Suomi hävisi tyttöjen U17 EM-kisoissa Espanjalle 4–0, eikä voi enää päästä alkulohkostaan jatkoon.
Suomi hävisi U17-tyttöjen EM-kisojen lohkovaiheen toisessa ottelussa Espanjalle 4–0. Tappio tiesi Pikkuhelmarien turnauksen päättymistä alkulohkoon. Suomi pelaa vielä maanantaina Norjaa vastaan, mutta ei voi enää saavuttaa lohkon kärjessä olevia Espanjaa ja Ranskaa, joka voitti Pikkuhelmarit avausottelussa 2–0.
Espanja selvästi parempi
Suomi aloitti ottelun terävästi, ja oli lähellä siirtyä johtoon jo vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Elli Seiro pääsi vetopaikkaan Suomen vapaapotkun jälkitilanteesta. Seiron laukaus pöllytti kuitenkin vain Espanjan maalin sivuverkkoja.
Espanja iski ottelun avausmaalin 18. minuutilla, kun Judit Pujolsin kaukolaukaus painui ohi Ellan Arpiaisen. Maalin jälkeen Espanjan korkea prässi aiheutti todella paljon vaikeuksia Pikkuhelmareille, eikä Suomi saanut omaa peliään käyntiin ollenkaan. Prässi myös tuotti tulosta, kun Carlo Camacho pääsi viemään Espanjan kahden maalin johtoon viisi minuuttia avausmaalin jälkeen.
Vaikka Espanjan painostus hieman hellittikin ensimmäisen jakson lopussa, jatkui ottelun kuva hyvin samankaltaisena. Vain Arpiaisen huippuotteet sekä ensimmäisen puoliajan lopussa että toisen jakson alussa pitivät lukemat Suomen kannalta siedettävinä. Myös Ranskaa vastaan hienoja otteita esittänyt maalivahti on pelannut tähän asti upeaa turnausta.
Edes Arpiaisen hyvät otteet eivät kuitenkaan riittäneet loputtomiin. Jone Amezaga sai 76. minuutilla Suomen maalin ylärimasta kimmonneen paluupallon itselleen ja viimeisteli Espanjan kolmannen helposti. Magali Capdevila kaunisteli loppulukemat kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.
Espanja – Suomi 4–0 (2–0)
18′ Judit Pujols 1–0
23′ Carla Camacho 2–0
76′ Jone Amezaga 3-0
87′ Magali Capdevila 4-0
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti