Kuva: Bildbyrån

Tšekki ja Tanska pelasivat huikean taktisen kohtaamisen lauantaina alkuillasta Suomen aikaan. Kummallakin joukkueella oli omat hetkensä ottelun aikana ja molemmilta valmentajilta nähtiin hienoja vastasiirtoja vastustajan peliliikkeisiin.

Lopuksi Tanska oli kuitenkin vahvempi ja eteni EM-kisojen välieriin lukemin 2-1.

Tanska taktinen valmistautuminen otteluun oli sujunut paremmin ja joukkue oli ensimmäisen puolituntisen lähes ylivoimainen. Sen jälkeen Tšekki pääsi kuitenkin peliin mukaan, ja onnistui luomaan uskoa omaan pelisysteeminsä hyvillä otteilla puoliajan lopussa. Toisella puoliajalla Tšekki painoi Tanskan todella vahvasti köysiin hyvillä taktisilla muutoksilla. Tanskan valmentaja Kasper Hjulmand kuitenkin vastasi haasteeseen oman joukkueensa peliä muuttamalla, ja onnistui hyydyttämään Tšekin pelinrakentelun.

Kaksi hienoa, mutta erilaista kollektiivia vastakkain

Lähtökohdat otteluun olivat todella mielenkiintoiset. Tšekin puolustus oli ollut yksi turnauksen pitävimpiä, ja joukkueen maaliin oli tehty vain kaksi maalia koko turnauksessa. Tanska puolestaan oli saanut uskomattoman hienon vaihteen päälle sen jälkeen, kun Hjulmand muutti joukkueen ryhmityksen kolme topparin linjaan Christian Eriksenin poissaolon myötä.

Juutit olivat iskeneet kahteen edelliseen otteluun jopa kahdeksan maalia ja pelanneet todella korkeaoktaanista ja vauhdikasta jalkapalloa. Tšekki puolestaan oli tottunut puolustamaan tiiviisti ja prässäämään aktiivisesti ja iskemään terävästi vastaan. Ottelussa kohtasivat kaksi todella hyvin valmennettua, mutta pelityyliltään hieman erilaista joukkuetta, joiden kummankin puolustus on todella vaikeasti murrettavissa.

Tanska aivan omalla tasollaan ensimmäisellä jaksolla

Ottelu kuitenkin alkoi juuri, kuten Hjulmand halusi. Vain viisi minuuttia oli pelattu, kun kahdessa edellisessä ottelussa päällä ollut ilotulitus jatkui ja Tanska iski pallon verkon perukoille. Joukkue pelasi hienon kulmapotkukuvion, jossa Tanskan parhaat pääpelaajat harhauttivat liikkeillään Tšekkien puolustajat ja pallo pelattiin vapaaksi jääneelle Thomas Delaneylle, joka puski joukkueensa 1-0 johtoon.

Vain seitsemän minuuttia myöhemmin Tanska oli iskeä toistamiseen. Pierre-Emile Höjbjerg sai pallon haltuunsa Tšekin kulmapotkun jälkeen ja lähetti todella laadukkaan pitkän syötön kohti ylös jäänyttä Mikkel Damsgaardia, joka pääsi jo nokikkain tšekkivahti Tomáš Vaclíkin kanssa. Pieneen kulmaan ajautunut tanskalainen ei kuitenkaan saanut tilanteesta kunnon laukausta aikaiseksi.

Tanska oli muuttanut pelitapaansa täydellisesti suhteessa vastustajaan ja purki Tšekin prässiä jatkuvasti loistavilla pitkillä ja puolipitkillä syötöillä, jotka antoivat juuteille tilaa rakentaa pallollista peliään ylempänä kentällä. Hjulmand saa ottelun alusta todella suuren sulan hattuunsa, sillä tanskalaisvalmentaja onnistui kastroimaan Tšekin suurimman aseen täysin.

Puoliajan edetessä myös Tšekki pääsi peliin paremmin mukaan, ja pääsi välillä pyörittämään peliä oman ottelusuunnitelmansa mukaan hyökkäämällä hallitusti pystyyn. Tanskalaiset joutuivat ottamaan vähän happea ja Tšekin prässi alkoi purra. Tanska kuitenkin säilyi vaarallisena ja iski muutamaan otteeseen väkevästi vastaan.

Yhdestä Tanskan nopeasta hyökkäyksestä meinasi myös syntyä maali, kun Jannik Vestergaard löysi upealla vapauttavalla syötöllä Damsgaardin, joka kuitenkin joutui toteamaan Vaclíkin paremmakseen.

Se oli kuitenkin Tanska, joka vielä ennen taukoa iski. Hjulmand antoi ensimmäistä kertaa ottelun aikana Andreas Christensenille luvan nousta keskikentälle tekemään peliä, mikä avasi Tanskan peliä. Chelsea-puolustaja sai pelattua tyhjää tilaa Vestergaardille, joka vapautti Joakim Mæhlen vasemmalle laidalle. Mæhle lähetti täydellisen keskityksen maalille, jossa Kasper Dolberg oli jatkamassa pallon tyhjään Tšekin maaliin.

Siirtoja ja vastasiirtoja

Toisen jakson alussa Tšekki osoitti, että se pystyy myös hyökkäämään. Jaroslav Šilhavý vaihtoi tauolla kentälle lisää hyökkäysvoimaa ja se palkitsi heti. Tšekki onnistui vyöryttämään hyökkäyksiä Tanskan päähän yksi toisensa jälkeen, mutta Kasper Schmeichel venyi maalillaan huippupelastuksiin. Kolmannella yrittämällä Tšekki kuitenkin onnistui, kun Patrik Schick jatkoi upeasti oikealta tulleen keskityksen Tanska-maalin alakulmaan.

Šilhavýn taktiset muutokset painoivat Tanskan aivan köysiin toisen puoliajan alussa. Toisen kärjen tuominen Schickin rinnalle vapautti Tšekki-kärjen pelaamista ja toi lisää uhkaa Tšekin pelaamiseen. Samalla Tšekki otti enemmän vastuuta pallollisesta pelistä ja alkoi vyöryttämään myös hitaita hyökkäyksiä nopeiden vastaiskujen lisäksi. Hyökkäävämpi ryhmitys lisäsi myös Tšekin prässin vaarallisuutta ja loi ongelmia Tanskan pelin avaamiselle.

Hjulmand kuitenkin reagoi Tšekin taktiseen muutokseen siirtymällä kahden kärjen taktiikkaan ja vaihtamalla lisää fyysisyyttä joukkueen hyökkäykseen. Muutosten myötä Tanska pystyi purkamaan painetta puolustuksesta pidemmillä palloilla ja syömään Tšekin hyökkäystehoja omalla pallollisella pelaamisellaan.

Kymmenen minuuttia Hjulmand teki lisää vaihtoja, jotka olivat heti tuottaa tulosta. Vaihtopelaajan Mathias Jensen käynnisti upean hyökkäyksen, jonka päätteeksi Mæhle pääsi nokikkain Vaclíkin kanssa. Huikeaa turnausta pelaava Tšekin maalivahti onnistui kuitenkin pitämään joukkueensa vielä pelissä mukana.

Johtoaan puolustaakseen Hjulmand vaihtoi viiden puolustajan linjan kahteen neljän linjaan, minkä avulla Tanska pystyi hyydyttämään Tšekin pelinrakentelun lähes täysin. Muutoksen jälkeen Tšekki joutui turvautumaan todella paljon pitkiin palloihin, jotka Tanskan puolustus klaarasi hienosti.


Bayern Munich - Real Madrid
Borussia Dortmund - PSG