Jalkapallon EM-kisat ovat Uefan järjestämä jalkapalloturnaus, joka kokoaa yhteen Euroopan parhaat miesten maajoukkueet. Vuonna 2016 järjestetty turnaus oli järjestyksessään historian 15. miesten EM-turnaus, ja se järjestettiin Ranskassa 10. kesäkuuta – 10. heinäkuuta. Tässä artikkelissa kerromme, miten turnaus pelattiin ja kuka voitti jalkapallon EM-kisat 2016.
Turnauksen formaatti ja osallistujat
Vuoden 2016 EM-kilpailut olivat ensimmäiset, joissa osallistujamäärä oli laajennettu 24 joukkueeseen aiemmasta 16 joukkueen sijaan. Tämä tarkoitti aiempaa laajempaa alkulohkovaihetta, jossa joukkueet jaettiin kuuteen neljän joukkueen lohkoon. Lohkovaiheen jälkeen parhaat joukkueet etenivät pudotuspeleihin, jotka huipentuivat lopulta EM-finaaliin. Koska joukkueita oli mukana aiempaa enemmän, pääsi pudotuspeleihin jokaisen lohkon kahden parhaan lisäksi myös neljä parasta lohkokolmosta. Lohkokolmosia verrattiin toisiaan vastaan muun muassa kerättyjen pisteiden ja maalieron perusteella.
Lohkovaiheeseen selvitäkseen jokkueiden oli selvittävä ensin EM-karsinnoista, jotka kestivät vuoden 2014 syskystä vuoden 2015 loppuun. Karsintoihin osallistuivat kaikki Uefan jäsenmaat. Kisapaikan lunastaneiden maiden joukossa oli tuttuja nimiä jalkapallonystäville, kuten Saksa, Italia tai Espanja, mutta myös pienempiä maita, kuten Wales ja Islanti, jotka selvisivät jalkapallon EM-kisoihin ensimmäistä kertaa.
Portugalin tie mestaruuteen
Portugali kruunattiin jalkapallon Euroopan mestariksi vuonna 2016, kun he voittivat isäntämaa Ranskan finaalissa. Portugalin joukkue, jota johti kapteeni Cristiano Ronaldo, eteni finaaliin todella hämmästyttävällä tavalla. Joukkue ei voittanut lohkovaiheessa yhtään ottelua, vaan pelasi kolme tasapeliä, mutta selvisi silti niukin naukin pudotuspeleihin yhtenä parhaista lohkokolmosista. Aiemmalla 16 joukkueen formaatilla pelatessa Portugalin turnaus olisi päättänyt alkulohkoon.
Pudotuspeleissä Portugali jatkoi mystistä vaellustaan. Joukkue kaatoi neljännesvälierissä Kroatian jatkoajan jälkeen 0-1 Ricardo Quaresman maalilla. Myös puolivälierä Puolaa vastaan päättyi tasan varsinaisen peliajan jälkeen, ja ratkaisua haettiin rankkareilta. Puolan epäonnistuminen yhdessä ainoassa rankkarissa riitti Portugalille välieräpaikaan.
Välierässä Portugali kaatoi kisojen yllättäjän Walesin 2-0 Ronaldon ja Nanin maaleilla. Myös finaalissa Ranskaa vastaan ottelu eteni jatkoajalle, kun varsinaisella peliajalla ei maaleja nähty. Niinpä Portugali voitti lopulta koko turnauksessa vain yhden ottelun varsinaisella peliajalla, mutta nappasi silti historiansa ensimmäisten jalkapallon Euroopan mestaruuden.
Finaalin ratkaisuhetki koitti jatkoajan toisella puoliajalla, kun Eder, joka oli tullut kentälle varsinaisen peliajan lopussa, laukoi kaukaa maalin, joka jäi ottelun ainoaksi.
Turnauksen merkittävät pelaajat ja hetket
Vaikka Cristiano Ronaldo oli Portugalin joukkueen tähtipelaaja, monet muut pelaajat nousivat esille jalkapallon EM-kisoissa 2016. Ranskan Antoine Griezmann palkittiin turnauksen parhaana pelaajana, ja hän voitti myös maalikuninkuuden kuudella osumallaan. Walesin Gareth Bale oli toinen huomion keskipisteenä ollut pelaaja, kun hän johdatti maansa ensimmäistä kertaa EM-kisojen välieriin.
Turnauksen aikana nähtiin myös muita unohtumattomia hetkiä, kuten Islannin historiallinen matka ensin EM-kisojen pudotuspeleihin ja sitten vielä puolivälieriin, kun joukkue voitti neljännesvälierissä ylivoimaisen ennakkosuosikin Englannin.
EM-kisat 2016 olivatkin täynnä yllätyksiä, jännittäviä otteluita ja dramaattisia hetkiä, jotka jäävät jalkapallohistoriaan. Portugalin voitto oli osoitus siitä, että menestys ei aina vaadi loistokasta alkulohkovaihetta, vaan uskoa omaan joukkueeseen ja kykyä venyä parhaimpaansa ratkaisevilla hetkillä.
Urheilutoimittaja
anders@sportnyhet.com
Jätä kommentti