Tanskan maajoukkueen päävalmentaja Kasper Hjulmand on avannut ajatuksiaan viime kesän EM-kisojen traumaattisesta avausottelusta.

Viime kesän EM-kisoista – jotka saatiin lopulta pelattua täydelle yleisölle, vuotta aiottua myöhemmin – ei jäänyt päällimmäisenä ihmisten mieliin fanien paluusta katsomoihin, jaetusta, Euroopan laajuisesta jalkapallojuhlasta tai Italian mahtavasta tavasta voittaa ensimmäinen arvoturnaus viihdyttävällä pelillä sitten vuoden 2008, tai jopa 2002.

Kesän 2021 EM-kisat jäivät ihmisten mieliin sydänongelmista; sen osoituksesta, että kaikki, lopulta, on hiuskarvan varassa.

Tanskan keskikenttäpelaaja Christian Eriksen lyyhistyi kentän pintaan kesken Suomea vastaan pelatun avauskierroksen ottelun. Myöhemmin tiedotettiin, että tanskalaispelaajan sydän oli pysähtynyt kesken ottelun. Tanskan lääkintätiimi sai pidettyä Eriksenin hengissä vain nopeilla elvytystoimilla, minkä jälkeen pelaaja kiidätettiin sairaalaan. Siellä Eriksenille asennettiin sydämentahdistin. Eriksen selvisi tilanteesta ja on jo palannut urheilun pariin.

Ottelu keskeytettiin tapahtuman johdosta, mutta sitä päädyttiin jatkamaan noin tunnin jälkeen. Tanskan päävalmentaja Kasper Hjulmand myöntää nyt, että olisi halunnut siirtää ottelun myöhemmin pelattavaksi, mutta Uefa kieltäytyi täyttämästä Tanskan joukkueen pyyntöä.

– Toivon, että olisin sanonut pelaajille, että menemme bussiin ja lähdemme kotiin. Saimme Uefalta uhkavaatimuksen ottelun jatkamisesta. Sitä en ymmärrä, että otteluita voidaan siirtää koronatartunnan vuoksi. Mutta kun pelaaja makaa kuolleena kentällä, niin meidän on pakko jatkaa. Se on käsittämätöntä, että ei ollut parempaa valmiutta, Hjulmand kertoi SVT:n EM-kisaohjelmalle.

Tanska lääkäritiimi kertoi tapahtuneen jälkeen, että Eriksen oli ollut hetken aikaa kuolleena, mutta hänet saatiin elvytettyä. Hjulmand kertoo, että koko joukkue oli, luonnollisesti, traumatisoitunut tapahtuneesta.

– Meidät pakotettiin pelaamaan. Siinä ei ollut mitään järkeä pelata jalkapalloa. Näet pelaajien reaktiot. Yritimme kokoontua ja keskittyä tulevaan. Kjær (Tanskan kapteeni Simon Kjær) tuli luokseni ja sanoi, ettei voi enää pelata. Hän halusi vaihtoon.

– Se oli traumaattista. Kukaan ei ymmärrä, miksi pelasimme ottelun loppuun. Tiedän, että kyse on rahasta ja kaupallisuudesta. Siinä on kuitenkin kyse myös ihmisen hengestä, Hjulmand lopetti.

Uefa on saanut paljon kritiikkiä siitä, kuinka se käsitteli tilanteen. Yleisen mielipiteen mukaan tilannetta ei olisi saanut näyttää kansainvälisessä TV-lähetyksessä niin pitkään kuin sitä näytettiin ja ottelu olisi pitänyt siirtää pelattavaksi myöhemmin.

Tanskan joukkue onnistui keräämään itsensä tapahtuneen jälkeen ja eteni aina EM-kisojen välieriin asti.


Everton - Wolverhampton Wanderers
Manchester City - Nottingham Forest