Futsalin EM-kisat alkavat Hollannissa tämän viikon keskiviikkona. Suomi pelaa historiansa ensimmäisen ottelun futsalin arvokisoissa torstaina, kun vastaan asettuu Italia. Suomen matka futsalin EM-kisoihin ei ollut helppo. Karsintaurakka huipentui kahteen viimehetken maalilla napattuun voittoon.

Kun futsalin EM-kisat tämän viikon keskiviikkona potkaistaan käyntiin, on Suomi ensimmäistä kertaa koskaan mukana futsalin arvokisoissa. Miesten futsalmaajoukkue selvisi lopputurnaukseen tulemalla oman EM-karsintalohkonsa kakkoseksi Italian jälkeen. Voitto karsintojen viimeisellä kierroksella Belgiaa vastaan riitti EM-kisapaikkaan yhtenä parhaista lohkokakkosista.

Suomi on Mićo Martićin johdolla ehtinyt jo useasti kolkutella arvokisojen portteja. Esimerkiksi edellisistä MM-kisoista Suomi jäi ulos niukimmalla mahdollisella tavalla, kun joukkue hävisi Serbialle jatkokarsinnassa yhteismaalein 6–5.

Paikka futsalin EM-kisoissa onkin pitkäjänteisen työn tulos ja täydellinen kruunu yhdeksän vuotta kestäneelle taipaleella kroatialaisen päävalmentajan alaisuudessa.

Suomen tie futsalin EM-kisoihin

Belgia – Suomi 3–3, 28.1.2021

Suomi otti äärimmäisen arvokkaan vieraspisteen lohkon päävastustajasta Belgiasta tulemalla ottelussa kahden maalin tappioasemasta tasoihin. Belgia siirtyi ottelussa johtoon hieman ennen taukoa, ja tuplasi johtonsa toisen jakson alussa Omar Rahoun maalilla.

Suomi kuitenkin kavensi vain sekunteja myöhemmin Tero Intalan maalilla Mikko Kytölän hyvän vapaapotkun jälkeen. Rahou vei Belgian uudestaan kahden maalin johtoon, mutta Suomi kuittasi taas alle minuutin sisään Belgian maalista. Tällä kertaa Kytölä iski maalin itse suoraan vapaapotkusta.

Kuusi minuuttia ennen ottelun loppua Jarmo Junno toi Suomen tasoihin hienolla kaukolaukauksella.

Italia – Suomi 7–4, 2.2.2021

Lohkon voittanut Italia osoittautui kotonaan liian kovaksi palaksi ja tuotti Suomelle karsintojen ensimmäisen tappion. Italia meni heti ottelun alussa johtoon, mutta Suomi tasoitti heti Juhana Jyrkiäisen upealla vedolla. Ensimmäinen jakso oli muutenkin tasainen, sillä Suomi kuroi Italian johdon vielä kertaalleen kiinni, kunnes Douglas Nicolodi vei Italian kolmannen kerran johtoon juuri ennen taukoa.

Toisella jaksolla Italia karkasi kahden maalin johtoon, mutta Suomi tuli ensin maalin päähän ja lopulta tasoihin yhtä maailman menestyneimmistä futsalmaista vastaan. Toisen jakson loppupuoliskolla ottelu kuitenkin repesi ja Italia osoitti tasonsa tekemällä kolme maalia peräjälkeen.

Suomi – Italia 2–4, 5.3.2021

Suomi kohtasi karsintojen ensimmäisessä kotiottelussaan Italian toisen kerran perätysten. Italia kuitenkin karkasi Vantaalla kahden maalin johtoon ennen kuin Suomi pääsi peliin kunnolla mukaan. Verkko Italian maalissa heilahti ensimmäistä kertaa vasta vajaan puolen tunnin pelin jälkeen, kun Junno viimeisteli viileästi tehokkaan vastahyökkäyksen päätteeksi.

Italia kuitenkin vastasi kahdesta seuraavasta maalista ja karkasi jo kolmen maalin johtoon ennen kuin Lassi Lintula iski maajoukkueuransa avausmaalin ja kavensi loppulukemiksi 2–4.

Lohkon tilanne näytti kolmen ottelun jälkeen todella kimurantilta, sillä Suomi oli lohkon viimeisenä vain yhdellä pisteellä. Toisaalta Suomi oli pelannut jo ennakolta karsintojen kolme vaikeinta ottelua, minkä lisäksi Montenegron yllätysvoitto Belgiaa vastaan loi uskoa jatkoa ajatellen.

Suomi – Montenegro 6–1, 8.3.2021

Suomi osoitti ensimmäisessä ottelussaan lohkojumboksi veikkailtua Montenegroa vastaan, että Pohjoisen joukkue on syytä ottaa tosissaan taistelussa paikasta futsalin EM-kisoihin. Maalihanat aukesivat jo toisella minuutilla Jyrkiäisen viimeisteltyä maalin edestä tyhjiin. Junno lisäsi Suomen johtoa upealla laukauksella Montenegron alueen puolestavälistä yhdeksän minuutin pelin kohdalla. Ennen taukoa Junno iski vapaapotkusta vielä illan toisensa, minkä jälkeen Montenegro sai hieman toivoa Tuukka Pikkaraisen oman maalin myötä.

Toisella jaksolla omat maalit tasoittuivat, kun Justus Kunnas laukoi ja veto muutti suuntaa Montenegron puolustuksesta. Pikkarainen ja Jaakko Alasuutari kaunistelivat Suomen maalilukemat vielä kuuteen ennen ottelun loppua.

Montenegro – Suomi 1–2, 9.4.2021

Suomi otti Montenegrossa äärimmäisen tärkeän vierasvoiton tiukan ja vähämaalisen ottelun päätteeksi. Suomi hallitsi ottelua selvästi ja voitti maalipaikat 33–18, mutta voittomaalia jouduttiin odottamaan aina ottelun viimeiselle minuutille asti. Jyrkiäinen vei Suomen johtoon vain 21 sekuntia ennen pelin loppua kenties uransa tärkeimmällä maalilla.

Montenegro siirtyi ottelussa johtoon yhdeksän minuutin pelin jälkeen, mutta Suomi tasoitti jälleen nopeasti, Jyrkiäinen ohjasi Junnon laukauksen sisään kulmapotkukuvion päätteeksi. Tämän jälkeen Suomi jahtasi vimmatusti johto-osumaa, mutta Montenegro puolusti tiiviisti ja aiheutti jo kylmää hikeä monen suomalaisfanin niskassa.

Lentävällä maalivahdilla maalia hakenut Suomi kuitenkin iski, kun Panu Autio ja Miika Hosio pelasivat upealla maltilla Jyrkiäisen maalintekopaikkaan ja Suomen voiton päähän EM-kisoista.

Suomi – Belgia 3–2, 13.4.2021

Suomi ja Belgia lähtivät suomalaisen futsalhistorian tähän asti ikimuistoisimpaan otteluun tasapisteistä lohkon toiselta ja kolmannelta sijalta. Tasapeli olisi riittänyt Suomelle lohkon kakkospaikkaan paremman maalieron turvin, mutta parhaiden lohkokakkosten vertailussa se olisi vienyt Suomen vain EM-jatkokarsintaan. Tiedossa oli, että vain voitolla joukkue varmistaisi suomalaisen futsalhistorian ensimmäisen arvokisapaikan.

Ottelu oli alusta loppuun äärimmäisen tasainen. Maalipaikat menivät ottelussa suunnilleen tasan, mutta kumpikaan joukkue ei päästänyt toista rellestämään hyökkäysalueellaan helposti. Hermoja raastavan ottelun ensimmäinen maali nähtiinkin vasta toisen puoliajan alussa.

Suomen aggressiivinen prässi puri ja Jyrkiäinen sekä Iiro Vanha pääsivät karkaamaan kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen. Vanha pelasi Jyrkiäiselle hienon chipin takatolpalle, eikä Akaa Futsalin pelaaja erehtynyt.

Kumpikin jatkoi tiivistä puolustamistaan, ja seuraavaa maalia saatiin odotella aina ottelun 36. minuutille, jolloin Ibrahim Adnane toi Belgian tasoihin. Suomi kuitenkin teki tavaramerkikseen muodostuneen nopean tasoituksen, kun Vanha viimeisteli Junnon syötöstä vain 19 sekuntia myöhemmin.

Vain minuuttia myöhemmin suomalaisen futsalin legenda Panu Autio vei Suomen jo ratkaisevan tuntuiseen kahden maalin johtoon liruttamalla pallon lentävällä maalivahdilla pelanneen Belgian tyhjään maaliin. Belgia tuli kuitenkin maalin päähän vain 39 sekuntia myöhemmin ja teki ottelun lopusta arvoisensa jännitysnäytelmän.

Suomi kuitenkin kesti ja varmisti voitolla historiansa ensimmäisen arvokisapaikan. Juhlat Vantaalla alkoivat.

Matka futsalin EM-kisoihin


Borussia Dortmund - Real Madrid