Suomen päävalmentaja Mićo Martić myöntää Kazakstanin olleen parempi, mutta ei ole tyytymätön joukkueen esitykseen. Suomella on vielä mahdollisuus pudotuspeleihin, ja vain sillä on väliä kroatialaiselle.
Suomi hävisi maanantai-iltana pelatun futsalin EM-kisojen alkulohko-ottelun Kazakstanille maalein 2–6. Jo etukäteen tiedettiin, että ottelusta tulisi lohkovaiheen kovin haaste, sillä Kazakstan on lohkon parhaiten sijoitettu joukkue ja edellisten MM- sekä EM-kisojen välieräjoukkue.
Suomi kuitenkin antoi Kazakstanille täyden vastuksen, ja piti joukkuetta ahtaalla aina toisen jakson puoliväliin asti. Maaliero repesi vasta ottelun viimeisen kymmenminuuttisen aikana. Päävalmentaja Mićo Martić näkee, että Suomi onnistui pelisuunnitelmassaan hyvin, mutta joukkueiden laatuero oli yksinkertaisesti liian suuri.
– Ottelun alku ei ollut niin hyvä kuin toivon. Ensimmäiset minuutit olivat kaoottisia ja Kazakstan oli hyvä. Mutta askel askeleelta saimme prässipelimme toimimaan ja saimme heidän hyökkäyksensä tyrehdytettyä. Saimme heidät kuluttamaan paljon energiaa, mikä oli tavoitteenamme. Mutta heillä on paljon hyviä pelaajia, ei vain brasilialaissyntyisiä pelaajia, mutta myös Kazakstanissa syntyneitä. Uskon, että se oli lopulta erottava tekijä. Heillä on niin paljon laatua, Martić kertoi Jalkapallon-EM.fi:lle ottelun jälkeen.
Kroatialainen kertoi tappiosta huolimatta olevansa tyytyväinen Suomen pelilliseen ilmeeseen. Ainoaksi jossiteltavaksi asiaksi jäi ottelun loppu, jossa Suomi haki kavennusta lentävällä maalivahdilla, mutta ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa.
– Pelasimme ison osan ottelusta hyvällä tasolla. Lopussa heidän ammattimaisuutensa ja tasonsa kuitenkin tuli näkyviin ja he ansaitsivat voittonsa. Meidän olisi pitänyt onnistua maalinteossa ylivoimalla, mutta emme onnistuneet. En ole tyytyväinen tulokseen, mutta meidän on muistettava missä menemme joukkueena ja että voimme edelleen päästä pudotuspeleihin. Siitä olen ylpeä.
Martić tyytyväinen ensimmäiseen puolikkaaseen
Ennen ottelua puhuttiin paljon Kazakstanin tavasta pelata futsalia ja Suomen kyvystä reagoida siihen. Kazakstanille on tyypillistä, että joukkueen maalivahti Higuita osallistuu aktiivisesti joukkueen pallolliseen peliin ja kunnostautuu jopa maalintekijänä. Näin kävi myös Suomea vastaan.
Martić on sitä mieltä, että Suomen ottelusuunnitelma toimi hyvin Higuitan maaliin asti. Brasilialaissyntyisen maalivahdin laukaukset olisi kuitenkin pitänyt pystyä peittämään paremmin.
– Epäonnistuimme sulkemaan Higuitan laukaisumahdollisuudet. Meillä oli suunnitelma, mutta hän oli uskomaton tehdessään maalin. Olimme rohkeita, mutta kyse ei ollut vain rohkeudesta. Olimme myös viisaita. Jos annat heidän pelata omalla rytmillään, he kyllä voittavat. Me painostimme kovaa ja yritimme taivuttaa pelin meidän tahtoomme. Higuitan maaliin asti se toimi hyvin.
Suomi onnistui siirtymään toisen jakson alussa jopa johtoon, mutta Higuitan tasoitusmaali alle minuuttia myöhemmin käänsi ottelun suunnan. Tämän jälkeen joukkueiden välisestä paremmuudesta ei ollut epäselvyyttä.
– En ole tyytymätön siihen, mitä saimme aikaan. Iso osa ottelusta oli meiltä todella kilpailullista ja näytimme parhaat puolemme. Toivoin todella, kun teimme 2–1 maalin, että kestäisimme johtoasemassa pidempään. Sovimme tauon aikana pukukopissa, että reagoimme paremmin Higuitan pelaamiseen, mutta emme onnistuneet siinä. Higuita teki hienon maalin, Martić kertasi.
Suomella edelleen mahdollisuus pudotuspeleihin – vain jatkopaikalla on väliä
Tappiosta huolimatta Suomi on edelleen mukana taistelussa jatkopaikasta. Suomi on lohkon viimeisenä, mutta vain pisteen päässä Italiasta ja Sloveniasta. Kazakstan johtaa lohkoa neljällä pisteellä.
Voittamalla Slovenian Suomi voi nousta myös neljään pisteeseen. Tällöin joukkue etenisi historian ensimmäisissä futsalin EM-kisoissaan pudotuspeleihin, kunhan Italia ei voita Kazakstania.
Vaikka 2–6 tappio näyttää paperilla rumalta, on Martić sitä mieltä, että Suomi on onnistunut tavoitteessaan.
– Ennen EM-kisoja tavoitteenamme, ja minun haaveenani, oli olla mukana taistelussa pudotuspelipaikasta vielä (lohkovaiheen) viimeisessä ottelussa. Ja me olemme. Ei ole häpeällistä hävitä 6–2 Kazakstanille, koska he ovat yksi maailman parhaita joukkueita.
– En ole tyytyväinen tulokseen, mutta meidän on muistettava missä menemme joukkueena ja että voimme edelleen päästä pudotuspeleihin. Siitä olen ylpeä.
Suomen päävalmentajan mielestä Kazakstan-ottelussa oli paljon asioita, joista Suomi voi ammentaa ratkaisevaan otteluun Sloveniaa vastaan. Etenkin Suomen kaksi maalia, jotka tulivat hyvin erilaisen pelaamisen kautta, lämmittivät kroatialaisvalmentajan mieltä.
– Hyvä ensimmäinen puoliaika, kaksi hyvää maalia, jotka rakensimme. Ensimmäisen saimme korkeasta prässipelistä. Toinen oli kuin katsoisi Portugalin MM-kisat voittanutta joukkuetta. Pallo liikkui upeasti ja Korpela onnistui maalinteossa. Se oli upeaa. Mielestäni olimme hyviä niin kauan, kunnes he alkoivat nostaa omaa paineistamistaan. Nämä opit otamme mukaamme Slovenia-peliin.
Martić myös muistuttaa, ettei Suomi ole ensimmäistä kertaa selkä seinää vasten. Pakkovoittojen ottamisesta on tullut joukkueelle kuin rutiinia, eikä kroatialainen usko, että tilanne olisi sen erilaisempi tälläkään kertaa.
– Uskon, että mahdollisuus pudotuspelipaikkaan antaa meille energiaa. Olen varma, että pelaamme vielä paremmin Sloveniaa vastaan, joka pelasi tänään mahtavan pelin Italiaa vastaan. Muistakaa, että aina kun olemme olleet pakkovoiton edessä, olemme onnistuneet siinä. Voitimme Georgiaa vastaan MM-karsinnoissa, voitimme Valko-Venäjää vastaan ja voitimme Belgian EM-karsinnoissa. Tämä on meille tuttua, Martić lataa.
Päävalmentaja osaa katsoa Kazakstan-peliä ja maailman parhaiden kohtaamista myös oppimisen näkökulmasta. Futsalia pelataan myös EM-kisojen jälkeen, ja lopputurnauksesta tarttuvat opit ovat arvokkaita myös jatkossa.
– Tämä oli hyvä koulu meille. Olemme täällä myös oppiaksemme.
Sitä ei ole kuitenkaan syytä ajatella vielä. Lyhyessä turnauksessa vain yksi asia merkitsee, ja siihen eivät yksittäiset tappiot vaikuta.
– Meillä on edelleen mahdollisuus jatkopaikkaan, vain se merkitsee.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
[…] – Meillä oli suunnitelma, mutta hän oli uskomaton tehdessään maalin. Olimme rohkeita, mutta kyse ei ollut vain rohkeudesta. Olimme myös viisaita. Jos annat heidän pelata omalla rytmillään, he kyllä voittavat. Me painostimme kovaa ja yritimme taivuttaa pelin meidän tahtoomme. Higuitan maaliin asti se toimi hyvin, Suomen päävalmentaja Mićo Martić kertasi Jalkapallon-EM.fi:lle ottelun jälkeen. […]