Gareth Southgate on julkistanut alustavan Englannin EM-joukkueen 2024. Maajoukkueen päävalmentaja teki joitain todella kovia valintoja jo ennen lopullisen ryhmän lukkoon lyömistä ja pudotti ryhmästä useita nimekkäitä pelaajia.

Gareth Southgate jätti niin Marcus Rashfordin, Jordan Hendersonin, Reece Jamesin kuin Ben Chilwellinkin kylmästi pois suunnitelmistaan valitessaan alustavan, 33 pelaajan kokoisen, alustavan Englannin EM-joukkueen 2024.

Southgaten luottopelaajiin pitkään kuulunut Henderson jätti viime kesänä huipputason jalkapallon taakseen siirtyessään Saudi-Arabian liigaan. Vaikka keskikenttäpelaaja teki täyskäännöksen ja siirtyi Ajaxiin jo ensimmäisen mahdollisuuden tullen tammikuussa, ei hänen kevätkauden vireensä riittänyt vakuuttamaan Southgatea. Chelsea-kaksikon Chilwell ja James kaudet olivat puolestaan todella rikkonaisia, eikä kumpikaan laitapuolustaja pystynyt pelaamaan kuin kourallisen Valioliigan otteluita erinäisten vammojen myötä. Rashford taas pelasi ehjän kauden, mutta alisuoritti hyvin sekavassa Manchester Unitedissa pahasti. Myös pahasta olkapäävammasta tällä kaudella kärsinyt Nick Pope jätettiin kokonaan EM-joukkueen ulkopuolelle.

Sen sijaan Kolmen Leijonan päävalmentaja nimesi joukkueeseen useita nuoria, maajoukkueessa vielä täysin testaamattomia pelaajia, kuten Liverpoolin Jarell Quansahin ja Curtis Jonesin, Crystal Palacen Adam Whartonin ja Burnleyn maalivahti James Traffordin.

Englanti kohtaa EM-kisoihin valmistavissa harjoitusotteluissaan Bosnia & Hertsegovinan St James’ Parkilla Newcastlessa maanantaina 3. kesäkuuta, minkä jälkeen vastaan asettuu Islanti Lontoon Wembleyllä perjantaina 7. kesäkuuta. Saman päivän loppuun mennessä Southgaten pitää myös ilmoittaa Uefalle lopullinen lista EM-joukkueeseen kuuluvista pelaajista.

Southgaten joukkue on yksi EM-kisojen suurimmista mestarisuosikeista. Etenkin hyökkäyspäästä joukkueelta löytyy lähes vastaan sanomaton materiaali, sillä niin Harry Kane, Jude Bellingham, Bukayo Saka, Cole Palmer kuin Phil Foden pelasivat erinomaisen sarjakauden.

Englanti pelaa EM-kisojen C-lohkossa Slovenian, Tanskan ja Serbian kanssa.

Englannin EM-joukkue 2024

Lopullinen, maksimissaan 26 pelaajaa sisältävä, EM-joukkue tulee lyödä lukkoon 7. kesäkuuta mennessä. Tällä hetkellä listalla on 33 nimeä.

Maalivahdit
Dean Henderson, Crystal Palace
Jordan Pickford, Everton
Aaron Ramsdale, Arsenal
James Trafford, Burnley

Puolustajat
Jarrad Branthwaite, Everton
Lewis Dunk, Brighton
Joe Gomez, Liverpool
Marc Guehi, Crystal Palace
Ezri Konsa, Aston Villa
Harry Maguire, Manchester United
Jarell Quansah, Liverpool
Luke Shaw, Manchester United
John Stones, Manchester City
Kieran Trippier, Newcastle
Kyle Walker, Manchester City

Keskikenttäpelaajat/hyökkääjät
Trent Alexander-Arnold, Liverpool
Conor Gallagher, Chelsea
Curtis Jones, Liverpool
Kobbie Mainoo, Manchester United
Declan Rice, Arsenal
Adam Wharton, Crystal Palace
Jude Bellingham, Real Madrid
Jarrod Bowen, West Ham
Eberechi Eze, Crystal Palace
Phil Foden, Manchester City
Jack Grealish, Manchester City
Anthony Gordon, Newcastle
Harry Kane, Bayern München
James Maddison, Tottenham Hotspur
Cole Palmer, Chelsea
Bukayo Saka, Arsenal
Ivan Toney, Brentford
Ollie Watkins, Aston Villa

Englannin ottelut EM-kisojen lohkovaiheessa

Sunnuntaina 16. kesäkuuta klo 22:00
Serbia-Englanti

Torstaina 20. kesäkuuta klo 19:00
Tanska-Englanti

Tiistaina 25. kesäkuuta klo 22:00
Englanti-Slovenia