Kuva: Wallpaperflare.com

Maailman suurimman efutiksen maajoukkueturnauksen, UEFA eEUROn vuoden 2021 painoksen karsinnat tulevat lohkovaiheen osalta päätökseensä tänään.

Karsinnat EM-lopputurnaukseen alkoivat tämän vuoden helmikuussa. UEFA eEUROn karsintoihin osallistuvat kaikki Uefan 55 jäsenmaata, jotka jaettiin alkuvuodesta kymmeneen viiden tai kuuden maan karsintalohkoon.

Jokaisessa lohkossa joukkueet pelaavat kahdesti lohkonsa muita joukkueita vastaan. Kunkin lohkon voittaja selviää suoraan Lontoossa järjestettävään lopputurnaukseen. Tähän mennessä yhteensä viisi maata, Kroatia, Montenegro, Puola, Serbia ja Espanja, ovat varmistaneet paikkansa finaaleissa. Tämän päivän jälkeen viisi muuta lohkovoittajaa liittyy heidän seuraansa heinäkuussa pelattavaan lopputurnaukseen.

EM-kisojen finaaleissa tulee pelaamaan yhteensä 16 joukkuetta. Kymmenen karsintalohkoissaan toiseksi tullutta maata pelaa toukokuussa vielä pudotuspelit, joiden kuusi parasta etenee lohkovoittajien seuraksi lopputurnaukseen. EM-karsintojen pudotuspeliottelut pelataan 10. ja 17. päivä toukokuuta.

Lontoossa pelattavat finaalit järjestetään puolestaan 9.–10. heinäkuuta. Lopputurnauksen 16 joukkuetta jaetaan neljään neljän maan alkulohkoon, joiden kunkin kaksi parasta etenee pudotuspeleihin.

Pudotuspelit pelataan paras kolmesta -järjestelmällä lukuun ottamatta finaalia, joka pelataan paras viidestä -systeemillä.

Uefa näyttää jokaisen UEFA eEURO 2021 ottelun, niin karsinnoissa kuin lopputurnauksessa, suorana YouTube-kanavallaan.

Myös Suomi osallistui ejalkapallon EM-kisojen karsintoihin, muttei selviytynyt jatkoon alkulohkostaan. Joukkue jäi Espanjan, Ukrainan ja Pohjois-Makedonian jälkeen A-lohkon neljänneksi, takanaan vain yhden pisteen lohkovaiheessa kerännyt Viro.

Suomen maajoukkuetta edustavat pelaajat grillsmak, jookoi, Raoul ja thepixelmullet.


Everton - Wolverhampton Wanderers
Manchester City - Nottingham Forest