Kuva: Wallpaperflare.com

Kuukauden mittainen jalkapallojuhla on tulossa päätökseensä tulevana sunnuntaina, kun jalkapallon EM-kisat huipentuvat Lontoon Wembleyllä pelattavaan finaaliin. Niin mahtavaa kuin elämä jalkapallon arvokisojen aikana onkin, odottavat kaikki aina vesi kielellä juuri loppuottelua ja sitä, mikä joukkue tullaan kruunaamaan Euroopan parhaaksi jalkapallomaaksi.

Tämän vuoden finaalista tuskin tulee puuttumaan jännitystä tai draamaa. Sitä ei puuttunut myöskään edellisestä EM-kisojen finaalista.

Ronaldon loukkaantuminen muutti pelin kulkua

Ranska lähti Pariisissa pelattavaan finaaliin täysin samalla kokoonpanolla, jolla se oli kaatanut Saksan välierissä. Portugali puolestaan teki avaukseensa kaksi muutosta, kun loukkaantumisen takia välierän missannut Pepe palasi kokoonpanoon ja William Carvalho otti Danilon paikan keskikentän pohjalta.

Heti ottelun alussa kumpikin joukkue onnistui rakentamaan puolittaisen maalipaikan, mutta sekä Nanin että Moussa Sissokon laukaukset karkasivat kolmanteenkymmenenteen kerrokseen.

Finaalin käänteentekevä hetki koettiin jo ottelun seitsemännellä minuutilla, kun Dimitri Payet taklasi Cristiano Ronaldoa kovaa keskialueella. Portugalin kapteeni yritti jatkaa ottelua kivusta huolimatta, muttei yksinkertaisesti pystynyt pelaamaan loukkaantuneella polvellaan. Fernando Santos oli pakotettu vaihtamaan Ricardo Quaresman talismaaninsa tilalle.

Ensimmäinen puoliaika sujui Ranskan hallinnassa. Les Bleus piti palloa ja loi ottelun vaarallisimmat maalipaikat. Lähimpänä maalia kävi Antoine Griezmann, joka jatkoi upeasti päällään Payet’n vaikean pystysyötön kohti Portugalin maalin yläkulmaa. Rui Patrício venyi kuitenkin mahtavaan pelastukseen.

Toinen puoliaika tarjosi hieman avoimempaa peliä

Toisella puoliajalla Ranska yritti ottaa entistä aktiivisempaa otetta pelistä. Kingsley Coman korvasi Payet’n tunnin kohdalla, mikä toi aivan uutta eloa isäntäjoukkueen pelaamiseen. Coman oli heti kentälle tultuaan ottelun vaarallisin pelaaja, ja loi toisen jakson parhaat maalipaikat.

Ensin laituri löysi Griezmannin millintarkalla keskityksellä Portugalin maalin edestä, mutta turnauksen paras maalintekijä suuntasi puskunsa viidestä metristä yli maalin. Hetkeä myöhemmin Coman vapautti Olivier Giroud’n puolittaiseen läpiajoon, mutta Rui Patrício venyi jälleen upeaan torjuntaan.

Varsinaisen peliajan lopussa varovaisesti edennyt ottelu aukesi hieman. Portugalin paras paikka siunaantui Nanille, jonka keskitykseksi tarkoitettu pallo oli todella lähellä yllättää Hugo Llorisin. Ranska puolestaan oli lähellä ratkaista ottelun vain puoli minuuttia ennen taukovihellystä, André-Pierre Cignac hassutti Pepen ulos tilanteesta ja pääsi laukomaan. Veto kuitenkin pysähtyi tolppaan.

Jatkoaika sai yllättävän sankarin

Jatkoaika eteni varovaisena, eikä todellisia huippupaikkoja juuri ollut. Lähimpänä maalintekoa kävi Portugalin Raphaël Guerreiro, jonka huikea vapaapotku löysi kuitenkin tiensä vain ylärimaan asti.

Ottelun ratkaisijaksi nousi lopulta todella yllättävä hahmo, kun vaihdosta sisään tullut Éder voitti oman kaksinkamppailunsa Laurent Koscielnyä vastaan ja lähetti kahdestakymmenestä metristä vastustamattoman laukauksen Ranskan maalin alakulmaan vain kymmenen minuuttia ennen jatkoajan päättymistä.

Portugali puolusti ottelun lopun urhoollisesti, eikä Ranska saanut enää huippupaikkoja. Näin Portugali kruunattiin ensimmäistä kertaa historiassaan Euroopan mestariksi.


Bayern Munich - Real Madrid
Borussia Dortmund - PSG