Betsson

Kuva: Bildbyrån

Tanskan jalkapalloliitto järjesti sunnuntaina päivällä tiedotustilaisuuden liittyen Christian Eriksenin tapaukseen. Keskikenttäpelaaja lyyhistyi todella pelottavasti elottomana kentän pintaan kesken Suomea vastaan pelatun avausottelun. Lääkintähenkilökunta joutui elvyttämään Erikseniä kentän pinnassa, mutta sai pelaajan lopulta tajuihinsa.

Tiedotustilaisuuden alussa Tanskan maajoukkueen lääkäri Morten Boesen kertoi keskustelleensa Eriksenin kanssa muutamaan otteeseen ja tilanteen olevan hyvä.

– Tila on edelleen vakaa ja olosuhteet huomioon ottaen kaikki on ok. Olen puhunut Christianille ja hän on myös jutellut joukkueen pelaajille, Boesen kertoi lehdistölle.

Tanskan jalkapalloliiton jalkapallojohtaja Peter Møller muistutti, että kulunut vuorokausi on ollut äärimmäisen vaikea koko joukkueelle.

– Kuluneet tunnit ovat olleet todella rankkoja. Palatessamme hotellille saimme paljon apua. Pelaajat ovat olleet avoimia. Jotkut halusivat jutella, toiset taas eivät, Møller kommentoi.

Møller kuitenkin muistutti myös, että nyt on syytä olla positiivinen.

– Christian on hyvissä voimissa. Koko joukkue oli todella vaikuttunut, kun he pääsivät juttelemaan Christianin kanssa eilen.

Myös Tanskan joukkueen päävalmentaja Kasper Hjulmand korosti, että päällimmäinen tunne tällä hetkellä on helpotus.

– Oli todella helpottava nähdä Eriksenin hymyilevän tänään.

Sekä Hjulmand että Møller sanoivat, että Eriksen oli ensimmäisenä huolissaan joukkuekavereidensa hyvinvoinnista.

– Se oli tyypillistä Christiania huolehtia muista. Hän ei muistanut itse tilanteesta paljoakaan, joten hän vain kysyi, miten joukkue voi, Hjulmand kertoi.

Huojentavien uutisten jakamisen jälkeen Boesen vahvisti lehdistön epäilyt siitä, että kyseessä oli sydämenpysähdys. Maajoukkueen lääkäri myös kertoi, ettei vielä tiedä syitä tapahtuneelle.

– Hän oli tajuttomana. Hänellä oli sydämenpysähdys. Kuinka lähellä kävimme kuolemaa? En osaa sanoa. Siihen, miksi näin tapahtui, en osaa vastata.

– Meidän täytyi aloittaa sydänhieronnalla ja (defibrillaattorin) iskulla, koska hän oli jo poissa. Se kaikki onnistui jotenkin, joten en tiedä, mitä sanoa, Boesen sanoi.

Beosen vahvisti, että Eriksenin sydän saatiin taas lyömään yhden defibrillaattorin iskun jälkeen.

Hjulmand kommentoi, että hänen mielestään ottelun jatkaminen tapahtuneen jälkeen oli väärin.

– Tiedän, että tilanne on vaikea. Jälkeenpäin ajatellen minusta oli väärin antaa pelaajille kaksi vaihtoehtoa. Pelaajat olivat shokissa. He eivät vielä tienneet, olivatko menettäneet parhaan kaverinsa. Sitten heidän piti päättää kahden vaihtoehdon väliltä, palatako kentälle nyt vai pelataanko loppuun seuraavana päivänä, Hjulmand kritisoi.

Kommentillaan Hjulmand viittasi Uefan joukkueille antamiin vaihtoehtoihin pelata ottelu loppuun lauantai-iltana tai sunnuntaina päivällä.


        LeoVegas