Slovenia-ottelun ratkaisupelaajiin kuulunut Oliver Antman on aloittanut maajoukkueessa paremmin kuin kukaan 45 vuoteen. Joukkuekavereiden mukaan Antman on nöyrä ja uniikki pelaaja, jolla on edessään valoisa tulevaisuus.
Oliver Antman on tullut ryminällä sisään Huuhkajiin. Perjantain EM-karsintaottelu Sloveniaa vastaan oli laiturille vasta neljäs A-maajoukkueen avauskokoonpanossa. Samalla syntyi myös uran neljäs maajoukkuemaali.
Slovenia-ottelun vapauttava 2-0 maali sai kuitenkin erityispaikan Antmanin sydämessä. Kyseessä oli vantaalaisen ensimmäinen maajoukkuepeli Olympiastadionilla, minkä lisäksi maalilla oli merkittävä rooli Suomen jahdatessa paikkaa EM-kisoissa.
Tunnelma Olympiastadionilla oli perjantaina mahtava, kenties paras koskaan Huuhkajien ottelussa. Tuon yleisön räjäyttäminen suoraan huutoon veti 21-vuotiaan laiturin sanattomaksi ottelun jälkeen.
– Ihan huikea fiilis. En oikein ole sisäistänyt sitä vielä. Ei ole parempaa fiilistä, Antman kertasi ajatuksiaan maalista.
Antman pelasi vahvan ottelun myös maalinsa lisäksi. Laituri kuului koko ottelun Suomen vaarallisimpiin pelaajiin ja oli mukana rakentelemassa myös Huuhkajien 1-0 osumaa. Nuorukaisen otteet keräsivätkin pelin päätyttyä kehuja myös joukkuekavereilta.
– Uskomattoman hyvä pelaaja. Tosi valoisa tulevaisuus edessä. Sillä on sellaisia ominaisuuksia, mitä monella suomalaisella ei ole. Todella nopea ja loistava yksi vastaan yksi -tilanteissa. Kiva, että hän pelaa meidän joukkueessa, Kaan Kairinen myhäili.
Huuhkajien kaikkien aikojen maalintekijä Teemu Pukki puolestaan ilmaisi leikillisesti huolensa siitä, meneekö Antman hänen ohitseen Suomen kaikkien aikojen maalintekijätilastossa. Kotkalaisen ennätykselliset 37 maalia vaativat syntyäkseen 103 ottelua. Antmanin alku on siis ollut tahdillisesti huomattavasti räväkämpi – joskin otanta on luonnollisesti vielä todella pieni.
– Pitääköhän tässä lopettaa, jos se alkaa tehdä liikaa maaleja, Pukki nauroi Slovenia-ottelun jälkeen.
– Hieno nähdä, että nuori jätkä on tullut noin hyvin sisään joukkueeseen. Jos menee ohi niin sitten menee.
Antman pelasi perjantaina upeasti yhteen juuri Pukin ja kärjessä aloittaneen Joel Pohjanpalon kanssa. Suomi aloitti harvinaisesti kolmella hyökkäävällä pelaajalla, mikä tuotti myös tulosta. Etenkin ottelun alussa Huuhkajien hyökkääminen oli parempaa kuin pitkiin aikoihin.
Myös Antman itse koki, että yhteispeli toimi hyvin. Hyvä pelaaminen olisi laiturin mukaan voinut tuottaa vielä enemmänkin tehoja.
– Ensimmäisellä puoliajalla olisi voinut tulla enemmänkin paikkoja, mutta kun jaksaa tehdä niitä juttuja, mitä on sovittu, niin tulos tulee kyllä.
Huuhkajat onnistui ottelussa varioimaan muotoaan hienosti, kun enemmän laitakaistoilla pelanneet Pukki ja Antman leikkasivat hyökätessä sisään ja jättivät laidoille tilaa wingbackien nousuille.
– Se oli suunnitelma, että tulen keskemmälle ja Nikolai Alholle jää enemmän tilaa laidalle. Se onnistui tänään loistavasti.
Huikean pelin pelannut Antman ei kuitenkaan suomalaiseen tyyliin suostunut ottamaan kiitosta itselleen, vaan jakoi kehuja joukkuekavereille ja puhui aina joukkueesta ennen itseään. Omista saavutuksistaan laituri ei ollut millänsäkään. Huuhkajien topparin Robert Ivanovin mukaan se kuvaa täydellisesti nuorukaisen luonnetta. Puolustaja osasi heittää myös pienen piikin Huuhkajien ykköskärjen Pohjanpalon suuntaan.
– Nöyrä, kuten varmaan kaikki suomalaiset – ehkä Jollea lukuun ottamatta. Loistava pelaaja, nöyrä ja itsevarma. Kaikki hyvän pelaajan ominaisuudet löytyy, joten ei ole ihme, että hän on raketin lailla noussut maajoukkueeseen, Ivanov kertasi pelin jälkeen.
Antman osoitti analyysin todeksi vähättelemällä omaa maajoukkueuran aloitustaan, vaikka samanlaista ei ole nähty yhdeltäkään suomalaiselta 45 vuoteen.
– Se on kivaa, että on tullut noin paljon maaleja, jos niin voi näin vähäisellä ottelumäärällä sanoa, mutta joukkueen tulos on tärkein.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti