Huuhkajat otti sunnuntaina taisteluvoiton Pohjois-Irlannista Belfastissa ja avasi pistetilinsä EM-karsinnoissa. Benjamin Källman iski ottelun ainoan maalin, kun Suomi otti karsintojen toisessa ottelussaan 1-0 voiton.

Ottelu alkoi varovaisena pelaamisena molemmin puolin. Pohjois-Irlanti keskittyi iskemään todella nopeasti paikan tullessa ja Huuhkajat sai pallonhallinnan itselleen, muttei onnistunut muuttamaan hallintaansa vaarallisiksi paikoiksi.

Kahdenkymmenen minuutin pelin jälkeen Pohjois-Irlannin suoraviivaisuus oli tuoda tulosta, kun Conor Bradley löysi Dion Charlesin Huuhkajien rangaistusalueelta matalalla syötöllä. Hyökkääjän viimeistely-yritys karkasi kuitenkin liian ylös.

Viisi minuuttia myöhemmin Suomi kuitenkin siirtyi johtoon. Teemu Pukin laukaus Robin Lodin upean esityön jälkeen ei onnistunut kunnolla, mutta pallo pomppi onnekkaasti Benjamin Källmanille, joka sai viimeistellä ottelun avausmaalin käytännössä tyhjään maaliin. Maali oli Källmanille jo neljäs viiteen edelliseen maaotteluun.

Kymmenen minuutin kuluttua Källman loi terävällä juoksullaan hyvän maalintekopaikan Pukille, mutta Huuhkajien kaikkien aikojen maalintekijän ruuti oli jälleen märkää.

Juuri ennen taukoa Lukas Hradecký osoitti, ettei Tanska-pelin huippuvire jäänyt yhteen otteluun. Pohjois-Irlanti puhkaisi Suomen puolustuksen helpon oloisesti ja Charles pääsi karkaamaan läpiajoon, mutta Huuhkajien kapteeni venytti jalkansa laukauksen eteen.

Ensimmäinen puoliaika oli tilastojen valossa täysin Suomen. Toisen jakson alussa Pohjois-Irlanti kuitenkin onnistui laittamaan Huuhkajat ahtaalle aktiivisella pelaamisellaan. Viiden minuutin pelin jälkeen vaihtopelaaja Josh Magennis pääsi yrittämään maalintekoa pilkun tuntumasta, mutta painoi pallon päätykatsomon yläriveille.

Suomen vaikeudet kuitenkin jatkuivat Pohjois-Irlannin prässätessä kovaa. Huuhkajien oma pallollinen pelaaminen oli toisen puoliajan alussa käytännössä täysin olematonta. Tunnin kohdalla painostus oli tuoda tulosta, kun Bradleyn keskitys lähes kimposi Leo Väisäsen kautta Suomen maaliin. Seuranneesta kulmapotkusta pallo oli Huuhkajien maalissa. Charles oli kuitenkin maalia edeltäneessä tilanteessa ottanut pallon haltuunsa kädellä ja maali hylättiin.

Reilun tunnin jälkeen Huuhkajat sai hieman purettua painetta ja onnistui käynnistämään jonkinlaisen pallollisen vaiheen omassa pelissään. Hieman myöhemmin Nikolai Alho hankki Suomelle vapaapotkun hyvästä paikasta. Lodin keskitys oli vaarallinen ja jatkotilanteesta Robert Ivanov pääsi kokeilemaan maalintekoa. Veto karkasi kuitenkin maalin yli.

Kun peli siirtyi viimeiselle kymmenminuuttiselle, oli Huuhkajat onnistunut rauhoittamaan peliä hieman. Suomi myös onnistui pitämään palloa pitkiä aikoja Pohjois-Irlannin kenttäpuoliskon kulmauksissa. Todellista vaaraa ei huuhkajalauma luonut, mutta kellosta kului tärkeitä minuutteja ilman, että Pohjois-Irlanti pääsi kontrolloidusti hyökkäämään.

Ottelun slovakialainen erotuomari Ivan Kružliak antoi jopa seitsemän minuuttia lisäaikaa. Huuhkajat kuitenkin kesti loppuun asti Pohjois-Irlannin tiukasta painostuksesta huolimatta.

Voitolla Huuhkajat nousi kolmeen pisteeseen yhdessä Tanskan, Kazakstanin ja Pohjois-Irlannin kanssa. Slovenia johtaa lohkoa kuudella pisteellä. San Marinolla on nolla pistettä.