OTTELU: Belgia – Italia

VETOVIHJE: Alle 2,5 maalia

KOHDE SULKEUTUU: 2.7. klo 22:00

YHTIÖ: LeoVegas

Kertoimet:

1.80
PELAA NYT

Tässä meillä on käsissämme todellinen ennakkosuosikkien välien selvittely! Molemmat joukkueet ovat todellakin vakuuttaneet minut mahtavalla pelaamisellaan tässä turnauksessa.

Italia oli jo ajautua vaikeuksiin neljännesvälierässä Itävaltaa vastaan ja olisi hyvin voinut hävitä ottelun. Vaihdosta sisään tullut Frederico Chiesa kuitenkin päätti toisin ja käänsi maalillaan ottelun suunnan.

Belgia puolestaan eteni puolivälieriin voittamalla Portugalin 1-0. Joukkueen yleensä niin iloinen hyökkäyspelaaminen loisti ottelussa poissaolollaan, mutta Belgia puolusti äärimmäisen vahvasti ja onnistui kestämään Portugalin luoma paineen hienosti.

Tämä ottelu tuntuu ennakkoon todella tasaiselta, ja on äärimmäisen vaikea veikata, kumpi joukkueista tulee viemään voiton. En todellakaan odota maalijuhlia kahden näin hyvän joukkueen kohdatessa toisensa.

Kumpikin joukkueista on ollut äärimmäisen vahva näissä EM-kisoissa, mutta uskon myös, että molemmat ovat suhteellisen väsyneitä omien neljännesvälieriensä jälkeen. Lisäksi Kevin De Bruynen pelikunto on vielä kysymysmerkki, ja Manchester Cityn keskikenttäpelaajan poissaolo olisi todella valtava takaisku Belgialle. Vaikka joukkueen materiaali on laaja, on De Bruyne sen kirkkain tähti, ja pelaaja, joka pystyy kääntämään otteluita voitoksi yksinään.

LeoVegas tarjoaa alle 2,5 maalille 1,80 kertoimen, ja olen valmis tarttumaan siihen! Kyseessä on todella tärkeä ottelu kahden äärimmäisen tasaisen joukkueen välillä, ja luulen, ettei kumpikaan joukkue lähde ottamaan ylimääräisiä riskejä.

Pelaan alle 2,5 maalia pääasiassa kolmesta syystä:

  • Joukkueet ovat todella tasavahvat. Tämä voisi aivan hyvin olla EM-finaali, mutta kaavion vuoksi joukkueet kohtaavat jo puolivälierissä.

  • Uskon, että joukkueet kunnioittavat toisiaan todella paljon, enkä usko, että ottelussa tullaan ottamaan suuria riskejä.

  • Kumpikaan joukkue ei ole juuri päästänyt maaleja tässä turnauksessa.

Pelaa alle 2,5 maalia LeoVegasilla!

Kaikki vetovihjeet sivustolla jalkapallon-em.fi on tarkoitettu yli 18-vuotiaille. Pelaatko liikaa? Ota yhtettä Peluuri.fi.