Kuva: Bildbyrån

Schickin uskomaton maali ratkaisi voiton Tšekille

Skotlannin ja Tšekin välinen ottelu avasi EM-kisojen neljännen päivän. Ottelu alkoi tasaisesti, eikä kumpikaan joukkueista saanut hyökkäyspäässä paljoa aikaiseksi. Ensimmäisen puoliajan lopussa Patrick Schick kuitenkin käänsi ottelun suunnan puskemalla Tšekin johtoon kulmapotkun jälkitilanteesta.

Toisen puoliajan alussa nähtiin huomattavasti aktiivisempi Skotlanti. Kotiyleisönsä edessä pelannut joukkue onnistui vyöryttämään hyökkäyksiä tehokkaasti kohti Tomáš Vaclíkin vartioimaa Tšekin maalia. Kaiken kaikkiaan toisen puoliajan alku oli huomattavasti vauhdikkaampi kuin tylsä avauspuoliaika.

Sitten Schick iski kuitenkin toistamiseen. Tšekki sai vastahyökkäyksen, kun Skotlannin Jack Hendry laukoi tyhmästi kaukaa eteen heittäytyvää tšekkiläispuolustajaa päin. Blokista kimmonnut pallo ajautui keskialueella olleelle Schickille, joka jatkoi sen ensimmäisellä kosketuksellaan käsittämättömän upeasti puolesta kentästä yli maaliltaan ulkona olleen David Marshallin. Yli 45 metristä lähtenyt osuma oli tähänastisten kisojen hienoin.

Skotlanti ei ihmemaalista enää toipunut, vaikka näennäisesti hallitsikin, ja näin Tšekki otti niskalenkin lähtökohtaisesti lohkon kolmossijasta kamppailevien joukkueiden taistossa.

Slovakia osoitti olevansa yllätysvalmis

Päivän keskimmäisessä ottelussa Slovakia yllätti peliin selvänä ennakkosuosikkina lähteneen Puolan. Ottelun tempo yllätti katsojat, ja etenkin Slovakia aggressiivinen ja iloinen hyökkäyspeli oli todella viihdyttävää katseltavaa.

Myös tulosta tuli, sillä 18. minuutilla Slovakia siirtyi johtoon Robert Makin huikean yksilösuorituksen päätteeksi. Laituri haastoi kaksi Puolan puolustajaa laidan tuntumassa, laittoi pallon Bartosz Bereszynskin puikoista ja yllätti Wojcieh Szczesnyn todella painavalla laukauksella etualakulmaan. Lopulta maalivahdin selästä kimmonnut maali merkattiin Szczesnyn omaksi maaliksi.

Puola tuli tauon jälkeen otteluun todella kovaa, ja onnistui tasoituksessa melkein heti. Joukkue sahasi slovakialaisten puolustuksen todella hienosti riekaleiksi, ja lopulta Karol Linetty pääsi siirtämään pallon maaliin jopa pahasti epäonnistuneen laukauksen avulla.

Maalin jälkeen Puola painosti hienosti ja näytti jo siirtyvän ottelussa johtoon. Grzegorz Krychowiakin toinen keltainen kortti ja ulosajo kuitenkin sekoitti joukkueen pelisuunnitelman, ja vajaamiehisen Puolan pelistä putosi tempo täysin.

Slovakia hyödynsi ylivoimansa. Ensimmäisen maalin tehnyt Mak antoi kulmapotkun, joka löysi kuudentoista-alueelle avain vapaaksi jääneen Milan Skriniarin, joka siirsi pallon maaliin todella hienolla laukauksella toppariksi.

Slovakian pelaaminen yllätti todella positiivisesti, ja joukkue todellakin ansaitsi voittonsa. Lohkonsa heikoimmaksi maaksi veikatun joukkueen voitto teki E-lohkosta kertaheitolla mielenkiintoisemman, ja osoitti myös, että Slovakia on varteenotettava vastus kelle tahansa.

Ruotsin kollektiivi tylsytti Espanjan

Espanjan ja Ruotsin välisen ottelun avauspuolikkaan kuva oli odotetun kaltainen. Espanja vei peliä lähes täysin, ja Ruotsi keskittyi pitämään linjat tiiviinä ja ottamaan vastaan. Puoliajan lopuksi pallonhallinta oli Espanjalla jopa 79-prosenttisesti.

Myös laukauksia Espanja sai Ruotsia enemmän. Ensimmäinen huippupaikka siunaantui Dani Olmolle, joka pääsi jatkamaan Koken todella hienon keskityksen kohti Ruotsin maalia vain noin viidestä metristä. Robin Olsen kuitenkin venyi huipputorjuntaan ja piti lukemat nollissa.

Espanja jatkoi painostustaan, eikä Ruotsi pystynyt rakentamaan käytännössä yhtään kontrolloitua hyökkäystä. Joukkue kuitenkin puolusti loistavasti, eikä Espanja huippupaikoilla juhlinut. Avauspuoliskon kenties parhaan paikan sai Alvaro Moratan ruotsalaispuolustajan henkilökohtaisesta virheestä. Hyökkääjän viimeistely oli kuitenkin sitä luokkaa, mistä fanit ovat häntä kritisoineet, eikä kuparinen rikkoontunut.

Puoliajan lopussa Ruotsi sai paikkansa, kun Alexander Isak karkasi Espanjan puolustukselta ja pääsi nokikkain Unai Simónin kanssa. Isak onnistui jo ohittamaan espanjalaisvahdin, mutta Marcos Llorente ehti vielä hätiin lähes maaliviivalla ja pelasti pallon tolppaan.

Tunnin pelin kohdalla Ruotsilla oli toinen mahdollisuus, kun joukkue iski jälleen vastahyökkäyksestä Isakin johdolla. Nuori hyökkääjä haastoi hienosti espanjalaispuolustuksen ja pelasi pallon takatolpalle Marcus Bergille, mutta konkari ei saanut palloa jatkettua maaliin.

Muuten ottelu jatkoi tuttua kaavaa. Espanja hallitsi näennäisesti ja hallitsi palloa, muttei saanut mitään aidosti vaarallista aikaa. Ruotsi puolusti loistavasti ja piti Espanjan todella aseettomana.

Ottelun edetessä Ruotsi luovutti suosiolla entistä enemmän hallintaa Espanjalle ja keskittyi vain pitämään oman maaliinsa puhtaana. Ottelusuunnitelma kuitenkin toimi, sillä Espanja ei hallinnastaan huolimatta saanut mitään konkreettista aikaa.

Aivan varsinaisen peliajan lopussa Espanja sai saumansa. Gerard Moreno pääsi jatkamaan päällään oikealta tulleen keskityksen aivan maalin edestä. Ruotsin maalilla Olsen venyi kuitenkin taas huikeaan pelastukseen. Hetkeä myöhemmin Jordi Alba käänsi uuden keskityksen maalille ja Pablo Sarabia jatkoi polvellaan, mutta Olsen ehti jälleen epäonnistuneen laukauksen tielle.


Everton - Wolverhampton Wanderers
Manchester City - Nottingham Forest