Jalkapallon EM-kisojen otteluohjelma 20242024-03-28T08:47:03+02:00

Velobet

Tältä sivulta löytyy jalkapallon EM-kisojen otteluohjelma vuoden 2024 EM-kisoissa. Turnaus pelataan Saksassa 14. kesäkuuta – 14. heinäkuuta. Lopputurnauksen aikana pelataan kaikkiaan 51 ottelua Euroopan parhaiden maajoukkueiden välillä. EM-kisoihin osallistuu 24 maata, joista jokainen pelaa vähintään kolme alkulohko-ottelua. Voit katsoa lohkojaon ja jokaisen lohkon reaaliaikaisen pistetilanteen lohkot-sivultamme tästä.

Jokaisen alkulohkon kaksi parasta jatkaa pudotuspeleihin. Pudotuspeleissä jokaisen kierroksen ottelut pelataan yksiosaisina. Lopulta kaksi turnauksen parasta joukkuetta selviää finaaliin, joka pelataan Berliinin Olympiastadionilla sunnuntaina 14. heinäkuuta. Finaalin voittaja kruunataan Euroopan mestariksi.


Bayern Munich - Arsenal
Manchester City - Real Madrid

Alla olevasta otteluohjelmasta näet, milloin otteluita pelataan. Listassa ovat kaikki jalkapallon EM-kisojen ottelut. Lisää EM-kisojen tuloksista voit puolestaan lukea tulokset-sivultamme tästä.

JALKAPALLON EM-KISOJEN 2024 OTTELUOHJELMA

Saksa - Skotlanti
Espanja - Kroatia
Puola - Alankomaat
Slovenia - Tanska
Serbia - Englanti
Romania - Ukraina
Belgia - Slovakia
Itävalta - Ranska
Türkiye - Georgia
Portugali - Czechia
Kroatia - Albania
Skotlanti - Sveitsi
Slovenia - Serbia
Tanska - Englanti
Slovakia - Ukraina
Puola - Itävalta
Alankomaat - Ranska
Georgia - Czechia
Türkiye - Portugali
Skotlanti - Unkari
Albania - Espanja
Alankomaat - Itävalta
Englanti - Slovenia
Slovakia - Romania
Czechia - Türkiye
Georgia - Portugali

JALKAPALLON EM-KISOJEN 2024 OTTELUOHJELMA PUDOTUSPELEISSÄ

Päivämäärä Ottelu Ottelupaikka TV
Lauantaina 29. kesäkuuta A-lohkon kakkonen – B-lohkon voittaja Berliini YLE
Lauantaina 29. kesäkuuta A-lohkon voittaja – C-lohkon kakkonen Dortmund YLE
Sunnuntaina 30. kesäkuuta C-lohkon voittaja – lohkon D/E/F kolmas Gelsenkirchen YLE
Sunnuntaina 30. kesäkuuta B-lohkon voittaja – lohkon A/D/E/F kolmas Köln YLE
Maanantaina 1. heinäkuuta D-lohkon kakkonen – E-lohkon kakkonen Düsseldorf YLE
Maanantaina 1. heinäkuuta F-lohkon voittaja – lohkon A/B/C kolmas Frankfurt YLE
Tiistaina 2. heinäkuuta D-lohkon voittaja – F-lohkon kakkonen Leipzig YLE
Tiistaina 2. heinäkuuta E-lohkon voittaja – Lohkon A/B/C/D kolmas München YLE
Perjantaina 5. heinäkuuta Puolivälierä 1 Hampuri YLE
Perjantaina 5. heinäkuuta Puolivälierä 2 Stuttgart YLE
Lauantaina 6. heinäkuuta Puolivälierä 3 Berliini YLE
Lauantaina 6. heinäkuuta Puolivälierä 4 Düsseldorf YLE
Tiistaina 9. heinäkuuta Välierä 1 München YLE
Keskiviikkona 10. heinäkuuta Välierä 2 Dortmund YLE
Sunnuntaina 14. heinäkuuta Finaali Berliini YLE

EM 2024: Uutiset

Marcus Forss loukkaantumisen takia sivuun Huuhkajista

By |21 maaliskuun, 2024|

Marcus Forss ei osallistu Huuhkajien EM-jatkokarsintaotteluihin. Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva kertoi keskiviikkona medialle, ettei hyökkääjä Marcus Forss pysty osallistumaan torstai-iltana pelattavaan EM-jatkokarsintavälierään Walesia vastaan tai [...]

Kuka voitti jalkapallon EM-kisat 2008?

By |20 maaliskuun, 2024|

Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut, kansankielisemmin jalkapallon EM-kisat, ovat Euroopan jalkapalloliiton (UEFA) neljän vuoden välein järjestämä turnaus, johon osallistuvat Euroopan parhaat miesten maajoukkueet. Vuonna 2008 järjestetty turnaus oli [...]

Kuka voitti jalkapallon EM-kisat 2012?

By |17 maaliskuun, 2024|

Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut eli EM-kisat ovat Euroopan jalkapalloliiton (Uefa) neljän vuoden välein järjestämä turnaus, jossa Euroopan parhaat maajoukkueet kilpailevat mestaruudesta. Vuoden 2012 turnaus järjestettiin Puolassa ja [...]

Kuka voitti jalkapallon EM-kisat 2016?

By |11 maaliskuun, 2024|

Jalkapallon EM-kisat ovat Uefan järjestämä jalkapalloturnaus, joka kokoaa yhteen Euroopan parhaat miesten maajoukkueet. Vuonna 2016 järjestetty turnaus oli järjestyksessään historian 15. miesten EM-turnaus, ja se [...]

Kuka voitti jalkapallon EM-kisat 2020?

By |7 maaliskuun, 2024|

Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut, lyhyemmin jalkapallon EM-kisat, ovat Euroopan jalkapalloliiton (UEFA) neljän vuoden välein järjestämä turnaus, jossa Euroopan parhaat maajoukkueet kilpailevat mestaruudesta. Vuoden 2020 EM-kisat järjestettiin poikkeuksellisesti [...]

Katso lisää uutisia

Kaikki jalkapallon EM-kisojen otteluiden alkamisajat ilmoitetaan Suomen ajassa. Huomioithan, että EM-kisojen otteluiden alkamisajat ja TV-kanavat voivat muuttua vielä vähän ennen ottelun alkua, eikä Jalkapallon-EM.fi ole vastuussa näistä muutoksista.

Historian 17. jalkapallon miesten EM-kisat pelataan kokonaisuudessaan Saksassa kesällä 2024. Saksa isännöi EM-kisojen otteluita myös pandemian takia vuodella eteenpäin siirretyissä vuoden 2021 EM-kisoissa. Pandemia aiheutti kisojen siirron lisäksi useita muita ongelmia, kuten tiukat katsomorajoitukset useilla otteluita järjestäneillä paikkakunnilla. Nyt Saksa saa kunnian isännöidä EM-kisoja kolmatta kertaa historiassaan, ja tällä kertaa ilman rajoituksia.

Lopputurnauksen otteluita pelataan kymmenessä eri kaupungissa ja kymmenellä eri stadionilla. Turnauksen finaali pelataan vuoden 1936 olympialaisia varten rakennetulla Berliinin Olympiastadionilla. Välierät puolestaan pelataan Münchenissä, Allianz Arenalla, ja Dortmundissa, Signal Iduna Parkilla. Muut EM-kisojen ottelupaikkakunnat ovat Gelsenkirchen, Frankfurt, Stuttgart, Hampuri, Düsseldorf, Köln ja Leipzig. Allianz Arena tekee EM-kisojen myötä historiaa, sillä se isännöi pelejä kaksissa peräkkäisissä miesten EM-kisoissa.

🔮 Tulevat jalkapallon EM-kisat

Seuraavat jalkapallon naisten EM-kisat järjestetään vuonna 2025. Turnauksen emäntämaaksi valittiin keväällä 2023 Sveitsi. Myös Pohjoismaat Ruotsi, Suomi, Norja ja Tanska hakivat kisojen järjestämistä, mutta niiden hakemus jäi äänestyksessä toiseksi. EM-kisojen tarkkoja päivämääriä ei ole vielä julkaistu, mutta turnaus pelattaneen kesä-heinäkuussa 2025.

Vuoden 2028 miesten EM-kisat järjestetään puolestaan Isossa-Britanniassa ja Irlannissa. Britannia, eli Englanti, Skotlanti, Wales ja Pohjois-Irlanti, sekä Irlanti saivat kisaisännyyden lokakuussa 2023. Turnauksen pelejä tullaan pelaamaan kymmenellä eri stadionilla, jotka ovat Wembley Stadium ja Tottenham Hotspur Stadium Lontoossa, National Stadium of Wales Cardiffissa, Hampden Park Glasgow’ssa, City of Manchester Stadium Manchesterissa, Everton Stadium Liverpoolissa, St. James’s Park Newcastlessa, Villa Park Birminghamissa, Aviva Stadium Dublinissa ja Casement Park Belfastissa.

Vuoden 2029 naisten EM-kisojen järjestäjää ei ole vielä valittu. Vuoden 2032 EM-kisat sen sijaan pelataan jaetusti Italiassa ja Turkissa. Maat hakivat kisojen isännyyttä ensin erillään, mutta kun kilpailevia hakemuksia ei ollut, päättivät ne yhdistää voimansa, jotta kumpikin maa sai varmasti EM-kisat järjestettäväkseen. Myös vuonna 2032 misten EM-kisoja pelataan kymmenellä eri stadionilla, jotka varmistuvat vuoden 2026 lokakuuhun mennessä.

📆 Jalkapallon EM-kisojen 2024 otteluohjelma

Jalkapallon EM-kisojen 2024 aikana pelataan 51 jännittävää ottelua. EM-kisojen ensimmäinen ottelu alkaa 14. kesäkuuta kello 22.00, kun isäntämaa Saksa avaa turnauksen ensimmäisellä lohkovaiheen ottelullaan Münchenin Allianz Arenalla. Vastaansa Saksa saa Skotlannin.

Lohkovaiheen ottelut jatkuvat 26. kesäkuuta asti, jolloin selviää, mitkä 16 joukkuetta etenevät pudotuspeleihin. Tämä osa turnauksesta kestää sitten 14. heinäkuuta asti, jolloin käydään lopullinen taistelu kultamitalista. Jalkapallon EM-kisojen otteluohjelmaamme päivitetään pudotuspelien joukkueet heti, kun ne ovat selvillä.

Jalkapallon EM-kisojen 2024 tärkeimmät päivämäärät

  • 14. kesäkuuta: EM-kisat alkavat
  • 14.-18. kesäkuuta: Lohkovaiheen 1. ottelukierros
  • 19.-22. kesäkuuta: Lohkovaiheen 2. ottelukierros
  • 23.-26. kesäkuuta: Lohkovaiheen 3. ottelukierros
  • 29. kesäkuuta – 2. heinäkuuta: Neljännesvälierät
  • 5.-6. heinäkuuta: Puolivälierät
  • 9.-10. heinäkuuta: Välierät
  • 14. heinäkuuta: EM-finaali

📅 EM-kisojen lohkovaiheen otteluohjelma

Lohkovaiheen aikana pelataan päivittäin jopa neljä jännittävää ottelua. Jotta kaikki joukkueet ehtivät pelata kolme ottelua lohkovaiheen aikana ja jotta palautumiseen ja isäntäkaupunkien väliseen matkustamiseen jäisi aikaa, lohkovaihe on jaettu kolmeen osaan, ja joukkueet pelaavat yhden ottelun kussakin osassa. Kaikki joukkueet pelaavat ensimmäiset EM-ottelunsa 14.-18. kesäkuuta. Toiset ottelut pelataan 19.-22. kesäkuuta, ja 23.-26. kesäkuuta välisenä aikana ratkaistaan kuuden EM-kisojen alkulohkon lopulliset sijoitukset.

Samanaikaisesti pelataan korkeintaan kaksi ottelua, joten voit seurata lähes koko turnausta reaaliajassa. Onneksi voit seurata jäljellä olevia otteluita digitaalisen liveseurantaamme kautta ja pysyä kärryillä kaikesta, mitä turnauksessa tapahtuu. Kaikki turnauksen ottelut alkavat Suomen aikaa joko kello 16:00, kello 19:00 tai kello 22:00.

🏅 EM-kisojen pudotuspelien otteluohjelma

Jalkapallon EM-kisojen 2024 pudotuspelit alkavat lauantaina 29. kesäkuuta, jolloin kohtaavat ensimmäiset neljännesvälieriin selvinneet joukkueet. Loputa tämän kierroksen ottelut, joiden jälkeen joukkueiden määrä vähennetään 16:sta kahdeksaan, pelataan 29. kesäkuuta – 2. heinäkuuta. Tämän jälkeen joukkueet saavat muutaman päivän tauon ennen kuin puolivälierät pelataan 5. ja 6. heinäkuuta. Tässä vaiheessa joukkueiden määrä puolitetaan jälleen, minkä jälkeen jäljellä on enää neljä mitaleista kamppailevaa joukkuetta.

Ne vuoden 2024 EM-kisojen joukkueet, jotka selviytyvät välieriin asti, pelaavat turnauksen aikana kuusi ottelua, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin lohkovaiheessa pudonneiden joukkueiden ottelumäärä. Välierät pelataan 9. ja 10. heinäkuuta Münchenissä ja Dortmundissa.

Sunnuntaina 14. heinäkuuta pelataan EM-kisojen finaali, jonka päätteeksi toinen joukkue kruunataan Euroopan mestariksi. Jalkapallon EM-kisoissa ei pelata pronssiottelua, vaan kaksi välieränsä hävinnyttä joukkuetta jakaa kolmannen sijan keskenään.

Kuten yllä olevasta otteluohjelmastamme jo näet, jo etukäteen on tiedossa, mitkä eri vastustajat kohtaavat toisensa pudotuspelien ensimmäisessä vaiheessa. Ei ole kuitenkaan mahdollista täysin ennustaa, mitkä ovat niiden joukkueiden mahdolliset vastustajat, jotka sijoittuvat lohkoissaan kolmanneksi. Lohkovoittajien vastustajat neljännesvälierissä eivät nimittäin määräydy EM-kisojen lohkovaiheen tulosten perusteella, vaan Uefan etukäteen laatiman ”arvonta-avaimen” mukaan. Etukäteen laadittu suunnitelma kertoo, miten parhaat lohkokolmoset allokoidaan pudotuspelipuuhun riippuen siitä, mistä neljästä lohkosta ne ovat pudotuspeleihin selvinneet.

⚽ Joukkueet ja lohkot jalkapallon EM-kisoissa 2024

Vuoden 2024 jalkapallon EM-kisoihin osallistuu kaikkiaan 24 maata. Kyseessä on vasta kolmas kerta, kun turnaus pelataan tällä joukkuemäärällä – vuosien 1996 ja 2012 välillä miesten EM-kisoihin osallistui 16 maata. Sitä aiemmin joukkueita oli vielä vähemmän. Naisten EM-kisat pelataan puolestaan nykyisin 16 joukkueen kesken, samalla formaatilla kuin miesten EM-kisat aiemmin.

Maat on jaettu kuuteen lohkoon, joissa jokaisessa pelaa neljä joukkuetta. Nämä kohtaavat toisensa kertaalleen. Lopulta jokaisen lohkon kaksi parasta joukkuetta jatkaa pudotuspeleihin. Lisäksi pudotuspeleihin etenee turnauksen kolme parasta lohkokolmosta. EM-kisojen aikana voit seurata jokaisen lohkon reaaliaikaista pistetilannetta lohkot-sivultamme.

Jokaisessa lohkossa otteluita pelataan useassa eri kaupungissa, mikä tarkoittaa, että joukkueet joutuvat jo lohkovaiheen aikana matkustamaan ympäri Saksaa. Alta voit katsoa, mikät joukkueet kussakin lohkossa pelaavat ja missä kaupungeissa nämä pelaavat ottelujaan.

Jalkapallon EM-kisat 2024 lohko A:

🇩🇪 Saksa
🇨🇭 Sveitsi
🇭🇺​ Unkari
🏴󠁧󠁢󠁳󠁣󠁴󠁿​ Skotlanti

Lohko A pelaa ottelunsa Münchenin Allianz Arenalla, Kölnin RheinEnergieStadionilla, Stuttgartin MHPArenalla ja Frankfurtin Waldstadionilla. Saksa pelaa jokaisen lohkovaiheen ottelunsa eri kaupungissa, jotta mahdollisimman monella saksalaisella olisi mahdollisuus päästä todistamaan kotijoukkueen otteita livenä.

Jalkapallon EM-kisat 2024 lohko B:

🇮🇹 Italia
🇪🇸 Espanja
🇭🇷​ Kroatia
🇦🇱​ Albania

Lohkon B joukkueet pelaavat otteluitaan Berliinin Olympiastadionilla, Dortmundin Westfalenstadionilla, Hampurin Volksparkstadionilla, Gelsenkirchenin Arena AufSchalkella, Düsseldorfin Merkur Spiel-Arenalla ja Leipzigin Red Bull Arenalla. Jokainen lohkon otteluista pelataan siis eri stadionilla.

Jalkapallon EM-kisat 2024 lohko C:

🏴󠁧󠁢󠁥󠁮󠁧󠁿 Englanti
🇩🇰 Tanska
🇸🇮​ Slovenia
🇷🇸​ Serbia

C-lohkon joukkueet pelaavat ottelunsa Stuttgartin MHPArenalla, Gelsenkirchenin Arena AufSchalkella, Münchenin Allianz Arenalla, Franfurtin Waldstadionilla ja Kölnin RheinEnergieStadionilla. Vain Allianz Arenalla pelataan kaksi lohkon ottelua.

Jalkapallon EM-kisat 2022 lohko D:

🇫🇷 Ranska
🇳🇱 Hollanti
🇦🇹 Itävalta
🇵🇱​ Puola

Lohko D pelaa Hampurin Volksparkstadionilla, Düsseldorfin Merkur Spiel-Arenalla, Berliinin Olympiastadionilla, Leipzigin Red Bull Arenalla ja Dortmundin Westfalenstadionilla. Vain Berliinin Olympiastadionilla pelataan kaksi lohkon ottelua.

Jalkapallon EM-kisat 2024 lohko E:

🇧🇪 Belgia
🇷🇴​ Romania
🇸🇰​ Slovakia
🇺🇦​ Ukraina

E-lohkon ottelut pelataan Münchenin Allianz Arenalla, Frankfurtin Waldstadionilla, Düsseldorfin Merkue Spiel-Arenalla, Kölnin RheinEnergieStadionilla ja Stuttgartin MHPArenalla. Waldstadion on ainoa, joka isännöi kahta E-lohkon ottelua.

Jalkapallon EM-kisat 2024 lohko F:

🇵🇹​ Portugali
🇹🇷​ Turkki
🇨🇿​ Tšekki
​🇬🇪​ Georgia

F-lohkon joukkueet pelaavat pelinsä Dortmundin Westfalenstadionilla, Leipzigin Red Bull Arenalla, Hampurin Volksparkstadionilla ja Gelsenkirchenin Arena AufSchalkella. Westfalenstadionilla ja Volksparkstadionilla pelataan kaksi F-lohkon ottelua, muilla stadioneilla lohkon otteluja pelataan yksi.

Tie jalkapallon EM-kisoihin 2024 – kuinka joukkueet selviävät lopputurnaukseen?

Pääsätkseen jalkapallon EM-kisoihin maajoukkueen on ensin osallistuttava EM-kisojen karsintoihin. Vain isäntämaa, tässä tapauksessa Saksa, saa automaattisen paikan turnauksessa. Maaliskuun ja marraskuun 2023 välisenä aikana järjestetään EM-karsinnat, joissa 53 Uefan jäsenmaata (kaikki Saksaa ja toiminnasta sivuun jätettyä Venäjää lukuun ottamatta) kisaa paikoista lopputurnaukseen kymmenessä eri karsintalohkossa. Kun lohkovaiheen kaikki ottelut on pelattu, selviää jokaisen lohkon kaksi parasta joukkuetta suoraan EM-kisoihin.

EM-kisojen kolme viimeistä paikkaa täytetään vasta maaliskuussa 2024, jolloin 12 parasta Nations Leaguen joukkuetta, jotka eivät ole päässeet suoraan turnaukseen EM-karsintojen lohkovaiheen kautta, osallistuvat pudotuspeliturnaukseen. Karsinnan järjestäminen tällä tavoin lisää niiden joukkueiden mahdollisuuksia päästä EM-kisoihin, jotka eivät yleensä selviä lopputurnaukseen. Lisäksi EM-karsintojen pudotuspelien järjestäminen tällä tavoin lisää panosta Uefa Nations Leaguen otteluihin.

Näin joukkueet karsiutuivat vuoden 2024 EM-kisoihin:

  • 🇩🇪 Saksa, isäntämaa (varmisti paikkansa 27. syyskuuta 2018)
  • 🇧🇪​ Belgia, karsintalohko F (varmisti paikkansa 13. lokakuuta 2023)
  • 🇫🇷​​ Ranska, karsintalohko B (varmisti paikkansa 13. lokakuuta 2023)
  • 🇵🇹​ Portugali, karsintalohko J (varmisti paikkansa 13. lokakuuta 2023)
  • 🏴󠁧󠁢󠁳󠁣󠁴󠁿 Skotlanti, karsintalohko A (varmisti paikkansa 15. lokakuuta 2023)
  • 🇪🇸​ Espanja, karsintalohko A (varmisti paikkansa 15. lokakuuta 2023)
  • 🇹🇷​ Turkki, karsintalohko D (varmisti paikkansa 15. lokakuuta 2023)
  • 🇦🇹​ Itävalta, karsintalohko F (varmisti paikkansa 16. lokakuuta 2023)
  • ​🏴󠁧󠁢󠁥󠁮󠁧󠁿​ Englanti, karsintalohko C (varmisti paikkansa 17. lokakuuta 2023)
  • 🇭🇺 Unkari, karsintalohko G (varmisti paikkansa 16. marraskuuta 2023)
  • 🇸🇰 Slovakia, karsintalohko J (varmisti paikkansa 16. marraskuuta 2023)
  • 🇦🇱​ Albania, karsintalohko E (varmisti paikkansa 17. marraskuuta 2023)
  • 🇩🇰 Tanska, karsintalohko H (varmisti paikkansa 17. marraskuuta 2023)
  • 🇳🇱 Hollanti, karsintalohko B (varmisti paikkansa 18. marraskuuta 2023)
  • 🇷🇴 Romania, karsintalohko I (varmisti paikkansa 18. marraskuuta 2023)
  • 🇨🇭 Sveitsi, karsintalohko I (varmisti paikkansa 18. marraskuuta 2023)
  • 🇷🇸​ Serbia, karsintalohko G (varmisti paikkansa 19. marraskuuta 2023)
  • 🇨🇿 Tšekki, karsintalohko E (varmisti paikkansa 20. marraskuuta 2023)
  • 🇮🇹 Italia, karsintalohko C (varmisti paikkansa 20. marraskuuta 2023)
  • 🇸🇮​ Slovenia, karsintalohko H (varmisti paikkansa 20. marraskuuta 2023)
  • 🇭🇷 Kroatia, karsintalohko D (varmisti paikkansa 21. marraskuuta 2023)
  • ​🇬🇪​ Georgia, EM-jatkokarsintapolku C:n voittaja (varmisti paikkansa 26. maaliskuuta 2024)
  • ​🇺🇦 Ukraina, EM-jatkokarsintapolku B:n voittaja (varmisti paikkansa 26. maaliskuuta 2024)
  • 🇵🇱 Puola, EM-jatkokarsintapolku A:n voittaja (varmisti paikkansa 26. maaliskuuta 2024)

EM-jatkokarsinnat pelattiin pudotuspelimuotoisesti kolmessa eri karsintapolussa. Jokaisessa karsintapolussa oli neljä joukkuetta, jotka jaettiin kahteen ottelupariin, jotka kohtasivat toisensa EM-jatkokarsinnan välierissä. Näiden otteluiden voittajat kohtasivat oman polkunsa finaalissa, jonka voittaja eteni EM-kisoihin. Karsintapolut näyttivät tältä:

Pudotuspelikarsinta pelattiin kolmen eri karsintaryhmän muodossa, joissa joukkueet arvottiin ensin pareiksi, jotka kohtasivat välierissä. Tämän jälkeen kaksi voittajaa pääsi karsintaryhmänsä finaaliin, jonka voittaja palkittiin EM-kisapaikalla. Karsintaryhmät näyttivät tältä:

EM-jatkokarsintapolku A: Puola, Wales, Suomi ja Viro
EM-jatkokarsintapolku B: Israel, Bosnia ja Hertsegovina, Ukraina ja Islanti
EM-jatkokarsintapolkuC: Georgia, Kreikka, Kazakstan ja Luxemburg

A-polulla Puola voitti Viron kotonaan 5-1 ja pääsi finaaliin Walesia vastaan, joka puolestaan voitti kotonaan Suomen 4-1. Maalittoman ottelun jälkeen Puolan ja Walesin välinen finaali jouduttiin ratkaisemaan rangaistuspotkukilpailussa, jossa Puola onnistui viidessä laukauksessa viidestä, kun taas Wales epäonnistui viimeisessä rangaistuspotkussa, mikä lähetti Puolan EM-kisoihin.

Ukraina onnistui omassa välierässään kaatamaan Bosnia ja Hertsegovinan vieraissa ja kohtasi finaalissa Islannin, joka kukisti toisessa välierässä Israelin 4-1. Ukrainan käymän sodan vuoksi Puolasa pelattu ottelu päättyi 2-1 Ukrainalle Mykhailo Mudrykin tehtyä myöhäisen voittomaalin.

Karsintapolku C:ssä kohtasivat Uefan heikoitein sijoittamat joukkueet, ja finaaliin etenivät välierissä maalinsa puhtaana pitäneet Georgia ja Kreikka. Myöskään näiden maiden välisessä finaalissa ei nähty maaleja varsinaisella peliajalla, joten voittaja ratkaistaisiin rangaistuspotkukilpailussa. Georgia oli pilkuilta vahvempi maalein 4-2 ja nappasi historiansa ensimmäisen EM-kisapaikan.

📺 Jalkapallon miesten EM-kisojen 2024 TV-lähetykset

Jalkapallon miesten EM-kisojen TV-oikeudet omistaa Suomessa Yle. Yhtiö tuleekin näyttämään EM-kisojen otteluita maksutta sekä omistamillaan TV-kanavilla että suoratoistopalvelu Yle Areenassa.

Yle on panostanut viime vuosina merkittävästi tasa-arvoon jalkapallossa, ja lähettääkin niin ottelulähetyksiä kuin kattavia studio-osuuksia sekä miesten että naisten EM-kisoista ja muista arvoturnauksista.

Turnauksen virallista TV-aikataulua ei ole vielä julkaistu.

📣 Keskustele vuoden 2024 EM-kisoista

Sivun alalaidassa olevassa kommenttikentässä voit osallistua keskusteluun naisten EM-kisoihin liittyen ja jakaa ajatuksiasi turnauksesta ja sen joukkueista. Keskusteluun voi osallistua kuka tahansa, joten hyppää rohkeasti mukaan! Pidäthän kuitenkin äänensävysi ja kommenttisi asiallisina.

📆 Milloin jalkapallon EM-kisat 2024 alkavat?

Jalkapallon miesten EM-kisat pelataan vuonna 2024 kesäkuun 14. – heinäkuun 14. päivä. Löydät kisojen täydellisen otteluohjelman tältä sivultamme.

🏆 Kuka voittaa jalkapallon EM-kisat vuonna 2024?

EM-kisojen voittajaksi ei ole yhtä selkeää suosikkia. Englanti on vahva mestariehdokas, mutta toisaalta edellisten MM-kisojen hopeamitalisti ja vuoden 2018 maailmanmestari Ranska on myös todellinen mestarikandidaatti. Myös edellisten EM-kisojen välieräjoukkue Espanja ja EM-kisojen isäntämaa Saksa ovat vahvoilla. Kertoimet EM-kisojen voittajasuosikeille voit katsoa tältä sivulta.

🇫🇮 Pelaako Suomi jalkapallon EM-kisoissa 2024?

Valitettavasti Huuhkajat ei selviytynyt vuoden 2024 EM-kisoihin.

⚽ Onko Suomi pelannut ennen jalkapallon EM-kisoissa?

Kyllä on. Suomen naisten maajoukkue on itse asiassa pelannut jalkapallon EM-kisoissa jopa neljä kertaa. Suomen miesten maajoukkue on selvinnyt EM-kisoihin kertaalleen.

Pitkävetovihjeet jalkapallon EM-kisoihin

Pitkävetovihjeet keräävät aina lukijoita jalkapallon arvokisojen aikaan. Useat ihmiset haluavat lisätä jännitystä kisojen seuraamiseen lyömällä otteluista vetoa. Jalkapallon EM-kisojen yhteydessä moni suomalainen, joka ei välttämättä muuten lyö vetoa, intoutuu veikkaamaan ottelujen lopputuloksia rahapanoksella. Siksi myös vedonlyöntitoimistot ja nettikasinot aktivoituvat jalkapallon arvokisojen aikaan.

Moni eri nettikasino houkuttelee pelaajia erilaisilla tervetuliaisbonuksilla tai muilla pelaamiskynnystä madaltavilla keinoilla. Kasino ilman rekisteröitymistä on tässä erityisen vahvoilla, sillä kaikki satunnaispelaajat eivät välttämättä halua luoda uutta pelitiliä vain yhtä tai kahta EM-kisapeliä veikatakseen. Erilaisia sivustoja, joilla esimerkiksi Helmarien pelejä voi veikata, on lukuisia. Niitä kannattaakin vertailla huolella, jotta löytää sen, joka tarjoaa haluamallesi pelikohteelle parhaat kertoimet. Tietoa etsimällä netistä löytää myös lukuisia pitkävetovihjeitä, joita voi hyödyntää kohteita valitessaan.

Jalkapallon EM-kisat – muistamisen arvoiset!

Miesten EM-kisat 2020 – EM-kisat usealla isäntämaalla

Jalkapallon EM-kisat ovat koko mantereen suuri jalkapallojuhla, ja vuoden 2020 EM-kisoja varten Uefa vei tämän ajatuksen uudelle tasolle. Turnauksen 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi EM-otteluiden järjestämiseen osallistui yhteensä 11 maata, ja miljoonat eurooppalaiset saivat kokea mestaruuskisat läheltä.

Tämä tarkoitti myös sitä, että harvinaisen monella joukkueella oli etuoikeus pelata ottelunsa kotiyleisön edessä. Maat, jotka onnistuivat saamaan paikan lopputurnaukseen ja saivat viettää EM-kesää kotistadionillaan, olivat Italia, Tanska, Venäjä, Hollanti, Englanti, Skotlanti, Espanja, Unkari ja Saksa.

Mutta onko arvokisojen pelaamisesta kotona todella mitään hyötyä? Tapauksissa, joissa stadioneille on sallittua päästää katsojia, yleisön tuki voi olla kotijoukkueelle valtava etu. Lisäksi joukkueen ei tarvitse matkustaa samalla tavalla kuin muiden, mikä korostui vuoden 2020 EM-kisoissa, joissa osa joukkueista joutui matkustamaan eri maiden välillä jo lohkovaiheessa. Esimerkiksi Ruotsin maajoukkue joutui matkustamaan Espanjasta Venäjälle, kun taas Espanjan maajoukkue jäi Sevillaan koko lohkovaiheen ajaksi.

Miesten EM-kisojen historiassa kaksi maata on onnistunut voittamaan kultamitalin kotikentällään. 1968 EM-kisat järjestettiin Italiassa, ja finaalin uusinnan jälkeen kotimaa voitti ensimmäisen Euroopan mestaruutensa Rooman olympiastadionilla. Vuonna 1984 Ranska voitti myös historian ensimmäisen EM-kullan voitettuaan Espanjan Pariisin Parc des Princes -stadionilla. Kesällä 2021 Italia kruunattiin uudestaan mestariksi, tosin finaalissa, joka pelattiin Wembley Stadiumilla Lontoossa.

Naisten EM-kisat 2022 – se tuli (vihdoin!) kotiin!

Vuoden 2022 jalkapallon EM-kisoja odotettiin monella tapaa enemmän kuin koskaan. Vuosia kestäneen pandemia-ajan ja lukuisten peruuntuneiden tai siirrettyjen kansainvälisten otteluiden ja arvokisojen jälkeen jalkapallon Euroopan EM-kisat olivat vihdoin palanneet täyteen loistoonsa. Turnaus järjestettiin Englannissa 6.-31. heinäkuuta, ja ottelut pelattiin Wembley Stadiumilla, Old Traffordilla ja muilla ikonisilla jalkapallostadioneilla ympäri maata.

Hollanti tuli turnaukseen hallitsevana mestarina. Muita menestyksekkäitä EM-kisoja toivovia joukkueita oli muun muassa Saksa, joka oli voittanut kuusi peräkkäistä EM-kultaa ennen vuotta 2017. Myös Englantia pidettiin vahvana mitaliehdokkaana. Lopulta nämä kaksi suosikkia – Saksa ja Englanti – olivat ne, jotka ottivat yhteen kisojen finaalissa. Englannin unelma kullan voittamisesta lopulta toteutui, kun se voitti finaalin 2-1 jatkoajalla.

Neljä kertaa aiemmin jalkapallon naisten EM-kisojen emäntämaa oli onnistunut voittamaan mestaruuden kotiyleisönsä edessä. Muita maita, jotka ovat onnistuneet tässä vuosien varrella, ovat Saksa, Norja, Ruotsi ja Hollanti.

Go to Top