Alkulohkossa ailahtelevasti pelannut Saksa lähtee haastamaan otteluun hienoisena ennakkosuosikkina lähtevää Englantia. Englanti voitti lopulta oman alkulohkonsa päästämättä maaliakaan, mutta ei silti ole suoranaisesti vakuuttanut EM-kisojen aikana. Maa onnistui iskemään kolmeen otteluun vain kaksi maalia, eikä sen hyökkäyspelaaminen ole varsinaisesti herättänyt hurraa-huutoja. Toisaalta, tiiviiseen puolustuspeliin nojaten ja vähämaalisia otteluja pelaten Englanti eteni myös vuoden 2018 MM-kisoissa aina välieriin asti. Saksa puolestaan väläytteli potentiaaliaan, kun se murskasi Portugalin alkulohkossa 4-2. Muita otteluja Die Mannschaft ei sitten onnistunutkaan voittamaan, eikä joukkue ole sillä tasolla, millä se Joachim Löwin alaisuudessa on yleensä totuttu näkemään.

Paljon on auki ennen ottelua, ja tasainen kamppailu voi hyvin kääntyä kumman joukkueen eduksi vain. Ottelu pelataan tiistaina 29.6. klo 19:00 ja sen näyttää Yle TV2 ja Yle Areena.

Englanti – Saksa

Tiistaina 29. kesäkuuta klo 19:00 Yle TV2-kanavalla ja Yle Areena -suoratoistopalvelussa.

Englanti

Englanti

Kerroin: 2.55 LeoVegasilla

Pelaa NYT!

Tasapeli

Kerroin: 3.25 LeoVegasilla

Pelaa NYT!
Saksa

Saksa

Kerroin: 3.05 LeoVegasilla

Pelaa NYT!

Englanti Englannin joukkue jalkapallon EM-kisoissa

Maalivahdit:
Dean Henderson (Manchester Utd)
Sam Johnstone (West Bromwich Albion)
Jordan Pickford (Everton)

Puolustajat:
John Stones (Manchester City)
Luke Shaw (Manchester Utd)
Harry Maguire (Manchester Utd)
Trent Alexander-Arnold (Liverpool)
Kyle Walker (Manchester City)
Tyrone Mings (Aston Villa)
Reece James (Chelsea)
Conor Coady (Wolverhampton Wanderers)
Ben Chilwell (Chelsea)
Kieran Trippier (Atlético Madrid)

Keskikenttä:
Mason Mount (Chelsea)
Declan Rice (West Ham)
Jordan Henderson (Liverpool)
Jude Bellingham (Borussia Dortmund)
Kalvin Phillips (Leeds United)

Hyökkääjät:
Harry Kane (Tottenham)
Marcus Rashford (Manchester Utd)
Raheem Sterling (Manchester City)
Dominic Calvert-Lewin (Everton)
Phil Foden (Manchester City)
Jack Grealish (Aston Villa)
Jadon Sancho (Borussia Dortmund)
Bukayo Saka (Arsenal)

Saksa Saksan joukkue jalkapallon EM-kisoissa

Maalivahdit:
Bernd Leno (Arsenal)
Manuel Neuer (Bayern München)
Kevin Trapp (Eintracth Frankfurt)

Puolustajat:
Matthias Ginter (Borussia Mönchengladbach)
Robin Gosens (Atalanta)
Christian Gunter (SC Freiburg)
Marcel Halstenberg (RB Leipzig)
Mats Hummels (Borussia Dortmund)
Lukas Klostermann (RB Leipzig)
Robin Koch (Leeds United)
Antonio Rudiger (Chelsea)
Niklas Süle (Bayern München)

Keskikenttä:
Emre Can (Borussia Dortmund)
Leon Goretzka (Bayern München)
Ilkay Gündogan (Manchester City)
Kai Havertz (Chelsea)
Jonas Hofmann (Borussia Mönchengladbach)
Joshua Kimmich (Bayern München)
Toni Kroos (Real Madrid)
Florian Neuhaus (Borussia Mönchengladbach)

Hyökkääjät:
Serge Gnabry (Bayern München)
Thomas Müller (Bayern München)
Jamal Musiala (Bayern München)
Timo Werner (Chelsea)
Leroy Sane (Bayern München)
Kevin Volland (AS Monaco)

Englanti – Saksa: Aiemmat kohtaamiset

Saksaja Englanti. Kenties kansainvälisten jalkapallokenttien suurin vastakkainasettelu ja maailman tunnetuin maajoukkueottelu. Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran jo vuonna 1899, ja ovat sen jälkeen pelanneet useasti vastakkain. Draamaa maiden kohtaamisista ei suinkaan ole puuttunut. Kenties kuuluisin joukkueiden välinen ottelu on vuoden 1966 MM-kisojen finaali, jonka Englanti voitti kiistellyllä maalilla. Geoffrey Hurstin veto jatkoajalla ei koskaan todellisuudessa ylittänyt maaliviivaa, mutta ottelun sveitsiläinen erotuomari antoi tilanteesta Englannille silti maalin.

Karma iski takaisin vuoden 2010 MM-kisojen neljännevälierissä. Frank Lampardin kaukolaukaus kimposi ylärimasta selvästi maalin sisälle, mutta tuomari ei nähnyt tilannetta, eikä Englanti saanut tilanteesta maalia. Saksa voitti ottelun lopulta 4-2. Hieman erikoisesti kyseessä on myös maiden ainoa kohtaaminen arvokisoissa tällä vuosituhannella.

26.3.2016 (Ystävyysottelu)
Saksa – Englanti
2-3

22.3.2017 (Ystävyysottelu)
Saksa – Englanti
1-0

10.10.2017 (Ystävyysottelu)
Englanti – Saksa
0-0