Jalkapallon EM-kisojen 2024 karsinnat päättyivät tiistai-iltana. Samalla varmistuivat myös EM-jatkokarsintaan etenevät joukkueet. Nations Leaguen A-divisioonasta jatkokarsintaan eteni vain kaksi joukkuetta, joten Suomi saattaa päätyä osaksi A-sarjan joukkueiden polkua.
Kroatia voitti tiistaina Armenian 1-0 ja varmisti paikkansa ensi kesän EM-kisoissa. Tulos tiesi samalla sitä, että Walesin kohtalona on päätyä maaliskuussa pelattavaan EM-jatkokarsintaan yhtenä niistä Kansojen liigan A-divisioonan joukkueista, jotka eivät selvinneet EM-kisoihin karsintalohkon kautta.
Walesin lisäksi itse asiassa vain Puola ei A-divisioonan joukkueista onnistunut nappaamaan kisapaikkaansa karsintalohkon kautta. Tämä tarkoittaa, että A-divisioonan jatkokarsintapolkuun joudutaan nostamaan kaksi joukkuetta muista divisioonista.
Ensimmäisenä A-divisoonan jatkokarsintapolkuun nostetaan D-divisioonan paras joukkue, eli Viro. Toinen täydennysjoukkue tulee B-divisoonasta, jossa Suomikin on mukana.
Kahta B-divisioonan lähtökohtaisesti parasta joukkuetta, eli Israelia sekä Bosnia ja Hertsegovinaa, ei A-polkuun voida kuitenkaan nostaa, sillä ne ovat suojanneet oman paikkansa voittamalla omat lohkonsa viime kauden Uefa Nations Leaguessa. Tämän vuoksi osaksi A-divisioonan polkua nostetaan joko Suomi, Ukraina tai Islanti, jotka eivät lohkovoittajia ole. Se, mikä joukkue joutuu nousemaan pykälää kovempaan divisioonaan, ratkaistaan arpomalla.
Muilta osin jatkokarsinta toimii niin, että jokaisen polun joukkueet arvotaan välieräpareihin. Välierät pelataan 21. maaliskuuta. Niiden voittajat kohtaavat oman polkunsa finaalissa, jotka pelataan 26. maaliskuuta. Jokaisen finaalin voittaja etenee EM-kisoihin.
B-divisioonan joukkueet pelaavat siis kisapaikasta keskenään, kuten tekevät myös neljä C-divisioonan joukkuetta. Kahden A-divisioonan joukkueen kanssa kisapaikasta kisaa Viro sekä yksi epäonninen B-divisioonan joukkue.
Jatkokarsintojen välierän kotijoukkueen ratkaisee Kansojen liigan ranking. Paremmin sijoittunut joukkue saa kotiedun, joten Huuhkajat pelaa tulevan välierän joka tapauksessa vieraissa. Finaalien isäntämaat ratkaistaan arvalla.
Milloin EM-jatkokarsinnan polut arvotaan?
Arvonta siitä, mikä joukkue nostetaan osaksi A-divisioonan jatkokarsintapolkua, ja mitkä joukkueet kohtaavat toisensa polkujen välierissä, tehdään Nyonissa torstaina 23. marraskuuta klo 13:00 Suomen aikaa.
Joukkueet EM-jatkokarsinnassa
A-divisioona
Puola
Wales
B-divisioona
Israel
Bosnia ja Hertsegovina
Suomi (pelaa joko A- tai B-divisioonan polussa)
Ukraina (pelaa joko A- tai B-divisioonan polussa)
Islanti (pelaa joko A- tai B-divisioonan polussa)
C-divisioona
Georgia
Kreikka
Kazakstan
Luxemburg
D-divisioona
Viro (pelaa A-divisioonan jatkokarsintapolussa)
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti