Huuhkajat nappasi perjantai-iltana Olympiastadionilla elintärkeän voiton kesän 2024 EM-kisoja ajatellen. Suomen karsintalohkoa ennen perjantaita johtanut Slovenia kaatoi todella upean aloituksen ja Joel Pohjanpalon aikaisen maalin sekä Oliver Antmanin toisen puoliajan osuman myötä 2-0. Suomi nousi voitolla ainakin hetkeksi oman lohkonsa kärkisijalle ja otti tärkeän askeleen kohti ensi vuonna Saksassa pelattavaa EM-turnausta.
Huuhkajilta täydellinen aloitus
Suomi loi ensimmäisen hyvän maalintekopaikan yhdeksän minuutin pelin jälkeen. Teemu Pukki peippaili hienosti Slovenian rangaistusalueen sisällä ja syötti Joel Pohjanpalolle, joka pudotti ensimmäisellä kosketuksella takaisin Pukille. Slovenian puolustajat ehtivät kuitenkin viime hetkellä Huuhkajien kaikkien aikojen maalintekijän laukauksen tielle.
Kolme minuuttia myöhemmin Huuhkajat räjäytti Olympiastadionin suoraan huutoon. Kaan Kairisen upea pelaaminen keskialueella loi Suomelle vastahyökkäyksen, jonka päätteeksi Pukki pääsi lähettämään matalan keskityksen Slovenian maalin eteen. Pohjanpalo jatkoi pallon yhdellä kosketuksella Slovenian maalivahdin Vid Belecin jalkojen välistä maaliin.
Huuhkajat jatkoi hyökkäysten vyöryttämistä ja pakotti lohkoa johtaneen Slovenian todella pahasti köysiin. Etenkin Oliver Antman esiinty oikealla laidalla todelal pirteästi ja tuotti jatkuvasti vaikeuksia Slovenian puolustukselle.
Vajaan puolen tunnin jälkeen Slovenia sai ensimmäisen puolittaisen maalipaikkansa, kun matala keskitys löysi hieman onnekkaastikin Sandi Lovricin Suomen boksista. Keskikenttäpelaajan laukaus karkasi kuitenkin Huuhkajien maalin ohi.
Muutamaa minuuttia myöhemmin tasoitus oli jälleen lähellä. Taas Slovenia pääsi läpi Suomen puolustuksen vasemmalta laidalta ja matala syöttö löysi maalin edestä Benjamin Seskon. Slovenian huippulupauksen jatko lirui kuitenkin vain Huuhkajien tolppaan.
Slovenian vyörytys kuitenkin jatkoi. Huuhkajien puolustus oli pahasta myöhässä ja Slovenia pääsi ylivoimahyökkäykseen. Sesko jäi aivan yksin Suomen rangaistusalueelle, mutta Arttu Hoskonen heittäytyi upeasti pallon tielle. Sesko pääsi yrittämään tilanteessa vielä toistamiseen, mutta jälleen Hoskonen ehti blokkaamaan laukausta.
Aivan puoliajan lopussa Pukki oli vielä vapauttaa Antmanin läpiajoon, mutta syöttö karkasi juuri ja juuri liian pitkäksi. Ensimmäinen puoliaika oli lopulta odotetun tasainen Huuhkajien todella terävästä aloituksesta huolimatta. Viimeisen kaksikymmenminuuttisen hyvän pelaamisen ansiosta Slovenia loi jaksolla enemmän maalipaikkoja ja piti palloa hallussaan niukasti Suomea enemmän.
Slovenia rynnisti, Huuhkajat iski
Viiden minuutin pelaamisen jälkeen Slovenia rakenteli upean maalintekopaikan. Petar Stojanovic löysi puhkovalla syötöllään Andraz Sporarin Huuhkajien linjan takaa. Richard Jensen liukui pallosta ohi ja slovenialaiskärki pääsi laukomaan vaarallisesta paikasta, mutta veto lirui kevyesti ohi Lukas Hradeckýn vartioiman maalin.
Paine jatkui kovana myös alun jälkeen. Viisi minuttia myöhemmin Suomen puolustus puhkottiin jälleen nopealla vastahyökkäyksellä, kun Huuhkajien topparit eivät olleet aivan varmoja, kenen kuulusi vartioida ketä. Tällä kertaa Sporar syötti ja Stojanovic pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta Hradecký piti Huuhkajat johdossa hienolla venytyksellään.
Hetkeä myöhemmin Antman tarjoili Suomen vastauksen ja laukoi vihaisesti Slovenian boksin kulmasta. Veto painui kuitenkin hennosti ohi maalin takakulmasta. Reilut viisi minuuttia myöhemmin sihti olikin sitten jo parempaa.
Rasmus Schüllerin hyvä katko käynnisti Suomen vastahyökkäyksen. Pohjanpalon repivä jouksu teki tilaa Pukin tempokuljetukselle ja kotkalainen pääsi tuomaan pallon täysin vapaasti reiluun kahteenkymmeneen metriin. Syöttö löysi Slovenian boksista Antmanin, jonka veto upposi Belecin käden kautta Slovenian maalin takakulmaan.
Maalin jälkeen Daniel Håkans sai A-maajoukkuedebyyttinsä, kun hänet vaihdettiin Pukin tilalle Suomen hyökkäykseen. Samalla Matti Peltola korvasi Jensenin. Hetkeä myöhemmin Huuhkajat oli pakotettu käyttämään myös kolmannen vaihdon, kun Nikolai Alho loukkasi itseään ja teki tilaa Jere Uroselle.
Vartti ennen ottelun loppua Slovenian nuori tähti Sesko oli jälleen pahanteossa, kun hän pääsi puskemaan täysin vapaasti Huuhkajien topparien välistä. Pusku suuntautui Suomen onneksi kuitenkin ohi maalin.
79 minuutilla upean ottelun pelannut Antman sai Olympiastadionila seisovat suosionosoitukset, kun hän jätti kentän Anssi Suhosen tieltä. Samalla Glen Kamara vaihdettiin kentälle Schüllerin tilalle.
Suomi tiivisti rivejään, eikä Slovenia onnistunut saamaan aikaan enää kunnollista kiriä. Kertaalleen vierasjoukkue sai pallon Huuhkajien maalin tolppaan, mutta tilanne tuomittiin paitsioksi, eikä maalia olisi syntyessään hyväksytty. Voitto oli Huuhkajille äärimmäisen tärkeä, sillä Huuhkajat siirtyi sen myötä EM-karsintalohkon kärkeen ja otti niskalenkin kaikkein lähimmäksi vastustajaksi kaavaillusta Sloveniasta.
Huuhkajat kohtaa EM-karsinnoissa seuraavaksi San Marinon maanantaina.
Suomi – Slovenia 2-0 (1-0)
13′ Joel Pohjanpalo 1-0
64′ Oliver Antman 2-0
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
[…] Antman on tullut ryminällä sisään Huuhkajiin. Perjantain EM-karsintaottelu Sloveniaa vastaan oli laiturille vasta neljäs A-maajoukkueen avauskokoonpanossa. Samalla syntyi myös uran neljäs […]