ComeOn

Kuva: Wallpaperflare.com

Espanja eteni tiistaina EM-kisojen puolivälieriin kaatamalla Kroatian äärimmäisen viihdyttävässä ja jännittävässä ottelussa 5-3. Ottelu näytti jo ratkenneen varsinaisen peliajan aikana, sillä Kroatia ei juuri onnistunut luomaan maalipaikkoja ja Espanja johti ottelua jo kahdella maalilla vain kymmenen minuuttia ennen loppua.

Kroatia kuitenkin nousi uskomattomalla kirillä vielä tasoihin ja vei pelin jatkoajalle. Jatkoajalla Kroatian koneessa ei kuitenkaan enää virtaa riittänyt, vaan Espanja vei lopulta trilleriksi muodostuneen ottelun nimiinsä.

Espanja hallitsi, mutta Unai Simónin virhe määritti ensimmäisen puoliajan kulkua

Vartin kohdalla Espanja pääsi ensimmäistä kertaa yrittämään. Pablo Sarabia pelasi hienon läpisyötön Kroatian boksin sisään ja Koke pääsi nokikkain Kroatian maalivahdin kanssa.
Dominik Livaković venyi kuitenkin pallon eteen hienolla jalkatorjunnalla.

Hetkeä myöhemmin Ferran Torres löysi upealla keskityksellä Alvaro Moratan pään Kroatian vitosen viivalta. Juventuksen lainapelaaja ei kuitenkaan onnistunut saamaan tilanteesta kunnon puskua aikaan. Näin ollen Moratan maalihanat eivät tässä turnauksessa auenneet vieläkään.

Seuraavasta tilanteesta juhlikin sitten Kroatia. Pedri lähetti pomppivan syötön takaisin omalle maalivahdilleen Unai Simónille. Athletic Bilbaon maalivahti ei kuitenkaan onnistunut saamaan helppoa syöttöä haltuunsa, vaan pallo painui aina Espanjan maaliin asti. Näin Kroatia nappasi ottelussa johtoaseman, vaikkei ollutkaan onnistunut pelissä vielä yhtään maalipaikkaa luomaan.

Maalin jälkeen Kroatia selkeästi piristyi, ja sai aikaan ottelun ensimmäiset laukauksensa. Pian kuitenkin palattiin takaisin normaaliin päiväjärjestykseen ja Espanjan pallonhallintavaiheeseen.

Hieronta tuotti lopulta tulosta kymmenen minuuttia ennen taukoa. Espanja sai vyörytettyä vahvan hyökkäyksen Kroatian päätyyn, ja kävi lähellä maalintekoa jo kertaalleen ennen maalia. Kroatian puolustus ehti pallon tielle, mutta irtopallo putosi suoraan José Gayán jalkaan. Laitapuolustaja latasi hyvän matalan laukauksen, jonka Livaković onnistui torjumaan. Paluupallossa oli kuitenkin ensimmäisenä Sarabia, joka onnistui tuomaan Espanjan tasoihin.

Kroatia heräsi henkiin aivan viimeisillä minuuteilla

Toinen puoliaika alkoi Espanjan kannalta terävästi. Pedri imi upeasti Kroatian puolustajat itseensä ja vapautti Ferran Torresin vasemmalle laidalle. Manchester Cityn laiturin keskitys löysi maalille nousseen César Azpilicuetan, joka puski Espanjan ensimmäistä kertaa johtoon.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Kroatia lähellä tasoitusta. Vasta vaihdosta tullut
Mislav Oršić pelasi pallon hienosti Espanjan boksin sisään Joško Gvardiolille. Unai Simón kuitenkin pelasti hienosti vain seitsemästä metristä lähteneen laukauksen.

Espanja oli jo tyrehdyttää Kroatian kirin reilu kymppi ennen varsinaisen peliajan loppua. Kroatian puolustus nukkui ruususen unta, kun Pau Torres lähetti nopeasti otetun vapaapotkun Espanjan omalta puolustusalueelta pitkänä kohti Ferran Torresia. Laituri pääsi läpiajoon, eikä erehtynyt. Varma sijoitus upposi alakulmaan ja Espanja nousi jo kahden maalin johtoon.

Viisi minuuttia ennen loppua Kroatia kuitenkin tuli peliin takaisin. Luka Modrić toi pallon loistavasti Espanjan kuudentoista sisään ja pelasi hienon syötön boksin keskellä.  Unai Simón venyi vielä Ante Budimirin laukauksen tielle, mutta irtopallosta Oršić pääsi siirtämään Kroatian maalin päähän.

Oršićista tuli todella pelin hahmo viimeistään, kun kaksi minuuttia lisäaikaa oli pelattu. Vaihtopelaaja lähetti sisäänpäin kiertävän keskityksen vasemmalta laidalta. Pallo löysi
Mario Pašalićin pään, ja Kroatia nousi tasoihin vain muutamaa minuuttia ennen ottelun loppua.

Espanja oli käytännössä aivan otteluun loppuun asti joukkueista parempi. Kroatia ei ensimmäisen tunnin aikana pystynyt luomaan käytännössä yhtään kovan luokan maalipaikkaa, mutta viimeisen kymmenen minuutin aikana joukkue näytti, miksi se eteni kolme vuotta sitten MM-finaaliin. Kroatia osoitti uskomatonta henkistä kanttia ja uskoa omaan tekemiseensä ja nousi yksinkertaisesti henkisellä tasolla kentän kuninkaaksi ottelun lopussa. Espanja nosti jalkaa kaasulta ja alkoi varmistella voittoaan, mikä kostautui kohtalokkaasti.

Jatkoaika huipensi jalkapallotrillerin

Oršić oli myös viedä Kroatian johtoon heti jatkoajan alussa. Laiturin laukaus viuhui kuitenkin hyvin niukasti yli Espanjan maalin. Viisi minuuttia myöhemmin Kroatia kävi vielä lähempänä. Andrej Kramarić pääsi yrittämään maalintekoa aivan Espanjan maalin edestä, mutta Unai Simón venyi jälleen kerran huipputorjuntaan.

Tämän jälkeen Espanja alkoi taas käynnistellä tuttua syöttörumbaansa. Lopulta se tuottikin tulosta, kun Dani Olmo lähetti keskityksen, joka löysi tiensä Moratan juoksulinjalle. Hyökkääjä otti pallon hienosti haltuun ja lähetti volleysta niin voimakkaan laukauksen etukulmaan, ettei Livakovićilla ollut mitään mahdollisuutta torjuntaan. Näin Morata katkaisi vihdoin pitkäksi äityneen maalittoman putkensa ja teki kisojen ensimmäisen maalinsa.

Hetkeä myöhemmin Morata ja Olmo olivat jälleen pahan teossa. Morata pelasi pallon pystyyn ja vapautti Olmon juoksuun oikealla laidalla. Laituri lähetti hienon keskityksen suoraan Mikel Oyarzabalin juoksulinjalle, ja Espanja siirtyi jo kahden maalin johtoon.

Lopun jatkoaikaa Espanja piti palloa ja puolusti hienosti pallollisena. Kroatia oli jo tyhjentänyt omat energiavarantonsa, eikä saanut enää kunnon kiriä aikaiseksi. Paremmat maalipaikat olivat edelleen Espanjalla, mutta tolppaa lähemmäs ei joukkue Kroatian maalia päässyt. Niinpä kisojen tähän asti viihdyttävin ottelu päättyi Espanjan 5-3 voittoon.