoa aikaiseksi. Kaksi minuuttia jakson alun jälkeen Huuhkajat löysi rangaistusalueelta Pohjanpalon, joka tiputti pallon Pukille. Tämä pääsi siirtämään sen painottomalle puolelle nousseelle Antmanille, joka viimeisteli upeasti takakulmaan debyyttiottelussaan.

Paria minuuttia myöhemmin Huuhkajat ajo taas väkisin Montenegron boksiin, mutta Glen Kamaran veto onnistuttiin peittämään hyvin. Minuutin kuluttua kuitenkin soi. Kaan Kairinen pelasi jalkansa vapaaksi ja löysi kimmokkeen kautta maalin kulmalta Antmanin. FC Nordsjællandin laituri nosti maalin eteen Benjamin Källmanille, joka sai viimeistellä tyhjiin.

Huuhkajien maalien jälkeen pelin tempo luonnollisesti rauhoittui. Suomi keskittyi yltiöpäisen hyökkäämisen sijaan kontrolloimaan peliä, eikä Montenegrolla juuri ollut aseita tai jaksamista rikkoa suomalaisten muotoa. Montenegrolaisten turhautuminen pelin kulkuun läikkyi yli väärällä tavalla, ja hieman yli tunnin pelin jälkeen joukkueen päävalmentaja Miodrag Radulović ajettiin ulos punaisella kortilla.

Vartti ennen varsinaisen peliajan loppua Kanerva käytti kaksi lisävaihtoa, kun Santeri Hostikka korvasi Källmanin ja Marcus Forss Pukin. Ottelun lopussa Huuhkajien paidassa nähtiin vielä Pyry Soiri, joka korvasi upean ottelun pelanneen Antmanin.

Kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Montenegro sai tilaisuutensa tuoda peliin uutta eloa. Pohjanpalo ehti purkaa jo yhden kotijoukkueen hyökkäyksen. Montenegro pääsi keskittämään jatkotilanteesta uudestaan, ja Hradecký hieman haparoi tilanteessa. Leo Väisänen kuitenkin ehti maalin eteen blokkaamaan Uroš Đurđevićin laukauksen. 

Montenegron paine jatkui. Ensin Väisänen teki jälleen arvokasta työtä ja peitti Driton Camaj’n vedon. Hetkeä myöhemmin Saša Balić puski lähes avopaikasta karvan verran ohi Huuhkajien maalin. 

Montenegro – Suomi 0-2

47’ Oliver Antman 0-1
53’ Benjamin Källman 0-2


Borussia Dortmund - Real Madrid