Kuva: Wallpaperflare.com

Vuoden 2021 jalkapallon EM-kisojen lohkovaihe pelattiin päätökseensä keskiviikkona. Huuhkajien haaveet pudotuspelipaikasta olivat elossa aivan lohkovaiheen viime hetkille saakka, mutta lopulta Ranskan tasapeli Portugalia vastaan tiesi sitä, että Suomen matka tässä turnauksessa päättyi alkulohkoon.

Tästä huolimatta jalkapallofanit voivat olla ylpeitä siitä, mitä Huuhkajat saavuttivat – ja myös siitä, kuinka kovatasoisessa turnauksessa Suomi pystyi esiintymään edukseen.

Tämän kesän EM-kisat ovat olleet jokaisella mittarilla todella korkealaatuiset, mistä kertovat myös lohkovaiheen parhaiden pelaajien tilastot.

Ronaldo ylivoimainen maalintekijätilastoissa

EM-lopputurnauksen paras maalintekijä lohkovaiheen päätyttyä on Cristiano Ronaldo, joka iski Portugalille käsittämättömät viisi maalia kolmeen otteluun. Saldo on vielä uskomattomampi, kun katsotaan, millaisilla maalimäärillä edellisten EM-kisojen maalipörssi on voitettu.

Vuonna 2016 ainoa pelaaja, joka iski yli kolme maalia, oli Antoine Griezmann. Ranskalainen voitti maalipörssin kuudella osumalla. Vuoden 2012 kisoissa maalipörssi voitettiin kolmella maalilla, ja vuonna 2008 Espanjan David Villa ylsi ainoana neljään osumaan. Se, että Ronaldolla on jo lohkovaiheen jälkeen kasassa viisi maalia, on todella kovan luokan saavutus.

Ronaldosta tuli näiden kisojen aikana myös kaikkien aikojen eniten maaleja EM-kisoissa tehnyt pelaaja, kun hän ohitti Michel Platinin. Portugalilaisella on nyt kasassa yhteensä 12 EM-lopputurnausmaalia.

Ronaldon takana maalipörssissä tulevat kolmella osumallaan Emil Forsberg, Romelu Lukaku, Georginio Wijnaldum, Robert Lewandowski ja Tšekin Patrik Schick. Heistä Lewandowskin turnaus on jo päättynyt. Kahteen osumaan pystyi lohkovaiheessa 12 pelaajaa.

EM-kisojen parhaat maalintekijät lohkovaiheen jälkeen:

  • Cristiano Ronaldo, 5 maalia

  • Emil Forsberg, 3 maalia

  • Romelu Lukaku, 3 maalia

  • Georginio Wijnaldum, 3 maalia

  • Robert Lewandowski, 3 maalia

  • Patrik Schick, 3 maalia

Kaksi pelaajaa ylsi kolmeen maalisyöttöön

Maaleja ei kuitenkaan synny, ellei joku niitä alusta. Kisojen parhaina maalisyöttöjen antajina ovat tähän mennessä kunnostautuneet Sveitsin Steven Zuber ja Tanskan Pierre-Emile Höjbjerg. Kummallakin pelaajalla on tässä kohtaa kisoja kasassa kolme maalisyöttöä.

Kaksikkoa seuraa kahdella maalisyötöllään peräti 13 pelaajaa. Maalien alustajat ovatkin todella kunnostautuneet näissä kisoissa.

Eniten maalisyöttöjä EM-kisoissa lohkovaiheen jälkeen:

  • Steven Zuber, 3 maalisyöttöä

  • Pierre-Emile Höjbjerg, 3 maalisyöttöä

  • David Alaba, 2 maalisyöttöä

  • Memphis Depay, 2 maalisyöttöä

  • Kevin De Bruyne, 2 maalisyöttöä

  • Joshua Kimimch, 2 maalisyöttöä

  • Domenico Berardi, 2 maalisyöttöä

  • Pablo Sarabia, 2 maalisyöttöä

  • Donyell Malen, 2 maalisyöttöä

  • Roland Sallai, 2 maalisyöttöä

  • Gerard Moreno, 2 maalisyöttöä

  • Gareth Bale, 2 maalisyöttöä

  • Rafa Silva, 2 maalisyöttöä

  • Dejan Kulusevski, 2 maalisyöttöä

  • Robin Gosens, 2 maalisyöttöä


Everton - Wolverhampton Wanderers
Manchester City - Nottingham Forest