Kuva: Bildbyrån

Suomen historian ensimmäinen vastustaja jalkapallon arvokisoissa on Tanska. Huuhkajat kohtaavat juutit Kööpenhaminassa tämän viikon lauantaina klo 19:00. Tanska lähtee EM-kisoihin todella hyvässä vireessä ja ainoastaan pudotuspelipaikka mielessään.

Tanska on pelannut kuluvan kalenterivuoden aiemmat kilpailulliset ottelunsa tehokkaasti. Joukkue voitti kevään MM-karsinnoissa Itävallan 4-0, Israelin 2-0 ja Moldovan peräti 8-0. Kolmen ensimmäisen ottelun jälkeen Tanska onkin jo suosikki oman karsintalohkonsa voittajaksi.

Kasper Hjulmand onkin saanut piiskattua ryhmänsä huippuvireeseen juuri oikeaan aikaan, sillä EM-karsinnoissa joukkue ei vielä vakuuttunut. Tanska tuli vasta lohkonsa kakkoseksi ja selvisi lopputurnaukseen vain täpärästi. Esimerkiksi Irlantia vastaan joukkue ei onnistunut voittamaan kertaakaan. Suomi puolestaan voitti Irlannin kahdesti viime vuoden Uefa Nations Leaguessa.

Hjulmandin valmentajaksi tulon jälkeen joukkueen tekeminen on kuitenkin parantunut, mistä saatiin osoitus myös viime vuoden Nations Leaguessa, jossa Tanska tuli lohkonsa toiseksi ennen Englantia ja Islantia. Kaksi tappiotonta ottelua Englantia vastaan oli todella kovan luokan työnäyte, jonka tulisi saada huuhkajakannattajat varuilleen.

Tanska pelaa 4-3-3 muodolla, joka taipuu tarvittaessa 4-2-3-1 muotoon Christian Eriksenin noustessa keskikentällä ylemmäs. Joukkueen pelaaminen rakentuu lähes yksinomaan huippuvireisen Eriksenin ympärille, ja Suomi saa olla todella tarkkana Inter Milanin pelintekijän kanssa.

Tanskan keskikentän kolmikko Eriksen – Pierre-Emile HøjbjergThomas Delaney kestää muutenkin vertailun kovempiinkin joukkueisiin, ja pystyy ottamaan pelin komentoonsa, jos sille se mahdollisuus annetaan. Voi hyvinkin olla, että Suomen ottelu Tanskaa vastaan ratkaistaan keskikentällä – jos Huuhkajat eivät saa juuttien tehokolmikkoa tukahdutettua, voi kyyti olla kylmää.

Etenkin Eriksen hyydyttämällä voi Markku Kanervan ryhmä kuitenkin venyä todelliseen yllätystulokseen.


Everton - Wolverhampton Wanderers
Manchester City - Nottingham Forest