U17-tyttöjen EM-karsinnat ovat edenneet viimeiseen vaiheeseen. Paikat EM-kisoihin tullaan jakamaan seuraavan kuukauden aikana. Lue tästä, miten EM-karsinta toimii ja milloin Suomi pelaa otteluitaan.

Karsinnat alle 17-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoihin käydään kaudella 2021–2022 ensimmäistä kertaa täysin uudella formaatilla. Uudessa karsintajärjestelmässä on piirteitä sekä aiemmin käytössä olleesta systeemistä että Uefa Nations Leaguen sarjajärjestelmästä.

U17-tyttöjen EM-karsinnat pelataan kahdessa osassa. Karsintoihin osallistuvat joukkueet on jaettu A- ja B-sarjaan sen perusteella, mikä niiden rankingsijoitus oli EM-karsintojen alkaessa.

Ensimmäisellä kierroksella sekä A- että B-sarjan joukkueet jaettiin kolmen tai neljän joukkueen lohkoihin. A-sarjassa pelaa 28 joukkuetta, jotka kaikki pelasivat neljän joukkueen lohkoissa. B-sarjassa on mukana 21 maata, jotka jaettiin kolmen tai neljän joukkueen lohkoihin.

Ensimmäinen vaihe pelattiin kokonaisuudessaan syksyn 2021 aikana. Sen päätteeksi seitsemän A-sarjan lohkojumboa putosi B-sarjaan. Vastaavasta kuusi B-sarjan lohkovoittajaa, sekä paras lohkokakkonen, nousivat A-sarjaan.

Suomi pelasi karsintojen ensimmäisessä vaiheessa A-sarjan lohkossa 4 Saksan, Portugalin sekä Bosnia ja Hertsegovinan kanssa. Suomen U17-tytöt hävisivät selvin numeroin Saksalle ja Portugalille, mutta onnistuivat voittamaan Bosnia ja Hertsegovinan, ja säilyttivät näin paikkansa A-sarjassa.

A-sarjan toinen vaihe käynnistyy ensi viikolla

Paikat EM-lopputurnaukseen jaetaan kuitenkin vasta karsintojen toisen vaiheen perusteella. Toisessa vaiheessa A-sarjan joukkueet jaetaan jälleen seitsemään neljän joukkueen lohkoon. Jokainen lohkovoittaja selviytyy vuoden 2022 U17 EM-kisoihin. Seurakseen lohkovoittajat saavat turnauksen järjestäjämaan Bosnia ja Hertsegovinan.

Jos kisojen järjestäjämaa sattuisi voittamaan oman lohkonsa A-sarjassa, etenisi sarjan paras lohkokakkonen EM-kisoihin.

Myös B-sarjassa pelataan toinen vaihe, vaikkei paikkoja EM-kisoissa olekaan jaossa. Joukkueet pelaavat kuudessa lohkossa, joiden voittajat, sekä paras lohkokakkonen, nousevat A-sarjaan seuraavia karsintoja varten. A-sarjan lohkojumbot putoavat B-sarjaan.

Kaikki toisen vaiheen lohkot pelataan turnausmuotoisesti yhteen pötköön. Osa B-sarjan lohkoista käynnistyi jo tällä viikolla. Kaikki B-sarjan lohkot pelataan loppuun maaliskuun aikana.

Ensimmäiset A-sarjan lohkot puolestaan alkavat ensi viikon keskiviikkona. Viimeiset lohko-ottelut pelataan huhtikuun puolessavälissä, minkä jälkeen EM-kisoihin etenevät maat ovat selvillä.

Suomi pelaa A-sarjan lohkossa 1 Irlannin, Islannin ja Slovakian kanssa. Suomen ottelut alkavat vasta maaliskuun 23. päivä. Viimeisen pelinsä joukkue pelaa 29. maaliskuuta Slovakiaa vastaan. Suomen lohko pelataan kokonaisuudessaan Irlannissa.

Vuoden 2022 U17-tyttöjen EM-kisat pelataan Bosnia ja Hertsegovinassa 3.–15. toukokuuta.

Suomen ottelut U17-tyttöjen EM-karsintojen toisessa vaiheessa

23. maaliskuuta klo 16:00 Suomi – Islanti
26. maaliskuuta klo 16:00 Irlanti – Suomi
29. maaliskuuta klo 14:00 Slovakia – Suomi

A-sarjan toisen vaiheen lohkot U17-tyttöjen EM-karsinnoissa

Lohko A1 (pelataan 23.–29. maaliskuuta): Irlanti*, Islanti, Suomi, Slovakia

Lohko A2 (pelataan 7.-13-huhtikuuta): Espanja, Tšekki, Unkari*, Ukraina

Lohko A3 (pelataan 24.–30. maaliskuuta): Ruotsi, Norja*, Serbia, Romania

Lohko A4 (pelataan 16. maaliskuuta): Venäjä, Tanska*, Kreikka, Valko-Venäjä

Lohko A5 (pelataan 23.–29. maaliskuuta): Saksa, Itävalta, Slovenia, Kosovo*

Lohko A6 (pelataan 24.–30. maaliskuuta): Puola*, Ranska, Englanti, Kroatia

Lohko A7 (pelataan 16.–22. maaliskuuta): Hollanti, Portugali*, Italia, Montenegro

* Turnauksen järjestäjämaa

**Venäjä ja Valko-Venäjä on suljettu kansainvälisen jalkapallotoiminnan ulkopuolelle, joten lohko 4 pelataan Tanskan ja Kreikan välisenä otteluna.