Suomen miesten maajoukkue valmistautuu historiansa ensimmäisiin arvokisoihin. Futsalin EM-kisat pelataan 19.1.–6.2.

Suomen futsalmaajoukkueen päävalmentaja Mićo Martić on valmentanut Suomea jo vuodesta 2013. Ensimmäistä kertaa Suomen arvokisoihin valmentaneen kroatialaisen mielestä kahden viikon päästä alkavat EM-kisat huipentavat miehen yhdeksän vuoden työn maajoukkueen peräsimessä.

– Kisoihin pääseminen oli mahtava tarina ja mansikka kakun päälle. Toivon, että kaikki vastustajamme ajattelevat meistä, ettei ole mukavaa, kun Suomi on samassa alkulohkossa! Menemme kisoihin rauhassa mutta valmiina taistelemaan hyvin. Salaisuutemme on ollut se, että uskomme itseemme. Totta kai lohkomme on vaikea, mutta jos haluamme päästä eteenpäin, on pelattava näitä pelejä, emmekä pelkää ketään. Esimerkiksi Italiaa vastaan olemme pelanneet aina vain edellisiä tiukempia pelejä. Nyt on kenties aika päihittää heidät oikeasti, Martić kertoi joulukuussa järjestetyillä suomalaisen jalkapallon ja futsalin kehityspäivillä.

”Suomalaisilla futsalpelaajilla on paljon intohimoa”

Pitkän uran futsalin parissa tehnyt kroatialainen päätyi Suomeen aikanaan melkoisen sattuman kautta.

– Siitä on kiittäminen pomoani Jyrki Filppua, jonka tapasin Syyriassa vuonna 2009. Hän houkutteli minut Suomeen ensin valmentajakoulutuksen pariin, ja kysyi sitten, haluanko päävalmentajaksi. Suomi oli hyvin organisoitu joukkue jo silloin, kun aloitin. Sanon aina, että maajoukkueen edellinen päävalmentaja Jouni Pihlaja oli tehnyt hyvää työtä, sillä pelaajat olivat hyväkuntoisia ja taistelutahtoisia jo silloin. Pidän futsalista, jossa pelataan omaa peliä, eikä mietitä vastustajaa liikaa. Pohjoinen pelaajatyyppi sopii sellaiseen.

Martić kertoo pystyneensä tuomaan suomalaiseen futsaliin ennen kaikkea tietotaitoa 1vs1-pelaamisesta. Maajoukkueen päävalmentaja kehuu suomalaisia pelaajia siitä, että nämä ovat hyvin vastaanottavaisia uusille ohjeille ja osaavat soveltaa niitä kentällä.

– Uskon, että se asia (1vs1-pelaaminen) on nyt kuitenkin muuttunut, koska pelaajamme ovat fiksuja, ja suomalainen kulttuuri perustuu asioiden ymmärtämiselle ja niiden panemiseen käytäntöön, Martić kertoi.

Martić on sitä mieltä, että menestyvän futsalpelaajan on muutenkin pystyttävä hahmottamaan pelin prosesseja kokonaisvaltaisesti. Suomen päävalmentaja on avoin sen suhteen, että hän antaa myös pelaajilleen mahdollisuuden vaikuttaa pelillisiin asioihin.

– Futsalpelaajan on ymmärrettävä pelin kaikkia prosesseja, joten hän on vähän kuin valmentaja itsekin. Meillä on paljon Panu Aution, Kytölän veljesten (Jukka Kytölä ja Mikko Kytölä) ja muiden kaltaisia kokeneita pelaajia, ja olisi hölmöä olla hyödyntämättä heidän kokemustaan omassa valmentamisessani.

Lisäksi kroatialainen valmentaja uskoo, että hän on pystynyt tuomaan Suomen pallolliseen pelaamiseen uusia tuulia ja nostamaan Suomen pallollisen tekemisen tasoa.

– Isojakin maita, kuten Espanjaa, Venäjää ja Portugalia vastaan on pidettävä palloa ainakin vähän. Koko ajan ei voi ottaa vastaan, koska silloin ei ole energiaa enää hyökätä.

Kokenut futsalvalmentaja kertoi muutenkin tykästyneensä suomalaiseen futsalkulttuuriin ja kehui pelaajien olevan ahkerampia kuin Kroatiassa.

– Suomalaisilla futsalpelaajilla on paljon intohimoa. Täällä on pelaajia, jotka eivät juuri saa palkkaa, mutta harjoittelevat silti joka päivä ja haluavat kehittää itseään. Kotimaassani niin ei tapahdu!

Futsalin EM-kisoissa luvassa historian paras Suomi

Suomi valmistautuu tällä hetkellä historiansa ensimmäisiin arvokisoihin. Futsalin EM-kisat alkavat 19. tammikuuta. Suomi pelaa ensimmäisen ottelunsa päivää myöhemmin, kun 20.1. vastaan asettuu Italia. Martić lupaa, että EM-kisoissa tullaan näkemään aggressiivinen ja röyhkeä Suomi.

– Futsal on sellainen laji, että pelaajien täytyy käyttää kentällä omat tilaisuutensa. Portugalilla ei kenties ole maailman parhaita futsalpelaajia, mutta he voittivat maailmanmestaruuden, koska he olivat maailman suurimpia bastardeja. Suomella on mahdollisuus hyödyntää samoja keinoja.

Päävalmentaja lupaa, että EM-kisojen alkulohkossa tullaan näkemään kaikkien aikojen paras Suomi. Joukkue saa alkulohkon aikana vastaansa Italian lisäksi Kazakstanin ja Slovenian. Etenkin Kazakstania ja Italiaa voi pitää aivan maailman kovimpina futsalmaina.

Kävi EM-kisoissa miten vain, Martić on tyytyväinen aikaansa Suomessa.

– Suomessa olen tavannut hienoja, luotettavia ihmisiä ja saanut hyviä ystäviä, jotka ovat tehneet ajastani Suomessa unohtumatonta. Kokemus Suomessa on opettanut minua ihmisenä, sillä Suomessa ihmiset ottavat rauhallisemmin, mutta saapuvat silti paikalle aina ajallaan. Suomalaiset ovat onnellisempia kuin ihmiset Balkanilla, ja olen yrittänyt oppia olemaan itsekin onnellisempi.


Bayern Munich - Real Madrid
Borussia Dortmund - PSG