OTTELU: Englanti – Tanska

VETOVIHJE: Tanska voittaa tasoituksella (+1)

KOHDE SULKEUTUU: 7.7. klo 22:00

YHTIÖ: LeoVegas

Kertoimet:

2.08
PELAA NYT

Englanti palaa Wembleylle otettuaan paikkansa välierissä vakuuttavalla 4-0 voitolla Ukrainasta. En haluaisi hieroa suolaa ukrainalaisten haavoihin, mutta väsynyt ja haluton joukkue oli ottelussa täysi vastaantulija, joka ei laittanut Englantia edes todelliseen testiin. Liian suuria johtopäätöksiä ottelusta ei voi Kolmen Leijonan kannalta tehdä, sillä Ukraina ei saapunut Roomaan pelaamaan ollenkaan.

Jotain hyvää jatkoa ajatellen ottelussa kuitenkin Englannin kannalta oli, sillä Harry Kane näyttää vihdoinkin saapuneen EM-kisoihin. Hyökkääjän löytämä vire saattaa hyvinkin olla ratkaiseva tekijä joukkueen mestaruushaaveiden kannalta.

Lähtökohtiin nähden Tanska on kuitenkin pelannut vieläkin upeamman EM-turnauksen. Niin traaginen kuin Christian Eriksenin tapaus olikin, näyttää siltä, että se vaan teki Tanskan joukkueesta entistä yhtenäisemmän. Joukkue on pelannut äärimmäisen viihdyttävää ja hyökkäävää jalkapalloa ja tehnyt paljon maaleja. Tšekkiä vastaan pelattu puolivälierä saattoi jopa olla aiempia esityksiä heikompi, mutta silti Tanska otti siitä vakuuttavan 2-1 voiton.

Tanska saapuu välierään täynnä itseluottamusta, ja luulen, että Englanti tulee olemaan todellisissa ongelmissa Kasper Hjulmandin ryhmää vastaan.

Juutit ovat pitkästä aikaa arvokisojen välierissä ja varmasti kokevat, että mestaruus on täysin realistinen tavoite. Silti tuntuu siltä, että lehdistö antaa omilleen huomattavasti enemmän paineita Englannissa kuin Tanskassa.

Tanskalla on toki todella jyrkkä vuori kiivettävänä, mutta joukkue voi lähteä vaellukselleen ilman suuria paineita. Pelaajat varmasti tietävät lähtevänsä otteluun altavastaajina, ja se sopii Tanskalle erittäin hyvin.

Viimeksi, kun joukkueet kohtasivat Uefa Nations Leaguessa, Tanska otti hienon 1-0 voiton. Uskon vakaasti tämän tanskalaisryhmän kykyyn yllättää, ja minusta tuntuu, että joukkue on selvästi alipelattu. Siksi minun onkin pakko pelata Tanskan voittoa tähän otteluun.

Pelaan Tanskan voittoa kolmisuuntaisella tasoituksella (+1) LeoVegasilla (2,08) pääasiassa kolmesta syystä:

  • Tanska voi lähteä otteluun täysin ilman paineita! Toisin kuin Englanti, jonka fanit uskovat, että maa on jo finaalissa.

  • Englannin murskavoitosta Ukrainaa vastaan ei voi vetää johtopäätöksiä. Englanti pelasi hyvin, mutta yhtä paljon oli kiinni Ukrainan huonoudesta. Ja jopa murskavoitosta huolimatta Tanskalla on korkeampi maalikeskiarvo edellisistä otteluistaan.

  • Historian valossa Englannilla on ollut paljon vaikeuksia Tanskaa vastaan.

Pelaa Tanskan voittoa LeoVegasilla!

Kaikki vetovihjeet sivustolla jalkapallon-em.fi on tarkoitettu yli 18-vuotiaille. Pelaatko liikaa? Ota yhtettä Peluuri.fi.